My goal in life is happiness. It is never stable but constantly changing. We must remember the past, consider the present and hope for the best for the future. Life is balancing the scale. I am trying to learn to see and sence small significant things: child giggling, crow in a top of the tree, sound of a cello in the night, sunray in a waterdrop. Little things where you can see the whole world. Let the sunshine reach our hearts! 

I try to understand better different levels and shades of life, its complexity and many forms. Still, basics can be defined under three words: birth, life and death. This is the paradox that I attempt to solve. 
 

Näen esineeni vahvasti omaa tarinaansa kertovina kappaleina, tarinaa, jota tallennan vain pienen hetken. Teen töitä tunteella ja ennenkaikkea intuitiolla. Parhaina hetkinä olen välikappale, jolloin ajatukset virtaavat pään kautta tekeviin käsiini. Koen onnen kiertyvän. Tekeminen ja onnistunut lopputulos ruokkivat toisiaan. 

Tehtäväni on toteuttaa se, mitä teen parhaiten ja missä koen antavani eniten, olemaan hyödyksi. Toivon töitteni tuovan iloa maailmaan. 

Suuntaan elämässä onnea kohti. Onni ei kuitenkaan ole stabiili tila, vaan vaakakupit tulee tasapainottaa jatkuvasti. Pitää muistaa mennyt, tuleva ja tämä hetki. Yritän oppia näkemään ja aistimaan pieniä merkityksellisiä asioita, jotka aiemmin ohitin olankohautuksella: lapsen nauru, varis keikkumassa puun latvassa, sellon sointi syksyisessä yössä, valonsäde vesipisarassa. Pikku juttuja, joista voi nähdä maailman. Tahdon auringon paistavan sydämeen saakka. 

Pyrin ymmärtämään paremmin elämän eri tasoja ja vivahteita, sen monimuotoisuutta ja monimutkaisuutta. Ajallisten vaiheiden kuitenkin ollessa yksinkertaisia; synty, elämä ja kuolema, sattuman mukaan määräytyen. Tätä paradoksia yritän töissäni selvittää.