|
Osasto: Taidekasvatuksen osasto, TKO
Koulutusohjelma: Taidekasvatus/ TaM
Tekijä: Koivisto, Rauni
Työn nimi: Taiteidenvälisyyttä taidekasvatukseen, tarinallinen portfolio kuvataidekoulussa
Työn laji: Lopputyö
Sivumäärä: 105
Tiivistelmä:
Tausta: Ensimmäinen työni pääteema on taiteidenvälisyys, jota pyrin ymmärtämään laajemmin eri yhteyksissään. Tutkimuksen tavoitteena
oli
kokeilla käytännössä, miten usean taidelajin yhdistely toimii kuvataidekoulun opetuksessa ja mitä tavoitteita sen avulla voi saavuttaa.
Riihimäen kuvataidekoulussa toteutin myös toista lopputyöni pääteemaa, portfoliotyöskentelyn kehittelyä, jota sovelsin
taiteidenvälisyyteen
lähtöoletusteni pohjalta. Kuvataidekouluissa on tällä hetkellä ajankohtainen kysymys, miten portfoliotyöskentelyä voidaan kehittää
osaksi
taiteen opetusta.
Metodi: Kyseessä oli toimintatutkimus, joka keski koko vuoden ajan. Pyrin tarkastelemaan tuloksia hermeneuttisella ja tulkitsevalla
tavalla.
Yhdistin opetukseen musiikkia, sanataidetta ja kuvataiteen eri alueita toteuttaen taiteidenvälisyyttä toiminnallisesta näkökulmasta.
Tulkitsin tuloksia niiden taidemuotojen kautta, joita liitin opetukseeni. Portfolion tavoitteena oli toimia merkitysten ja yhteyksien
luomisessa eri tehtävissä myös sanataiteen avulla. Tavoittelin tarinallisuuden kautta eheyttä opetusvuoden aikana muuten irralliksi
jääviin
tehtäviin. Portfolion tarkoitus oli muodostua itsessään myös taiteelliseksi produktioksi.
Tulokset: Tutkimukseni esittää erään näkökulman siihen, mitä taiteidenvälisyys on ja miten sitä voidaan soveltaa taidekasvatukseen.
Toiminnallinen taiteiden yhdistely loi opetukseen tapahtumallisen luonteen. Eri tavoin mukana olleet taidemuodot mahdollistivat
laajemman
liikkuma-alan, aistikokemuksia, elämyksellisyyttä ja synnyttivät merkityksiä, tarinoita ja teoksia. Oppilaat harjaantuivat eri
ilmaisumuodoissa, loivat konkreettisia teoksia, jotka niveltyivät kokonaisuudeksi ja linkittyivät portfolioon. Portfoliot muodostuivat
kuvallis-sanallisiksi kertomuksiksi, joissa oli useitakin kerronnan tasoja sekä sanallisesti että kuvallisesti. Avatessani ja
tulkitessani
niiden sisältöjä sanataiteen näkökulmasta tavoitin kosketuskohtia intertekstuaalisuuteen. Tämän alueen jatkokehittely ja soveltaminen
taiteen opetukseen on kiinnostavaa. Se avaa tulkintojen mahdollisuuksia, kontekstien ja merkitysten pohdintoja moneen suuntaan.
Aineisto: kirjallinen työ 87 s., liitesivuja 18 s.
Asiasanat: taiteidenvälisyys, taiteellinen oppiminen, sanataide, tarinallisuus, narratiivisuus, intertekstuaalisuus,
eheyttäminen,
opetussuunnitelma, portfolio, kuvataidekoulu
Säilytyspaikka: Aralis kirjasto, taidekasvatuksen osasto
Salassapitoaika päättyy: -
|