|
Osasto: Taidekasvatuksen osasto
Koulutusohjelma: Kuvataideopetuksen koulutusohjelma
Tekijä: Karjalainen, Tuula
Työn nimi: Aloittamisen vaikeus
Työn laji: Lopputyö
Sivumäärä: 41
Tiivistelmä:
Lopputyöni on raportti taiteellisesta työskentelystä, jonka toteutin kesällä 2001. Menetelmäksi valitsin maalauksen, josta minulla
oli
mielestäni vähän kokemusta tulevia opetustehtäviä ajatellen.
Tutkimuksellinen lähestymistapani on lähinnä fenomenologis hermeneuttinen ja ilmiö, jota tutkin on taiteellisen työskentelyn eri
vaiheet.
En asettanut etukäteen teemaa tai kysymyksiä, joita teosteni kautta pohtisin. Itselleni merkittäviksi nousivat kysymykset: Mitä sitten
alkaa
syntymään kun tartun siveltimeen, ja mistä kuvat tulevat?
Aineisto koostuu päiväkirjamerkinnöistä, akryyli- ja akvarellimaalauksista. Olen jakanut tapahtumat Maalausjakso 1 ja Maalausjakso 2.
Jaksojen väliin ajoittuu matka Pohjoiseen, jolla oli oma vaikutuksensa prosessin kulkuun. Lopputyön suunnitteluvaiheessa mukaan tuli
kuvallinen dialogi, jonka toteutin Saija Baerin kanssa. Tästä kokemuksesta lyhyesti kirjallisessa osiossa sekä osa pienistä
akvarellimaalauksista, joita syntyi dialgin innoittamana.
Loppupohdinnassani nostan esille esimerkiksi mieli- ja muistikuvien, konkreettisten esineiden ja havaintojen merkityksen sekä
pedagogisina,
että taiteellisen työskentelyn lähtökohtina.
Aineisto: Akryyli- ja akvarellimaalaukset, päiväkirjamerkinnät
Asiasanat: Prosessi, mielikuvat, muistot, ilmaisu, maalaus
Säilytyspaikka: TaiK kirjasto ja taidekasvatuksen osaston kirjasto
Salassapitoaika päättyy:
|