|
Osasto: Taidekasvatuksen osasto
Koulutusohjelma: Kuvataideopetus
Tekijä: Varjus, Taina
Työn nimi: Virtaava Mutkitteleva - Ympäristökasvatus kuvataidekasvatuksen mahdollisuutena
Työn laji: Lopputyö
Sivumäärä: 65
Tiivistelmä:
Virtaava Mutkitteleva -lopputyö on käytännön pedagogiikkaan liittyvä kvalitatiivinen tapaustutkimus. Se pohjautuu keväällä 2002
yhteistyössä Muuramen lukion kuvataideryhmän ja kuvataideopettaja Raija Niemisen kanssa toteutettuun Ympäristökasvatus ja kuvataide
yhteisössä kurssin opetuskokeiluun. Tutkin ympäristökasvatusta kuvataidekasvatuksen mahdollisuutena Kurssin keskeinen tavoite oli
Muuramejoen laakson muuttaminen "koetuksi paikaksi". Kuvataiteen menetelmin ohdittiin ympäristön estetiikkaa ja muutosta. Kurssin
tavoitteena oli edelleen avata näköaloja kulttuurihistoriallisesti merkityksellisen ja virkistysalueena tärkeän paikan elämysarvoille
sekä
pohtia alueen tulevaisuuden mahdollisuuksia. Tarkastelussani näkyvät kokemuksellis-konstruktivistisen oppimisnäkemyksen metodi,
polarisoiva
menetelmä ja fenomenologinen ja hermeneuttinen lähestymistapa. Tutkimukseni yhtenä tavoitteena oli myös kehittää omaa opettajuuttani
teoriaa
ja käytäntöä hyödyntäen.
Keskellä kuntaa virtaavan Muuramenjoen laakso on lähellä koulu- ja kulttuurikeskusta sijaitsevana sekä nykyisin luontopolun
saartelemana
kuvataide- ja ympäristökasvatuksellisesti mielenkiintoinen kenttätyökohde. Alueen luontopolulla on linnustoa, kaloja ja kasveja
tarkkaamaan
ohjaavia opastauluja. Vaeltelun, omien kokemusten ja aistielämysten avulla tutkittiin paikan luonnetta. Instruktiossa monitieteinen,
historiaa ja ympäristötaiteen lähtökohtia esiin tuonut lähestyminen tarjosi virikkeitä oppilaiden mielikuvien muodostukseen, taide
tarjoaa
eläytyvän kokemuksen. Joki, metafora itsessään, on luonteikas, energinen, virtaava ja merkityksellinen. Kurssin tehtävänanto
muotoiltiin
tarkoituksellisen avoimeksi. Oppilaiden tuli kehittää tutkimusalueesta, Muuramejoen laaksosta tai joesta viesti, joka herättää tunteita
tai
ajatuksia tai puhuttaa. Tutkimusaineistoani ovat kuvaus ympäristökurssin lähtökohdista, tuntityöskentelyn dokumentointi, kurssin aikana
syntyneet teokset ja kirjoitelmat sekä keskustelut oppilaiden ja heidän kuvataideopettajansa kanssa. Monenlaisille näkökannoille
perustuva
kasvatus edistää kriittistä ajattelua, erilaisuuden hyväksymistä, suvaitsevaisuutta ja myös ekologisen vastuumme
uudelleenarviointia.
Avoin tehtävänanto toi esiin itseilmaisua, itsenäisiä taideteoksia ja oppilaiden vaikuttavia puheenvuoroja. Toteutunut kurssi
kokonaisuutena
toi esiin ei vain kuvataidekasvatuksen, vaan koulujen yleisesti tunnettuja ongelmia: kurssimuotoisen koulutuksen opiskelijoiden
"paimentolaisuuden" verrattuna luokkaan, jossa kasvetaan vuosia yhdessä, aikaraamit - ajan puutteen tunteen ja kuvataideopetuksen
vähäisen
tuntimäärän. Opetushallituksen uusissa opetussuunnitelmissa tuetaan yhteisöllistä näkökulmaa opiskeluun. Aihekokonaisuuksissa pyritään
oppiaineiden rajat ylittäviin taito- ja tietokokonaisuuksiin. Tutkimukseni vahvistaa aiempaa käsitystäni siitä, että ympäristökasvatus
soveltuu erinomaisesti kuvataidekasvatuksen oppisisältöihin ja sen integroiviin ja eheyttäviin aihekokonaisuuksiin.
Aineisto: Kuvalliskirjallinen raportti
Asiasanat: Kuvataidekasvatus, ympäristötaide, kokemuksellinen oppiminen, tutkiva oppiminen paikka-käsite, reflektio
Säilytyspaikka: TAIK:n kirjasto, Taidekasvatuksen osaston kirjasto
Salassapitoaika päättyy:
|