|
Osasto: Graafisen suunnittelun osasto
Koulutusohjelma: Elektronisen kuvajournalismin maisteriohjelma
Tekijä: Viebrock, Hans-Peter
Työn nimi: Barcelona - valokuvakertomus digitaalisessa
ympäristössä
Työn laji: Lopputyö
Sivumäärä: 35
Tiivistelmä:
Lopputyönäni olen tutkinut valokuvaa ja valokuvakertomusta digitaalisessa
ympäristössä.
Lopputyöni koostuu verkkoon rakennetusta valokuvallisesta teoksesta ja
sitä analysoivasta tutkimusosasta. Päämääräni oli pohtia
valokuvakertomuksen
rakentumista ja mahdollisuuksia tietokoneen muodostamassa digitaalisessa
kertomusympäristössä. Projektina lopputyöni oli samalla myös uuteen
ilmaisumuotoon
tutustumista, sillä tietokoneella on omat erityiset ja monessa suhteessa
vielä hyödyntämättömät kertomistapansa.
Verkkoteokseni aihe oli matkakertomus Barcelonasta, joten sen kautta
hahmotin myös kuvareportaasin muotoa uudessa mediassa. Teoksen
rakenteellisena
lähtökohtana oli tietokoneen ensyklopedisyyden ominaisuuden soveltamisessa
valokuvakerrontaan, jolloin lopputuloksessa kuvaruudulta avautui laaja ja
syvä
digitaalisen valokuvan arkisto hypertekstirakenteen mahdollistamassa
etenemisrihmastossa. Hypertekstirakenteen ja vuorovaikutteisuuden kautta
arkistollisessa kuvakertomuksessa korostui assosiatiivisyyteen perustuva
etenemislogiikka, joka eroaa perinteisten medioiden loogis-lineaarisesti
etenevistä
kertomuksista. Lopputuloksena kuvakertomukseni painottui subjektiivisen
kokemuksen välittämiseen.
Kirjallisessa tutkimusosassa: 1) kokosin yhteen vertaillen analogisen ja
digitaalisen valokuvan ominaispiirteitä ja niihin liittyvää käsitteistöä.
Niiden
kautta pohdin millaisena valokuvan olemus oli ymmärretty ennen valokuvan
digitalisointia ja miten digitaalisuus siihen näkemykseen vaikutti; 2)
analysoin
valokuvaa kuvaruudulla; 3) määrittelin tietokoneen kertomisominaisuuksia
ja niiden soveltuvuutta valokuvakerrontaan; 4) lopuksi edellä mainittujen
pohjalta
analysoin tekemääni valokuvateosta ja samalla selitin sen
valmistamisprosessin ja siihen kuuluvia teknisiä ratkaisuja ja valokuvaan
liittyviä
pohdintojani.
Aineisto: Verkkoteos osoitteessa
www.uta.fi/laitokset/tiedotus/ekj/barce, kirjallinen osuus, cd-levy
Asiasanat: Valokuvaus, uusmedia
Säilytyspaikka: Taik:n kirjasto
Salassapitoaika päättyy:
|