|
Osasto: Taidekasvatuksen osasto Tiivistelmä:
Lopputyöni on subjektiivinen tutkimus opetuksestani ja liittyy käytännön pedagogiikkaan. Tutkimusongelmani on
situaationi,
paikkani, taidekasvatuksessa. Opetuskokeilun olen toteuttanut oppitunneillani Savonlinnan Taidelukiossa lukuvuotena
2001-2002. Olen tutkinut opetustani oman kuvallisen ilmaisuni kautta rinnakkaintyöskentelynä. Olen toteuttanut
antamiani
tehtäviä tuntitilanteessa oppilaiden kanssa ja tuonut omia kuvallisia ajatusprosessejani näkyväksi. Koska olen
opetuksessani
tutkinut omaa kuvallista osaamistani, tutkimukseni taideaineet ovat olleet ilmaisupainotteisia liittyen piirustukseen,
maalaukseen, grafiikkaan ja keramiikkaan. Viitekehyksenä olen käyttänyt suomalaisen kasvatustieteen (mm. Yrjö
Engeström,
Marjo Räsänen, Maija-Liisa Rauste-von Wright ja Johan von Wright) ja taiteentutkimuksen tutkimustuloksia sekä
venäläisen
psykologin Lev Semjonovits Vygotskin ajatuksen ja kielen kehityksen, että amerikkalaisen Rudolf Arnheimin kuvallisen
ajattelun teorioita. Osmo Kivisen ja Pekka Ristelän tutkimukset pragmatistisesta filosofiasta ovat tutkimukseni
filosofisena
perustana. Vygotskin termiä situaatio olen käytänyt oman opetuksellisen paikan määrittelynä. Tutkimusmetodina olen
käyttänyt
Jorma Enkenbergin kehittävään oppimiseen tähtäävää opetusta organisoivaa mallia, jossa oppimiseen vaikuttavat
osallistuvat
ihmiset, asetelma, välineet ja kohde. Metodiani olen soveltanut konstruktivistiseen opetusmalliin, jossa opittu tieto
konstruoituu tekemisen kautta uuteen tietoon. Olen osallistunut omalla tekemiselläni oppimisen prosessiin.
Aineisto: Kirjalliskuvallinen raportti |