|
Osasto: Visuaalisen kulttuurin osasto
Koulutusohjelma: Pallas TaM
Tekijä: Leppikangas, Aila Kaarina
Työn nimi: Iholla
Työn laji: Lopputyö
Sivumäärä: 44
Tiivistelmä:
Opinnäytetyöni koostuu kirjallisen osion lisäksi maalauksista jotka ovat
olleet esillä Kaapelitehtaalla, sekä Galleria Forum Boxissa keväällä 2002.
Suurempi kokonaisuus teoksistani oli esillä yksityisnäytelyssä
Riihimäellä, Galleria Allinnassa huhtikuussa 2003.
Kirjallisessa osiossa pohdin maalausteni suhdetta ruumiillisuuteen sekä
valokuvaan. Olen kokenut molemmat teemat merkittävinä seikkoina suhteessa
maalausteni sisällöllisiin lähtökohtiin.
Olen käyttänyt öisiä valokuvia maisemasta maalausteni lähtökohtina ja
pohtinut samalla ruumiini suhdetta yössä kokemaani tilaan. Olen liittänyt
tekstiini
muutamia kuvauksia yöllisiltä kuvausretkiltäni, joiden toivon osaltaan
valottavan päämääriäni.
Keskeisimpinä keskustelukumppaneinani olen käyttänyt: Roland Barthesia,
Maurice Merleau-Pontya ja Gerhard Richteriä, joiden ajatusten kautta olen
yrittänyt
selkeyttää omaa työskentelyäni.
Aineisto: kirjallinen, jossa liitteenä värikopiot maalauksista
Asiasanat: iho, ruumiillisuus, maalaustaide, valokuva
Säilytyspaikka: TaiKin kirjasto
Salassapitoaika päättyy:
|