Pvm: 03.11.1998
Osasto: Muoti - ja tekstiilitaiteen osasto
Tekijä: Piipponen Marja-Leena
Työn nimi: Puun ja kuoren välissä
Puun kuoresta valmistetut kuorikankaat ja kuoripaperit ovat olleet tunnettuja jo varhaisilta ajoilta.
Tyynenmeren alueella valmistettiin paperimaista kuorikangasta, jota kutsuttiin nimellä tapa. Meksikossa kuoripaperi tunnettiin amalt eli amate-paperin nimellä. Työskentely tapahtui nuijimalla puun sisäkuorta eli nilakuitua puunuijalla puista alustaa vasten. kunnes kuitu ikään kuin huopaantui paperimaiseksi.
Lopputyössäni olen tutkinut ja käyttänyt tätä vanhaa menetelmää. Materiaaliksi valitsin kaksi meillä Suomessa kasvavaa puulajia. Pajun kuoren. jota on käytetty japaninpaperin valmistuksen raaka materiaalina. Omenapuun kuoren. jota ei ole aiemmin käytetty.
Tavoitteena oli taiteellisen prosessin läpi käyminen. Prosessin aikana valmistui kymmenen teosta, joissa käytin joko pajun kuorta tai omenapuun kuorta tai molempia yhdessä. Teoksista muodostui yhtenäinen näyttely. Puun ja Kuoren välissä, joka esitettiin INTO galleriassa.
Aineisto: Omenapuun - ja pajun kuoren työstö.Tapa-paperin historia ja työstö. Amate-paperinhistoria ja työstö
Asiasanat: kuorikangas, kuoripaperi, tapa, amate, omenapuun kuori, pajun kuori