Osasto: Elokuvataiteen osasto
Koulutusohjelma: Kuvauksen linja
Tekijä: Saastamoinen, Samuli
Työn nimi: Subjektiivisuus Ingmar Bergmanin elokuvissa
Työn laji: Lopputyö
Sivumäärä: 81

Tiivistelmä:

Ingmar Bergmanin elokuvissa maailma ei näyttäydy niinkään ulkoapäin katsottuna maailmana, jota tarkastellaan ja havainnoidaan jonkin siitä ulkopuolisen objektiivisen näkökulman kautta, vaan keskiössä on usein yksilö tai yksilöitä, joiden kokemuksen katsoja pääsee jakamaan. Polttopisteessä on kunkin yksilön sosiaalinen ja yksityinen identiteetti ja se rajankäynti, jota me joudumme tässä suhteessa käymään. Bergmanin elokuvien peruslähtökohtana on "minä ja maailma" tai "minä ja muut".

Käsittelen sitä, miten Bergmanin elokuvien subjektiivisuus ilmenee sekä rakenteellisella että kuvakerronnan ja otoksien tasolla. Huomion kohteena on myös se, missä määrin Bergman käyttää subjektiivisia ja toisaalta objektiivisia sekä samastavia ja vieraannuttavia kerronnan keinoja elokuvakerronnassaan. Subjektiivinen kerronta on määritelmään mukaan sitä, miten jokin asia on kerronnassa sidoksissa henkilöön - asia esitetään jonkun elokuvan henkilön näkökulman kautta siten, että katsoja tuntee olevansa tämän henkilön asemassa. Tässä työssä laajennan näkökulmaa myös siihen, millä keinoin Bergmanin elokuvissa ilmaistaan jokin tunne ja mitä keinoja Bergman käyttää saavuttaakseen jonkin halutun vaikutuksen katsojassa. Kartoitan niitä elokuvakerronnallisia keinoja, jotka lisäävät subjektiivista vaikutelmaa.

Matka sisimpään -luvussa aiheena on Bergmanin usein käyttämä matka-aihe elokuviensa rakenteessa. Tarkastelen sitä, miten Bergman on käyttänyt matka-aihetta sekä konkreettisena elementtinä että symbolisesti matkana ajassa menneisyyteen takaumarakenteen avulla.

Elokuva musiikkina -luvussa aiheena on musiikin ja elokuvakerronnan välinen läheinen suhde ja se, miten Bergman on käyttänyt musiikillista ajattelutapaa elokuvakerronnassaan. Kuten musiikki subjektiivisena ilmaisumuotona vetoaa suoraan tunteisiimme niin myös Bergman on pyrkinyt elokuvillaan ensisijaisesti herättämään tunteita. Hänen "kamarielokuvansa" hyödyntävät temaattista kerrontaa, jossa tapahtumaympäristö ja henkilöt on rajattu minimiin, ja siten ne antavat tilaa henkilöiden subjektiivisten kokemusten esittämiselle.

Visuaalinen tyyli -luvussa käsittelen niitä visuaalisia kerronnan keinoja, jotka ovat tyypillisiä Bergmanin subjektiivisessa tyylissä. Näitä ovat mm. perinteen käyttäminen ja "kuvan puhdistaminen". Luvussa käyn läpi myös subjektiivisen kerronnan määritelmiä ja sitä, miten määritellyt keinot ilmenevät Bergmanin tyylissä.

Elokuva unena -luvussa tarkastelen unen ja toden sekoittumista Bergmanin elokuvissa ja hänen pyrkimystään hämärtää subjektiivisen ja objektiivisen rajaa. Kolme elokuvaa, joista Persona on laajimman analyysin kohteena, on tarkempina esimerkkeinä Bergmanin tyylin kehittymisestä.

Bergmanin elokuvien subjektiivisuus syntyy hänen pyrkimyksestään läpivalaista ja paljastaa ihmissielun syvimmät syöverit. Bergman on pyrkinyt elokuvissaan välittämään katsojalle henkilöiden sisäiset ristiriidat, tuntemaan ne yhdessä henkilöiden kanssa. Koska hänen henkilöidensä ongelmat ovat jollain tasolla meidän kaikkien ongelmia, Bergman on onnistunut tekemään subjektiivisista kokemuksista yleispäteviä.

Aineistona on käytetty Bergmania käsittelevää kirjallisuutta, haastattelukirjoja ja hänen itse kirjoittamiaan teoksia.

Lisäesimerkkeinä subjektiivisten kerronnan keinojen käytöstä on kaksi lyhytelokuvaa Lasso ja Thriller, joissa olen toiminut kuvaajana. Liitteenä olevassa tekstiosuudessa tarkastelen niitä elokuvakerronnallisia keinoja, joita on käytetty näissä elokuvissa subjektiivisen kokemuksen ilmaisemisessa.

Aineisto: Bergmania käsittelevä kirjallisuus, haastattelukirjat, Bergmanin itse kirjoittamat teokset, VHS-kasetit (2 kpl)
Asiasanat: Elokuvataide, kuvakerronta, subjektiivisuus, näkökulma, Ingmar Bergman
Säilytyspaikka: Taik:n kirjasto
Salassapitoaika päättyy: