Pvm: 17.11.1997
Osasto: Muoti - ja tekstiilitaiteen osasto
Koulutusohjelma: Tekstiilitaide
Tekijä: Rajamäki Päivi Johanna
Työn nimi: Ikkunat, kolme tilkkupeittoa
Ikkunat-lopputyön aiheena oli arkkitehtuuri, erityisesti ikkuna oman kulttuurinsa kuvastajana sekä tilkkutyötekniikka tekstiilitaiteessa.
Lopputyöhön sisältyy kolmen peiton valmistaminen perinteisiä tilkkutyömenetelmiä muunnellen, viikon pituinen näyttely Taideteollisen korkeakoulun Atski-galleriassa sekä kirjallinen osuus.
Kirjallisessa osassa kerron lopputyön aiheen muotoutumisesta opintojen aikana. Alkusysäyksenä oli 3. vuosikurssin torkkupeitto-aiheinen painokangaskurssi, jossa tein peittoja painaen ja maalaten kangasta. Jo silloin lähtökohtana oli arabialainen satu ja ikkuna.
Lopputyössä jatkan samoja ideoita yhdistäen kankaan värjäys - ja kudontatekniikoita ja päätyen kolmeen eri kulttuuriin; arabialaiseen, japanilaiseen ja kiinalaiseen. Kutakin kulttuurialuetta esittää eri materiaaleista eri tavoin tilkkutekniikkaa hyödyntäen valmistettu peitto.
Kirjallisessa osassa käsittelen käytettyjen tekniikoiden kokeilua ja valintaa, eri materiaalien sopivuutta kunkin peiton esittämään kulttuuriin, suurikokoisten tekstiiliteosten valmistustyöhön liittyviä ongelmia ja ratkaisuja joihin päädyin.
Kirjallisessa osan valokuvat ovat käyttämiäni kuvallisia virikkeitä ja lähteitä peittojen suunnittelulle ja dokumentoivat lopputyönäyttelyn.
Aineisto: Kirja, 43 sivua, joista 13 kuvasivuja
Asiasanat: tilkkutyö, peitto