|
Osasto: Visuaalinen kulttuuri
Koulutusohjelma: Graafinen suunnittelu
Tekijä: Siitonen, Tuomas Tuomonpoika
Työn nimi: Helsinki®?: kaupungin voimakenttiä kartoittamassa
Työn laji: Lopputyö
Sivumäärä: 70
Tiivistelmä:
"Helsinki®: kaupungin voimakenttiä kartoittamassa" on kirjallinen lopputyö. Tavoitteenani on ollut jonkinlaisella
teoreettisella tasolla kartoittaa maailmaa, jossa tulen suunnittelijana toimimaan. Olen kokenut tekeväni jonkinlaista karttaa tai
työkalupakkia, joka mahdollistaisi alaani liittyvien teoreettisten keskustelujen seuraamisen ja niihin osallistumisen.
Globalisoituneessa maailmassa visuaaliset kulttuurit leviävät salamannopeasti, lomittuvat, kerrostuvat ja sulautuvat toisiinsa.
Makrotason
rakenteista lähtevät vaikutukset törmäävät mikrotason käytäntöihin ja muuttuvat niiden kautta havaittavaksi todellisuudeksi.
Kaupunkitilassa
tämä on kenties ilmeisimmillään. Kaupungit ovat alunperin syntyneet kaupanteon, tarjonnan ja kysynnän kohtaamisen, muinaisten
kauppapaikkojen ympärille. Kuluttaminen on kaupunkilaisuuteen sisäänrakennettua toimintaa.Paitsi että nykyajan kaupungit ovat
tuotemerkkien
kyllästämiä, visuaalisten viestien taistelukenttiä, myös itse kaupunkien tuotteistaminen on alettu nähdä tarpeellisena. Tuotteistaminen
on
ajankohtainen asia kilpailtaessa yrityksistä, investoinneista, asukkaista ja matkailijoista maailmanlaajuisesti. Kuitenkin kaupunki on
myös
ihmisten koti. Millaisilla tasoilla nämä maailmat kohtaavat ja millaisista lähtökohdista "kaupunki-brandia" voisi lähteä
suunnittelemaan ovat työni kaksi keskeistä kysymystä.
Työn luvussa 1 tutkin makrotasoa eli mitä ovat nämä yllämainitut globaalisti vaikuttavat voimat, millaisten mekanismien avulla ne
toimivat
ja kuinka ne muokkaavat meitä ympäröivää todellisuutta. Luvussa 2 siirryn mikrotasolle, tutkimaan miten ihminen hahmottaa ympäristöään
ja
jäsentää näennäisen kaoottista todellisuutta itselleen merkityksellisiksi rakenteiksi ja niiden avulla työstää identiteettiään. Niistä
siirryn luvussa 3 pohtimaan hieman tuotteistamista yleisesti, ennenkuin luvussa 4 makro- ja mikrotasot kohtaavat kaupunkitilassa.
Pohdin
kaupunkituotteen ominaisuuksia luvuissa 1 ja 2 löytämieni käsitteiden avulla.
Tämä on lopputyö visuaalisen kulttuurin osastolle, ei puhdas tieteellinen tutkielma. Pääpaino työn tekemisessä on silti ollut
tutkimisessa
ja tekstin tuottamisessa. Olen halunnut antaa työlle ulkoasun, joka palvelee tätä tarkoitusta, ja houkuttelee syventymään tekstiin ja
työhön
kokonaisuutena sen sijaan että työtä tarkasteltaisiin vain graafisen suunnittelun työnäytteenä. Työn kuvituksena olen käyttänyt
valokuvia
Helsingistä vuonna 2003 ja eri tiedotusvälineistä keräämääni kuvamateriaalia. Kuvituksen toivon tukevan valitsemaani
lähestymistapaa.
Kirjan sivukoko on 140 x 200 mm ja sivumäärä 70 sivua. Työssä käytetyt kirjasintyypit ovat Rockwell ja Plantin. Sisäsivujen materiaali
on
Munken Lynx, 80 g / m2 ja kansien Colotech 250 g / m2.
Aineisto: kirja, 70 sivua
Asiasanat: Visuaalinen kulttuuri, globalisaatio, näkemisen ja kokemisen kulttuuriset ehdot, kaupunkitila, tuotteistaminen
Säilytyspaikka: Kirjasto
Salassapitoaika päättyy:
|