Pvm: 14.03.1997
Osasto: Taidekasvatuksen osasto
Koulutusohjelma: Kuvaamataidon opetus
Tekijä: Kuittinen Marja Johanna
Työn nimi: Ruokolahden kirkonmäki kuvaamataidon opetuksessa
Pedagoginen lopputyöni koostuu paikkakuntakohtaisen opetuskokonaisuuden suunnittelusta, opetusmateriaalin valmistuksesta ja työn arvioinnista.
Opetuskokonaisuuden aihe on Ruokolahden kirkonmäki kuvaamataidon opetuksessa ja se on suunniteltu osaksi Ruokolahden peruskoulun yläasteen seitsemäsluokkalaisten kuvaamataidonopetusta.
Opetuskokonaisuuden tavoitteena on tutustuttaa oppilaita Ruokolahden kirkonmäkeen ympäristökasvatuksen keinoin. Tavoitteena on antaa oppilaille kirkonmäen kulttuurihistoriaan liittyvää tietoa, antaa heille mahdollisuus kokea kirkonmäellä omakohtaisia elämyksiä, käsitellä paikkaan liittyviä mielikuvia sekä mahdollisuuden visualisoida niitä.
Lopputyön ensimmäisessä osassa määrittelen lopputyöni tavoitteen ja kerron taustoja. Kerron omista lähtökohdistani aiheen valintaan ja kuvailen sanoin ja diakuvin tutustumistani paikkakunnan olosuhteisiin ja edellytyksiin kuvaamataidonopettajan ja asukkaan silmin katsottuna. Kerron seitsemännen luokan opetussuunnitelman rungon laatimisen lähtökohdista ja sen yhteydestä opetussuunnitelmiin. Ensimmäisen osan lopussa kerron opetuskokonaisuuden rungosta josta hahmottuu, miten lopputyössäni käsittelemä osuus niveltyy kokonaisuuteen.
Toisessa osassa kerron opetusmateriaalin suunnittelu- ja toteutusvaiheesta ja esitän suunnittelemani tehtävät ja niiden tarkemmat tavoitteet sekä opettajaa varten keräämäni aineiston.
Kolmannessa osuudessa arvioin prosessia ja tehtäviä
Aineisto: Kirjallinen työ ja kaksi diasarjaa
Asiasanat: paikkakuntakohtainen opetuskokonaisuus, ympäristökasvatus