|
Osasto: Taidekasvatuksen osasto
Koulutusohjelma: Kuvataiteen opetus
Tekijä: Virtanen, Sanni Johanna
Työn nimi: Kaleidoskooppi -katse kuvataideopettajan
todellisuuteen
Työn laji: Lopputyö
Sivumäärä: 84
Tiivistelmä:
Lopputyöni on taidekasvatustekstejä, filosofiaa ja arkipäivää
yhdistelevä kirjaksi sidottu raportti. Pohdin siinä
taidekasvatunäkemystäni. Työ sisältää
myös kuvitusta.
Työ kiertää yhtä opettamaani tehtävää ja pureutuu siitä nouseviin
kysymyksiin. Se jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa kerron oman
todellisuuskäsitykseni tukeutuen filosofiaan, semiotiikkaan ja joihinkin
kaunokirjallisiin teksteihin. Toinen osa vie ajattelun taidekasvatuksen
kentälle.
Se jakautuu kahteen lukuun. Niistä ensimmäisessä pohdin tekemisen ja
tuotoksen tärkeyttä osana taiteellista merkityksenantoprosessia ja
toisessa ihmettelen
jakamisen ja sosiaalisuuden roolia.
Työni lähenee toimintatutkimusta ja saa elementtejä sekä fenomenologisesta
menetelmästä että diskurssianalyysistä.
Työtä tehdessäni merkitysten tuottaminen toimintana ja taiteellisen
toiminnan ominaispiirteet tämän prosessin aikana selkenivät ja
taidekasvatusnäkemykseni
vahvistui.
Aineisto: Kirjallinen raportti
Asiasanat: todellisuus, havainto, merkitys, taidekasvatusnäkemys,
taiteellinen toiminta
Säilytyspaikka: 6.krs kirjasto
Salassapitoaika päättyy:
|