Pvm: 23.04.1998
Osasto: Elokuvataiteen osasto
Koulutusohjelma: Elokuvatuotannon koulutusohjelma
Tekijä: Kangaspunta Irmeli
Työ nimi: Minä minä synnyn
Minä minä synny -reportaasi kertoo -Hyönteiselämää -oopperan tekemisestä ja taustoista Suomen Kansallisoopperassa joulukuussa 1997.
Kalevi Ahon säveltämä Hyönteiselämää - oopperan libretto perustuu tšekkiläisten Karel ja Josef Capekin samannimiseen näytelmään, jonka Kalevi Aho on itse muokannut oopperalibretoksi. Teoksen ensi-ilta oli syyskuussa 1996 ja sen ohjasi Jussi Tapola.
Minä minä synnyn -reportaasin tavoitteena on avata oopperan maailmaa siihen ennen perehtymättömille katsojille. Teosta lähestytään yhden solistin, Kotelon osan laulavan sopraano Anna-Kristiina Kaappolan näkökulmasta.
Minä minä synnyn liittyy olennaisesti Hyönteiselämästä tehtyyn TV-taltiointiin. Koko projekti toteutettiin Opetusministeriön taloudellisella tuella ja erillisen yleisökoulutuksellisen osan tuottaminen oli yksi myönnetyistä tuen ehdoista.
Aineisto: Kirjallisen osan lähteinä Erkki Lehtirannan, Veijo Hietalan ja Kalevi Ahon kirjoituksia. Minä minä synnyn - ohjelmassa haastateltavina ohjaaja Jussi Tapola, säveltäjä Kalevi Aho, laulajat Anna-Kristiina Kaappola ja Anu Komsi, lavastaja Anna Kontek ja äänimestari Kari Tiitinen. Hyönteiselämää - oopperan harjoituksia Suomen Kansallisoopperassa
Asiasanat: hyönteiselämää, musiikkijournalismi, ooppera