|
Osasto: Muotoilun osasto
Koulutusohjelma: Käsi- ja taideteollisen alan ko.
Tekijä: Bonde Jensen Kaarin ja Mäkelä Eija,
Työn nimi: Suomalainen Koru -kirja
Työn laji: Lopputyö
Sivumäärä: 18
Tiivistelmä:
Taiteen maisterin produktiopohjaisen lopputyömme aiheena on suomalaista korutaidetta esittelevän kirjan
toimitustyö. Lopputyömme kirjallisessa osuudessa
kuvaamme ja arvioimme kirjan toimitus- ja kustannusprosessia.
Vuosia korutaiteen parissa työskennelleinä totesimme suuren tarpeen tämän kaltaiselle julkaisulle, joten
ryhdyimme suunnittelemaan ja toteuttamaan hanketta.
Kuvamateriaali kirjaa varten on kerätty kolmesta SUOMALAINEN KORU näyttelystä vuosilta 1996, 1998 ja 2001. Näin
mukaan on valikoitunut 100 kuvaa 60
tekijältä. Kuvien lisäksi teokseen sisältyy kaksi artikkelia, joista toisessa käsitellään suomalaisen
korutaiteen kehittymisen historiaa tähän päivään
saakka ja toisessa sen taiteen kentälle siirtymisen problematiikkaa. Ne tilattiin Designmuseon johtajalta
Marianne Aavilta ja filosofian tohtori Harri
Kalhalta. Toimittajina ja kustantajina olemme kirjoittaneet noin kahden liuskan pituisen oman puheenvuoron.
Teos on kolmikielinen: suomi, englanti ja
espanja.
Kirjallisessa osuudessa selvitämme hankkeemme taustoja ja teoksen merkitystä suomalaiselle korutaiteelle.
Kerromme toimitustyön eri vaiheet ja seikat joiden
perusteella olemme ratkaisumme tehneet.
Suomalaisella korutaiteella on varsin lyhyt historia ja se on parhaillaan voimakkaassa kehitystilassa. Tätä
taustaa vasten olemme molemmat kirjoittaneet
analyysimme lopputyön kirjalliseen osuuteen. Analyyseissamme pohdimme korutaiteen tilaa maassamme ja myöskin
oman työskentelymme vaikutuksia siihen.
Aineisto: Suomalainen Koru -kirja, lopputyön kirjallinen osuus
Asiasanat: korutaide, suomalainen koru
Säilytyspaikka:
Salassapitoaika päättyy:
|