Pvm:1997
Osasto: Muoti- ja tekstiilitaiteen osasto
Koulutusohjelma: Tekstiilitaide
Tekijä: Bergman Pia
Työn nimi: Mattomallisto
Lopputyö koostuu kudotusta mattamallistosta, jonka kahden erilaisen sarjan seitsemää mallia voidaan käyttää yhdistellen tai yksinään. Mallien lähtökohtana on ollut esteettisen, yhteensoviteltavan mattomalliston tarjoaminen kuluttajalle, kodin eri tiloihin.
Malleissa on huomioitu niiden koon vaihtelumahdollisuudet niin pituus- kuin leveyssuunnassakin, sekä niiden valmistettavuus olemassaolevalla kutomakone- kannalle. Suurissa matoissa on vertailtu käsikan- gaspuilla ja paineilmalla toimivilla pystykudontalaitteella aikaansaatua lopputulosta.
Ekologisuus ilmenee kuvioinnin ajattomuudessa sekä materiaalivalinnoissa. Materiaaleina on käytetty pehmeässä sarjassa juuttia sekä loimessa että kuteessa ja kovemmassa sarjassa sisal- ja paperinarua. Sisallangat on lisäksi värjätty kasvivärein myötäilemään teollisesti värjättyjen juuttilankojen sävyjä. Sisal- ja paperinarut mahdollistivat lisäksi ilmavien ja harvaansitoutuvien mallien suunnittelun. Nämä mallit on tarkoitettu kuisti- ja aulatiloihin, kun taas pehmeämmät ja pinnaltaan perinteisemmät juuttisarjan mallit soveltuvat parhaiten sisätiloihin Sarjojen eri mallit eri paikkoihin sijoitettuina, yhdistävät tiloja toisiinsa.
Värityksen lisäksi malleja yhdistävä tekijä on loimen korostuminen. Loimilangan esilletuominen kiinnosti prosessin alusta lähtien. Tarkastelemieni mattojen loimi näytti miltei poikkeuksellisesti olevan kudetta ohuempaa lankaa, joka piiloutua kudemateriaalin taakse tai alle. Vahvemman loimimateriaalin käyttö oli mahdollista myös pienissä erissä, pienteollisesti valmistettuna
Aineisto: Lopputyökansio, diakansio
Asiasanat: Kudotut matot, kasvivärjäys