Taiteen kehittäminen tieteen keinoin

  1. Toteava taiteen tutkimus
  2. Taiteen ohjaavan teorian kehittäminen
  3. Taideteoksen kehittäminen tieteen keinoin

  In English   En Español   Sisällysluettelosivulle

Uuden teollisen tuotteen suunnittelijoilla on tapana aloittaa työ tutustumalla niihin tutkimuksiin, joita on tehty samantapaisista tuotteista. Tutkimusten lukeminen on kuitenkin harvinaista silloin, kun taiteilija ryhtyy luomaan omaa tuotettaan, taideteosta. Tätä voisi pitää varsin omituisena, kun taiteen parissa sentään on tehty tutkimusta jo satojen vuosien ajan ja taiteen teoriasta, estetiikasta ja semiotiikasta, on julkaistu tuhansia kirjoja - eikö tästä tietoudesta siis ole saatavissa tukea uuden taiteen tekemiseen?

Yksi selitys siihen, että taiteen teoriaa niin harvoin käytetään apuna uuden taiteen luomisessa, on varmaankin se, että taideteoksilta tavallisesti odotetaan uutuutta, ei vanhojen ideain uudelleen lämmittämistä. Mutta uutuuden vaatimus koskee monia muitakin tuotteita, vaikkapa autoja tai kännyköitä, ja niiden suunnittelussa kuitenkin tutkimustieto katsotaan välttämättömäksi lähtökohdaksi. Tärkeämpi syy teorian unohtamiseen taiteen tekemisessä on ollut näiden tutkimusten luonteessa: on lähes aina pyritty toteavasti eli deskriptiivisesti kuvailemaan olemassaolevia taideteoksia, niiden syntymistä ja vaikutusta yleisöön. Tällainen tietämys ei voi parhaalla mahdollisella tavalla auttaa taiteilijaa luomaan uusia teoksia, jotka täyttäisivät nykyhetken vaatimukset paremmin kuin aiemmat teokset. Jo käsite 'parempi' sisältää kohteiden arviointia, eli taiteilijan työ välttämättä tähtää johonkin päämäärään. Jos tutkimuksista halutaan apua ja tukea tähän työhön, myös niiden täytyy tähdätä samoihin päämääriin. Tutkimuksen pitää olla luonteeltaan avoimesti normatiivista eli ohjaavaa. Lisäksi päämäärien pitää heijastaa nykyisten ihmisten - tai vielä mieluummin tulevaisuuden - tarpeita, ei historiallisia ihanteita.

Ohjaava tutkimus jaetaan usein kahteen lajiin sen mukaan, onko tarkoituksena hyödyttää yleisen teorian avulla jotakin taideteosten lajia vai auttaa ainoastaan yhden teoksen luomista.

Seuraava kaavio esittää, miten nämä kaksi ohjaavan tutkimuksen lajia liittyvät taideteoksen luomiseen. Myös toteava tutkimus on mukana. Vaikkei se liity taiteen tekemiseen välittömästi, se on joskus hyödyllistä antaessaan perusteita, hypoteeseja ja malleja ohjaavalle tutkimukselle.

Taiteen tutkimuksen paradigmoja

Toteava taiteen tutkimus

Useimmat toteavat tutkimukset taiteiden alalla ovat tähän asti olleet historiallisia katsauksia taikka havaintopsykologisia ja fysiologisia selvityksiä taiteen luomisen ja kokemisen ajattomista prosesseista sekä niiden merkityksestä yhteiskunnassa. Erityisen paljon on tutkittu taideteosten kauneutta ja estetiikkaa sekä myös niiden viestiä semiotiikan, sosiaalipsykologian ja havaintopsykologian kannalta.

Suurin osa taiteen tutkimusta on ollut luonteeltaan perustutkimusta ilman mitään erityistä käytännön tavoitetta. Perinteisesti tutkija on pyrkinyt kuvailemaan kohdetta objektiivisesti, välttäen aiheuttamasta siihen mitään muutoksia, jotta kuvaus säilyisi luotettavana. Tutkija on puolueettomuutensa säilyttääkseen tavallisesti välttänyt läheisiä suhteita ihmisiin, joilla voisi olla liian jyrkkiä mielipiteitä taiteesta. Näihin kuuluvat ammattitaiteilijat ja taiteen yleisö - näiltä on tuskin koskaan kysytty, mitä asioita pitäisi tutkia saati parantaa. Tutkijoilla ei myöskään ole ollut tarvetta myydä työtään sen mahdollisille käyttäjille, perustutkimus näet yleensä kustannetaan valtion varoin. Tutkittavat ongelmat on täten voitu valita tiedeyhteisön piirissä aiheista, joilla on teoreettista kiinnostavuutta. Kun täten vain harvat tutkimukset ovat lähteneet taiteilijoiden tarpeista, eivät myöskään tulokset anna paljoakaan hyötyä itse taiteelle ja taiteen tekemiselle, eivätkä taiteilijat niitä paljoa käytä.

Vaikka toteavat taiteen tutkimukset täten eivät välittömästi voi paljoa auttaa uusien teosten tuottamista, niistä on toki hyötyä silloin tällöin, sillä ne paljastavat ja selittävät taiteen piilossa olevia rakenteita ja toimintatapoja. Nämä tiedot saattavat olla seuraavassa vaiheessa muokattavissa taiteen tekemistä välittömämmin palvelevaksi ohjaavaksi teoriaksi. Sitäpaitsi toteava teoria voi olla hyödyksi uuden taiteilijasukupolven koulutuksessa. Näitä hyötyjä saadaan kuitenkin vain satunnaisesti, eihän perustutkimuksen määritelmän mukaan siinä ole tarkoituskaan kiinnittää huomiota tulosten "tuotannolliseen" käyttöarvoon.

Taiteen ohjaavan teorian kehittäminen

Yleisesti ohjaava tutkimus pyrkii kehittämään ohjaavaa teoriaa kaikkia tietyn tyyppisiä taideteoksia varten, ei vain yhtä teosta varten.

Ohjaavaa tutkimusta ei siis ensi sijassa kiinnosta jo oleva taide, vaan nykyhetki ja tulevaisuus. Se kyllä käyttää aineistonaan aiemmin tehtyjä taideteoksia, mutta tärkeämpää aineistoa ovat ihmisten tämän päivän ongelmat ja heidän ajatuksensa tulevaisuudesta: Pidänkö nykytaiteesta, antaako se minulle jotakin? Olisiko siinä jotakin parantamista? Mihin taidetta tarvitaan, ja millaista taidetta?

Jokainen yllä lueteltu kysymys saa aivan erilaisen vastauksen sen mukaan, keneltä kysytään. Tutkimuksissa onkin siksi aivan välttämätöntä määritellä, kenen näkökulmasta asioita katsotaan: esimerkiksi jonkin tietyn yleisön tai taiteilijoiden ryhmän näkökulmasta, tai rinnakkain useammasta näkökulmasta. "Objektiivista" eli puolueetonta ohjaavaa tutkimusta ei ole.

Ohjaavassa tutkimuksessa on tavallista, että käytännön ongelma on olemassa jo kauan ennen kuin joku tulee ajatelleeksi tutkimushankkeen aloittamista. Ongelma etsii tutkijansa, ei päinvastoin, ja hanke voi alkaa sitten, kun halukas tutkija on löytynyt. Hankkeen lähtökohtana siis on ihmisten tuntema parannusten tarve, ja hankkeen tavoitteeksi tulee selvittää, miten tuo parannus saadaan aikaan.

Ohjaavaa yleistä tutkimusta tarvitaan silloin, kun parannusten tarve koskee suurta joukkoa tapauksia, joihin kaikkiin ei päästä suoraan vaikuttamaan. Menettelytavaksi otetaan tällöin se, että parannukset suunnitellaan ja kuvataan yleisessä ohjaavan teorian muodossa, jolloin niitä sitten aikanaan voidaan soveltaa lukuisiin erillisiin tapauksiin. Yleisesti ohjaavan tutkimuksen periaate nähdään kuvassa alla.

Suunnitteluteoria

Yleisesti ohjaavaa tutkimusta on tehty runsaasti teollisten tuotteiden kehittämisen piirissä. Näin syntyneestä teoriasta usein käytetään nimeä suunnitteluteoria, ja sitä on laadittu lukuisia tuotteiden lajeja varten. On myös ohjaavia teorioita, jotka keskittyvät tuotteilta usein vaadittaviin ominaisuuksiin. Näitä ovat esimerkiksi käytettävyys, kauneus, sopiva viesti, ekologia, taloudellisuus ja turvallisuus. Näistä taideteoksiin sovellettavissa saattavat olla ainakin kauneutta ja viestiä käsittelevät teoriat sekä suuri osa teorian kehittämisen metodiikasta.

Taideteoksia ohjaavan teorian esitystapa toki poikkeaa jonkin verran esimerkiksi insinööritieteiden ohjaavasta teoriasta. Tekniikan teoria sisältää pääasiassa eksakteja malleja, standardeja ja laskukaavoja, jotka välittömästi toteuttavat kulloinkin halutut teosten ominaisuudet. Taiteissa kyllä on jonkin verran "nyrkkisääntöjä", mutta ne ovat harvoin kovinkaan eksakteja, sillä teoksia ei voida luoda konemaisesti etenemällä vaan pikemminkin intuitiivisesti pohtimalla ja kypsyttelemällä. Eksaktien kaavojen sijasta taiteissa ohjaavan teorian tärkeänä sisältönä ovat esikuvat eli aiemmat taideteokset nykyhetken näkökulmasta valittuina ja pätevästi kommentoituina.

Joka tapauksessa yleisesti ohjaavaan taiteelliseen tutkimukseen soveltuvia menettelytapoja voisivat olla:

1. Näkökulman määrittely. Ohjaavan tutkimuksen lähtökohtana aina on se näkemys, että jotakin asiaa on tarpeen parantaa, toisin sanoen asia aina nähdään joidenkin ihmisten näkökulmasta. Tutkijan kannattaa määritellä tämä ryhmä heti työnsä alkaessa, sillä se edistää ratkaisevasti tutkimuksen etenemistä.

2. Estetiikan, semiologian, havaintopsykologian ja muiden taidetta toteavassa mielessä tutkivien tieteenalojen tuottamien hypoteesien testaaminen erityisesti tätä varten tehtävän taideteoksen ja sen muunnelmien avulla. Mahdollista metodiikkaa on hahmoteltu sivuilla Tuotteen kauneus: Tutkimusmenetelmät ja Tuotteen viesti: Tutkimusmenetelmät.

3. Vanhojen taiteilijamestarien perinnäisten nyrkkisääntöjen testaaminen. Nämä mestarien oppilailleen neuvomat säännöt koskevat sellaisia asioita kuin tasapaino, rytmi, yksityiskohtien toisto tai variointi, hallitsevan elementin sijoitus, mittasuhteet, harmonia, kontrasti tai dramaattinen jännite. Säännöt ovat harvoin kovinkaan eksaktisti muotoiltuja, päinvastoin ne suurelta osin toimivat hiljaisen tiedon muodossa. Tämä johtuu siitä, että sääntö on usein itse asiassa aika monimutkainen, siihen kuuluu lukuisia poikkeuksia, säännön tunteva mestari ei halua tai osaa sitä muotoilla täsmällisesti, ja ammattikunnan ulkopuolelta tuleva tutkija ei sitä pysty ymmärtämään oikein. Kaikista näistä syistä johtuen nyrkkisääntöjä ei ole tarkoitettu orjallisesti noudatettaviksi - päinvastoin mestarin merkki on se, että hän osaa rikkoa sääntöjä oikeissa kohdissa - vaan ne ovat pikemminkin hyödyllisiä ja hyviksi koettuja suosituksia, jotka kannattaa säilyttää ja luovuttaa seuraavankin taiteilijain sukupolven käyttöön. Tällä tavoin ne toimivat periaatteessa samoin kuin teoria toimii tekniikassa, mutta vanhentumisen estämiseksi ne on kuitenkin silloin tällöin testattava.

4. Esikuvien valinta ja päivitys. Taiteen teoriassa on suuri merkitys esikuvilla eli aiemmin luoduilla ansiokkailla taideteoksilla. Ne toimivat hieman samassa tehtävässä kuin tieteessä teoreettiset mallit, eli lähtökohtina uusille käytännön sovelluksille. Samoin kuin kaikki mallit, myös esikuvat ajan mittaan pölyttyvät, ja niiden kyky auttaa ajankohtaisissa käytännön ongelmissa vähenee.

Jotta esikuvia voitaisiin soveltaa uuden tuotannon tukena, ne kaipaavat arviointia yllä kohdassa 1 määriteltyjen intressiryhmien nykyisestä näkökulmasta. Muita päteviä aiempien taideteosten arvioijia voisivat olla ammattitaiteilijat sekä ammattikriitikot kyseisellä alalla, etenkin teosten yksityiskohtien ja työtapojen osalta. Vrt. julkinen kritiikki tuotekehityksen yhteydessä.

Eri osapuolten arvioiden keräämiseen voidaan käyttää tavanomaisia kyseleviä tutkimustapoja, tai mahdollisesti tuotekehityksen palautteen ja kritiikin järjestelyjä. Eräs tapa on vakiintunut suomalaisten arkkitehtien luentoihin: näytetään rinnakkain kahden rakennuksen diakuvat ja selostetaan sanallisesti niiden erot teorian tai toteutuksen kohdalla. Tällä tavoin on helpompi panna merkille myös sellaiset vähäiset eroavaisuudet kohteissa, joita olisi vaikea ilmaista sanoin. Käytetään siis selväsanaista esitystä niin pitkälle kuin sanat riittävät, ja loput esitetään sanattomasti.

Taideteoksen kehittäminen tieteen keinoin

Teoskohtainen ohjaava tutkimus, jota voidaan myös nimittää kehittämistyöksi, avustaa yhden ainoan taideteoksen (tai teossarjan) luomista, ja taiteilija itse toimii yleensä tässä myös tutkijana. Monella taiteilijalla onkin tapana sanoa, että hän "tutkii" aihettaan uuden teoksen luonnostelun alkuvaiheessa.

Taide prosessina Taiteen ohjaavassa tutkimuksessa usein sovellettu malli nähdään oikealla. Siinä on mukana myös kybernetiikan teoriasta lainattu käsite palaute, joka on taideteosten ja minkä tahansa tuotteiden luomisessa varsin tärkeä ja esiintyy käytännössä kritiikin muodossa. Kuvio on lainattu tähän Herbert Frankelta, hieman muokattuna.

Tutkimus on ainakin pienessä mittakaavassa aina kuulunut taiteilijan työhön. "Tarve teoretisoida, analysoida ja manifestoida omaa ajattelua suhteessa taiteen traditioon, filosofiaan sekä kuvallisiin ongelmiin on osa kuvataiteen perinnettä" toteaa Kiljunen (2001, 20). Samoin Hannula (2001, 12) katsoo, että tarve ja motiivi ainakin "kuvataiteilijoiden tohtorikoulutukseen nousee nimenomaan taiteilijoiden keskuudesta, orgaanisesta mielekkyydestä syventää ja kehittää taiteellista toimintaa". Taiteilijat ovat kiinnostuneet itsekin analysoimaan teoksiaan sanallisesti, kuten toteaa esim. Kantokorpi (2001, 113 ja 121): tutkiminen on lisääntynyt taiteilijoiden omassa puheessa, ja nykyään taidenäyttelyissä on aina sivupöydällä "A4, jossa taiteilija tai tämän kirjoitustaitoinen ystävä kertoo, mistä tässä on oikeastaan kyse. Taidetta sanallistetaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin."

Jos taiteilijat haluavat tehdä tutkimusta, he varmaankin itse tietävät, että siitä on hyötyä heidän luovan työnsä valmisteluna. Onhan varsin mahdollista, että laajempi tutkimuksen ja teorian hyväksikäyttö voi auttaa tekemään parempaa taidetta, aivan kuten nyt tapahtuu lähes kaikissa menestyksekkäissä tuotekehityshankkeissa.

Paitsi että tutkimus voi auttaa taiteilijan työtä ja parantaa sen tulosta, julkaistuna siitä voi olla apua myös muille alalla työskenteleville. Kun näet menestyksekäs taiteilija pohdiskelee työtapojaan ja dokumentoi ne, myöhemmät taiteilijat voivat myös kokeilla niitä ja ehkä kehittää niitä vielä paremmiksi (Scrivener, 42).

Kuten usein on todettu, tieteiden edistyminen on mahdollista vain, jos tutkimusten tulokset ja uusi teoria julkaistaan ja alistetaan yhteisesti kritikoitavaksi. Periaatteessa samaa on aina tapahtunut taiteissakin, joskin arvioinnin kriteerit ja menettelyt ovat erilaiset, ja saman periaatteen noudattaminen voinee turvata edistymisen myös taiteellisessa tutkimuksessa. Tätä päämäärää tukee myös esimerkiksi Higher Education Funding Council of England esittäessään, että "taiteen ja muotoilun (design) ammattitoiminta voidaan hyväksyä tutkimukseksi silloin, kun se kytkeytyy kiinteästi tutkimusympäristöön, kun sitä voidaan kyseenalaistaa ja arvostella, ja kun sen voidaan osoittaa vaikuttavan alan ammattilaisten työhön, toimintaperiaatteisiin ja käytäntöön" (lainauksen lähde: Scrivener, 33).

Scrivener käyttää nimitystä "creative production" niistä tutkimushankkeista (erityisesti väitöskirjoista) joihin sisältyy jonkin artifaktin luominen. Näille tutkimushankkeille hän ehdottaa seuraavaa loogista rakennetta (Scrivener ja Chapman, hieman lyhennettynä):

Taiteilija, joka haluaisi perustaa työnsä tutkimuksiin, usein huomaa vaikeaksi löytää sopivia metodeja, etenkin ohjaavaa tyyppiä, joka olisi välittömästi sovitettavissa palvelemaan uutta tuotantoa. Toteavia metodeja ja tutkimustuloksia kyllä helposti löytyisi, mutta ne ovat vain harvoin suoraan käyttökelpoisia taiteilijalle, kuten edellä jo todettiin.

Suuri valikoima teoskohtaisesti ohjaavaa metodiikkaa on tarjolla teollisen tuotekehityksen alalla. Näiden joukosta olisi ehkä mahdollista löytää joitakin taiteen kehittämiseen sopivia menetelmiä, kenties hieman kevennettynä yksinään työskentelevää taiteilijaa ajatellen.

Alla on lueteltu muutamia taiteen luomisessa tavallisia työvaiheita, joissa voisi ajatella sovellettavaksi joitakin joko tieteellisen tutkimuksen tai tuotekehityksen työtapoja.

1. Suunnitellun yleisön määrittely. Joissakin tapauksissa taideteos tehdään tilauksesta, esimerkiksi sen huoneiston omistajalle, johon teos tulee. Muulloinkin saattaa taiteilijan mielessä olla jokin yleisön ryhmä, jota teos ehkä tulee puhuttelemaan. Kummassakin tapauksessa on varmaan hyödyksi määritellä teokselle ajateltu yleisö ja ottaa selvää sen odotuksista, sikäli kuin se on mahdollista. Tuotekehityksen vastaavia työtapoja selostetaan kohdassa Asiakkaiden määritteleminen sekä yleisemmältä kannalta sivulla Tutkimuksen rajaaminen.

2. Tavoitteiden määrittely voi auttaa niiden saavuttamista - onhan helpompi päästä jonnekin, kun tietää, mihin pyrkii. Taideteokselle varsin luonteenomainen tavoite voisi esimerkiksi olla symbolisen viestin antaminen yleisölle, taikka teoksen muodon jokin ominaisuus, jonka yleisö parhaassa tapauksessa tajuaa esitystavan kauneutena. Tavoitteiden asettamista teolliselle tuotteelle selostetaan sivulla Strateginen suunnittelu, joskin nämä metodit ovat melko työläitä teollisen tuotteen tavoitteiden tavanomaisen ristiriitaisuuden johdosta.

3. Teoksen teeman tai sisällön kehittelyyn tieteiden menetelmät sopivat yleensä huonosti, sillä tieteissä tähdätään mahdollisimman yksikäsitteisten käsitemallien luomiseen, jollainen taideteos ei ole. On kuitenkin muutamia tutkimuksen tyylejä, joissa täsmällisiä malleja ei pystytä laatimaan (vaikka ehkä haluttaisiinkin). Näitä on ensinnäkin toteavien menetelmien puolella tapaustutkimus, jossa tutkija hakee kohteesta sellaisia piirteitä, jotka voisivat toistua muuallakin ja joilla täten olisi yleistä kiinnostavuutta. Samantapainen pyrkimys on fenomenologian metodissa, jossa etsitään kohteen "olemusta".

Analyysi-synteesi-arviointiParemmin taiteen luomisen yhteyteen kuitenkin voisi soveltua ohjaava (normatiivinen) lähestymistapa, jonka erästä perustyyppiä kuvaa kaavio oikealla, katso kohtaa Ohjaavan tutkimuksen prosessi. Sen pääkohtina yleensä ovat arvioiva tilanteen toteaminen, analyysi, sekä ehdotus teoksen käsillä olevan luonnoksen parantamiseksi, kaikki tämä tarpeen mukaan toistettuna. Muutamia tavallisia analyysin menetelmiä selostetaan sivulla Ohjaava analyysi ja ehdotuksen valmistelu.

Siinä tapauksessa, että ohjaava tutkimushanke etenee kehittämiseen saakka, sen metodiikka muuttuu taiteilijalle kiinnostavammaksi. Erityisesti teollinen tuotekehitys usein sisältää tuoteideoinnin, teoksen iteroivan etsimisen taikka alitajuisen kypsyttelyn ja innovoimisen vaiheita, jotka muistuttavat taiteilijan luomistyötä, joskaan niiden menetelmiä ei ole vielä kovinkaan tarkoin osattu selvittää tai dokumentoida.

4. Taideteoksen syntymisprosessi kokonaisuudessaan olisi mahdollista ottaa kehitettäväksi muun muassa seuraavilla menetelmillä:

5. Taiteen ja tieteen menetelmiä yhdistävän tutkimuksen tulosten esittämisen mahdollisia tapoja:

6. Taideteoksen tai sen muunnelmien kokeilu prototyyppinä (ks. tämän metodiikkaa luvussa Arvioinnit tuotekehityksessä). Taideteosta kokeena on pohdiskellut myös Nevanlinna (2001, 65). Kokeiluun kuuluu myös sen tulosten analysointi ja yhteenveto käytettäväksi joko lähtökohtana omalle myöhemmälle työlle (siis edellisen työn kehitelmänä) tai esikuvana muille alan taiteilijoille.

7. Taideteoksen markkinointi. Aika, jonka yleisö on kosketuksissa teoksen kanssa, voi olla varsin lyhyt: näyttelyn yhtä taulua katsotaan usein vain sekunteja, näytelmää pari tuntia. Niinpä teoksen välitön miellyttävyys ostotilanteessa voi olla ratkaiseva peruste silloin, kun asiakas valitsee kilpailevien tuotteiden välillä. Tämän tilanteen eräs teoreettinen malli on "AIDA", joka määrittelee tehokkaan myyntityön vaiheet: asiakkaassa on ensin herätettävä tarkkaavaisuus, sitten kiinnostus, omistamisen halu ja lopulta toiminta (Attention, Interest, Desire, Action).

8. Taideteoksesta saatavan palautteen hankkiminen joko yleisöltä, kriitikoilta tai taiteilijakollegoilta. Esim. Pitkänen-Walter, 2001, 129...) on arvellut, että tutkimus voisi toimia taiteilijoille palautteena, joka olisi paremmin perusteltua ja ehkä sikäli validimpaa kuin tavanomainen taidekritiikki. Mielipiteiden keräämisen metodeiksi tietenkin sopivat tavanomaiset kyselevät tutkimustavat tai mahdollisesti luvussa Arvioinnit tuotekehityksessä esitetyt asiakaspalautteen järjestelyt.

Taideteoksesta saatavan palautteen rekisteröimistä suunniteltaessa on otettava huomioon, että pelkkä palaute, eli ihmisten mielipiteet teoksesta, saattavat olla vaikeasti tulkittavia, ellei niitä selittämään saada muutamia lisätietoja. Tärkeintä olisi saada selville henkilön alkuperäiset odotukset, sillä teoksen yleisölle antama vaikutelma riippuu ratkaisevasti siitä, ylittääkö vai alittaako teos nämä. Maallikon odotteet (ks. lukua Tuotteen kauneus) ovat usein helpot täyttää, kun taas taiteen asiantuntijan vaatimukset voivat olla niin korkealla, että harva teos ne toteuttaa. Siksi olisikin koetettava rekisteröidä palautteen ohella jotakin tietoa henkilön odotteen tasosta, ja tietenkin myös muita henkilöä koskevia tietoja, jotka voisivat antaa taustaa hänen mielipiteelleen.

Ryhmätyönä tehtävä taideteos. Kaikki yllä luetellut proseduurit soveltuvat sekä yksinäiselle taiteilijalle että ryhmätyöhön, kuten teatteri- tai tv-esityksen valmistamiseen. Lisäksi ryhmätyöhön sopivat useat muutkin tavanomaiset tieteellisen tutkimuksen menettelyt, mikä johtuu siitä, että ryhmätaideteoksen luomisprosessi jonkin verran muistuttaa tutkijoiden työryhmän työtä: se vaatii vähän väliä dokumentoimaan työn alustavat tulokset yksikäsitteisiksi asiakirjoiksi, jotka alistetaan yhteisille keskusteluille tai lähetetään ryhmän ulkopuolella kommentoitavaksi tai hyväksyttäväksi. Samoin on luontevaa ottaa työryhmään mukaan tutkija suorittamaan jotakin rajattua tieteellistä tehtävää, kuten tietojen hankintaa tai analyysia. Tällainen symbioosi on tavallinen esimerkiksi tv-dokumenttien tuotannossa.

  In English   En Español   Sisällysluettelosivulle

3.8.2007.
Kommentit kirjoittajalle:

Alkuperäinen sijainti: http://www2.uiah.fi/projects/metodi