|
Osasto: Valokuvataiteen osasto
Koulutusohjelma: MA, Taiteen maisteri
Tekijä: Nenonen, Juha
Työn nimi: Pro Arte Inutili
Työn laji: Lopputyö
Sivumäärä: 139
Tiivistelmä:
Työn taiteellinen osa koostuu kahdesta eri valokuvasarjasta: Mielentiloja-nimisestä näyttelystä sekä nimettömästä
sarjasta
valokuvia, joiden päälle on maalattu akryyliväreillä. Mielentiloja näyttely oli esillä Hippolyte galleriassa
Helsingissä
27.4-20.5.2001. Maalattuja kuvia oli esillä useissa eri ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla.
Mielentiloja-sarja koostuu muotokuvan lajityyppiä sivuavista kuvista. Sarjan kuvat eivät kuitenkaan ole
muotokuvia
perinteisessä mielessä: kuvat eivät esitä kuvattuja henkilöitä muotokuvallisesti, vaan näissä kuvissa mallit
näyttelevät tai
esittävät kameralle erilaisia mielentiloja tai tunnetiloja. Kuvat on nimetty teeskentelyiksi, esimerkiksi "Martin
teeskentelee olevansa tylsistynyt". Nimeämisen tarkoituksena on ollut asettaa kysymyksiä näyttämisestä ja
esittämisestä
kuvissa yleensä ja valokuvissa erityisesti sekä pohtia kuvan ja tekstin suhdetta.
Maalatut kuvat koostuvat sarjasta valokuvia, joissa kaikki kuvissa näkyvät henkilöt on peitetty näkymättömiin
maalaamalla heidät yli akryylivärillä.
Molemmat sarjat käsittelevät valokuvan tapaa näyttää ja osoittaa, tämän näyttämisen ja näyttämättäjättämisen
suhdetta sekä näkemisen mahdottomuutta.
Työn kirjallinen osa käsittelee valokuvan erityisasemaa kuvana, valokuvan ja käsitetaiteen suhdetta sekä
yllämainittuja taiteellisen osan töitä.
Aineisto: Kirjallinen osa: Pro Arte Inutili
Asiasanat: Valokuvataide, käsitetaide, muotokuva, näyttäminen, nimeäminen, mielentilat, läsnäolo, poissaolo,
turhuus,
leikki, hiljaisuus, peittäminen, teeskentely, poseeraaminen, rooli, roolit
Säilytyspaikka: Taik VTO, Kirjasto
Salassapitoaika päättyy:
|