|
Osasto: Muoti- ja tekstiilitaiteen osasto
Koulutusohjelma: Tekstiilitaiteen koulutusohjelma
Tekijä: von Pfaler, Maija
Työn nimi: K Y L L I K K I Näyttelytöiden pohjalta tehty haastattelututkimus tekstiilien paikasta kodissa
ja
niiden arvosta omistajilleen.
Työn laji: Lopputyö
Sivumäärä: 82
Tiivistelmä:
Lopputyöni koostuu kahdesta osasta: näyttelyn toteutuksesta sekä siihen liittyneestä haastattelututkimuksesta.
Haastattelututkimuksen avulla tarkastelen taide- ja käyttötekstiilin rajamaastossa kulkevien töideni merkityksiä sekä
tekstiilien arvoa ja paikkaa kodissa.
Tutkimuksen lähtökohtana on lopputyön taiteellinen osuus, maalatut kankaat, jotka syntyivät syksyn 2001 aikana ja
olivat
esillä loppuvuodesta 2001 Vuogalleriassa Helsingissä.
Näyttelyssä esillä olleet sekä niiden rinnalle syntyneet kankaat sijoittuivat hankintoina, lahjoina tai tilaustöinä
erilaisiin koteihin. Töiden esilläolopaikka, koti arkisena galleriana oli kiinnostava. Valitsin neljäntoista joukosta
kahdeksan kotia, joissa oli töitäni. Vierailin kodeissa, haastattelin töiden omistajia. Käytin etukäteen lähettämiäni
kysymyksiä keskustelun pohjana. Kuvasin työt ja rajasin kuvan arkiseksi yleiskuvaksi, jossa työt olivat osana
ympäristöään.
Toivoin löytäväni erilaisia tekijöitä, jotka kertoisivat siitä, mistä yksittäiskappaleena valmistamilleni kankaille
annettu
arvo muodostuu. Miksi niihin oltiin ihastuttu tai miksi ne oli hankittu? Etsin syitä, joiden vuoksi työt
määriteltäisiin
taidetekstiileiksi tai käyttötekstiileiksi. Pohdin tekemiseen ja töiden sisältöön liittyneen prosessin välittymistä
vastaanottajille.
Työn lopussa puran ja pohdin haastatteluista syntyneitä ajatuksia. Pyrin suhtautumaan kriittisesti tutkimukseen ja sen
esiin
tuomiin näkökulmiin. Hahmottelen ja jätän lukijalle tulkittavaksi tulevaisuuden visioihin liittyviä näkemyksiä siitä,
miten
uudenlaiset taidetekstiilit löytäisivät paikkansa kodeissa perinneryijyjen, raanujen tai erilaisten teollisesti
valmistettujen kudottujen, värjättyjen tai painettujen kankaiden joukossa, niiden rinnalla tai jopa niiden tilalla.
Aineisto: Näyttely, haastattelu, kirjallinen työ
Asiasanat: Kodin tekstiili, käyttötekstiili, taidetekstiili, raanu
Säilytyspaikka: Kirjasto, MTT
Salassapitoaika päättyy:
|