Osasto: Taidekasvatuksen osasto
Koulutusohjelma: Kuvataideopetus/muuntokoulutus
Tekijä: Hänninen, Anna Talvikki
Työn nimi: ARKItehtuuria-yleissivistävän arkkitehtuurikasvatuksen tarkastelua
Työn laji: Lopputyö
Sivumäärä: 153

Tiivistelmä:

Kaksiosainen lopputyöni muodostuu kirjallisesta osasta (raportti) sekä produktio-osasta (käsikirjoitus arkkitehtuurikasvatuksen oppikirjaksi). Kirjallisessa osassa selvitän käsitystäni yleisivistävästä arkkitehtuurikasvatuksesta, niin kutsutusta arkkitehtuurin kansalaiskasvatuksesta. Selkeytän kirjallisessa osassa käsitykseni päämääriä ja tavoitteita. Oppikirjani on nimeltään ^ÔMatkalla arkkitehtuurin maahan^Ô -lasten arkkitehtuurikasvatuksen työ- ja opaskirja päiväkodin ja ala-asteen opettajille. Se selkeyttää käytännön tasolla käsitystäni arkkitehtuuripedagogian sisällöstä ja menetelmistä. Tarkastelen yleissivistävää arkkitehtuurikasvatusta hermeneuttisesti, omiin tulkintoihini perustuen. Oma käsitykseni rakentuu fenomenologisesti pohjautuen yksilön omiin elämyksiin, havaintoihin ja kokemuksiin. Pyrin lopputyössäni löytämään vastauksia kysymyksiin: mitä on yleissivistävä arkkitehtuurikasvatus, miksi sitä tarvitaan ja miten sitä voidaan tehdä.
Kirjallisessa osassa tarkastelen vuonna 2000 uudistettua rakennuslakia, Opetushallituksen opetussuunnitelmia (1993-2004) ja Valtioneuvoston arkkitehtuuripoliittista ohjelmaa (1998). Vertaan ohjelmien asettamia opetustavoitteita omaan työhöni arkkitehtuurin opettajana ja tutkijana. Vertailun taustalla on myös tekemäni tutkimus arkkitehtuurikasvatuksen tilanteesta Suomen kunnallisessa päivähoidossa (LTOL-tutkimus, Liite 3.). Oppikirjani kuvaa erään tavan, miten toteutan arkkitehtuurikasvatusta.
Aikaisempi koulutukseni ja työni arkkitehtina korostivat estetiikkaa. Painotan opetuksessani plastisuutta ja arkkitehtuurin ymmärtämistä. Pyrin noudattamaan Vitruviuksen teesejä hyvästä arkkitehtuurista: kauneus, toimivuus ja kestävyys. Taidekasvatuksen opiskeluni ovat tuoneet teeseihin lisän: arkkitehtuurin kokemuksellisuuden ja elämyksellisyyden. Tätä kutsun arkkitehtuurin dialogisuudeksi, arkkitehtuurin ja käyttäjänsä väliseksi keskusteluksi elävässä vuorovaikutussuhteessa. Kasvatuksen näkökulmasta arkkitehtuurikasvatuksen tulisi olla dialogissa oppijan ja opettajan kanssa, jotta ymmärtämistä ja uuden oppimista voi tapahtua. Dialogisuuden periaatteen mukaan sama pätee sekä opettajan ja opettavan aiheen että opettajan ja oppijan suhteen.
Dialogisuus ilmenee ensin oppimisen hetkessä, inspektiivisessä tapahtumassa ennen katsojan tulkintaa. Arkkitehtuurikasvatuksessa se edellyttää opettajalta oppijan aistien, aistimusten, havaintojen, tunteiden ja elämänhistorian huomioimista. Oppijalta vuorovaikutussuhteessa oleminen edellyttää arkkitehtuurin ymmärrystä ja sen kielen taitoa. Dialogisuus aiheen, oppijoiden ja opettajan suhteen edellyttää myös paikallisuuden huomioimista. Mielikuvien, muistojen sekä paikallisuuden dialogisuutta ja sen käyttöä arkkitehtuurikasvatuksen materiaalina kutsun arjen arkkitehtuuriksi, ARKItehtuuriksi.
Peilaan pääasiassa arkkitehtien Kaj Nymanin, Juhani Pallasmaan ja Anne Stenrosin ajatuksia omiin kokemuksiini ja ajatelmiini. Filosofisesti tukeudun Juha Varton käsityksiin taidekasvatuksesta ja tulkitsen niitä arkkitehtuurikasvatuksen puolelle.

Aineisto: I Osa (58 tekstis.+12 piirrosta) + II Osa (67 tekstis.)
Asiasanat: arkkitehtuuri, inspektiivisyys, rakennettu ympäristö, taidekasvatus
Säilytyspaikka: TaiK:n kirjasto
Salassapitoaika päättyy: -