|
Osasto: Visuaalisen kulttuurin osasto
Koulutusohjelma: PALLAS -kuvataiteiden koulutusohjelma
Tekijä: Kostiainen, Tuomas
Työn nimi: TAKAUTUMIA - mitä sitten? Luovuus, ideat ja tuotteistaminen näyttelytuotannossa
Työn laji: Lopputyö
Sivumäärä: 100
Tiivistelmä:
TIIVISTELMÄ
Lopputyöni on kolmesta osasta koostuva kokonaisuus. Ensimmäinen osa oli näyttely Takautumia. Mieli-, kieli- ja valokuvia
Taideteollisesta
korkeakoulusta. Toimin näyttelyn pääsuunnittelijana. Näyttelyllä juhlistettiin Taideteollisen korkeakoulun korkeakoulutoiminnan
kolmeakymmentä ensimmäistä vuotta ja se oli esillä Mediakeskus Lumeen galleriassa ja ylälämpiössä 10. - 30.1.2004. Näyttelyn
pääkohderyhmänä
olivat Taideteollisen korkeakoulun alumnit. Takautumia-näyttelyn voi lokeroida esimerkiksi historia-, arkisto- tai
organisaationäyttelyksi.
Lopputyöni toisessa, kirjallisessa osassa Takautumia - mitä sitten? Luovuus ideat ja tuotteistaminen näyttelytuotannossa käyn
Takautumia-näyttelyn kautta kuvin ja sanoin läpi idean tuottamista fyysiseen muotoon eräänlaiseksi elämyslähteeksi. Olennaisessa osassa
ovat
ideoiden muokkautuminen ja näyttelykonseptin rakentaminen. Keskeinen idea näyttelyssä oli kertojan roolin jakaantuminen useammalle
henkilölle ja sitä kautta kerronnan moniäänisyys. Konseptin luominen oli näyttelyprojektin kulminaatiopiste sikäli, että sen synnyn
jälkeen
näyttely oli itselleni nähtävissä ja arvioitavissa. Sen jälkeen näyttely täytyi tuottaa muille nähtäväksi.
Näyttelymateriaali on hautautunut arkistoon, mutta näyttelyidea on yhä elinvoimainen. Mielestäni paras keino hyötyä luovista ideoista
on
niiden tuotteistamisen hallinnointi. Pohdin lopputyöni kirjallisessa osassa sitä miten näyttelyidean voi tuotteistaa ja keskeisenä
tuotteistusmuotona käsittelen formaattia.
Lopulta lopputyöni kolmas osa on sen suullinen esittely 18.5.2004.
Aineisto: kuvitettu ja sidottu kirja, 100 sivua
Asiasanat: näyttely, idea, luovuus, tuotteistaminen, konsepti, formaatti, historia
Säilytyspaikka: Taideteollisen korkeakoulun kirjasto, Visuaalisen kulttuurin osasto
Salassapitoaika päättyy:
|