|
Osasto: Taidekasvatuksen osasto
Koulutusohjelma: TaM
Tekijä: Jarva-Yeo, Mari Katriina
Työn nimi: Kakku taiteena
Työn laji: Lopputyö
Sivumäärä: 97
Tiivistelmä:
Taiteellinen maisterin opinnäytetyöni, Kakku taiteena, taidekäsityksenä sekä ylellisyyden, halun ja katoavaisuuden kuvana, muodostuu
kirjallisesta ja taiteellisesta tuotoksesta. Taiteelliseen osuuteen kuuluu valokuvia ja puisia veistoksia, joita esittelen
näyttelyssäni
galleria Myymälä 2.ssa Helsingissä 7.-22.12.2004.
Nimensä mukaisesti työni, niin sen kirjallinen kuin taiteellinenkin osio, käsittelee kakkua taiteena. Kakkua käsitellessäni sivuan myös
suurempia, elämään, taiteeseen, ihmisen perusluonteeseen sekä oman taiteilija-puuseppä-opettaja-tutkijaroolini ihmettelyyn liittyviä
kysymyksiä. Tutkin kakun estetiikkaa ja herkuttelen siihen liittyvillä merkityksillä. Lisäksi tarkastelen, miten kakku symboloi
ylellisyyttä, halua ja katoavaisuutta. Kakku toimii pohjana myös muotoilemalleni elämäntaiteelle, kakkuismille. Kirjoituksessani
esiintyvä
fiktiivinen Queen of Lalaland todistaa omalla persoonallaan, miten kakkuisti voi fuusioida elämän ja taiteen ihastuttavaksi kaiken
kattavaksi kokonaisuudeksi. Kirjallisen osan lopussa on itsenäinen näyttelyäni käsittelevä liite, jossa valotan lyhyesti omaa
taiteellista
tekemistäni luonnosten, kirjoitusten ja valokuvien avulla.
Näyttelyssä esillä olevat dokumentaariset kakkuvalokuvat - joista tässä kirjallisessa osiossakin on tekstin lomassa muutama - ovat
monivuotisen harrastuspohjaisen ja kansainvälisen kakkututkimukseni, International Cake Projectin (ICP 2002-), satoa. Kakkuveistokseni
puolestaan saivat syntynsä Taikin puupajalla syyskuun 2003-lokakuun 2004 välisenä aikana.
Aineisto: Taiteellinen osuus ja kirjallinen tutkielma
Asiasanat: Kakku, kakkuismi,taide, elämäntaide, kuvanveisto, ylellisyys, halu, katoavaisuus
Säilytyspaikka: Taideteollisen Korkeakoulun Aralis-kirjasto, Taidekasvatuksen osaston kirjasto
Salassapitoaika päättyy: -
|