Erään tuotepäämäärän teoria:

Tuotteen ekologia

  1. Tuotekehityksen ekologia
  2. Tuotannon ekologia
  3. Tuotteiden käytön ekologia
  4. Kierrätys
  5. Tutkimuksen ja kehittämisen menetelmät
  In English   En Español   Sisällysluettelosivulle

Tuotteiden ekologia tutkii tuotteiden valmistuksesta, käytöstä ja hylkäämisestä aiheutuvia materiaalien virtoja sekä kehittää keinoja näistä ympäristölle aiheutuvien haittojen kuten raaka-aineiden käytön, saastumisen ja jätteiden synnyn vähentämiseen.

Parikymmentä vuotta sitten tuotteiden ja tuotannon ekologiset selvitykset usein katsottiin vain erillisiksi hankkeiksi, joilla piti "hoitaa" jonkin vähenevän raaka-aineen korvaaminen toisella taikka jonkin paikallisen jätevuoren "käsittely". Tänään nämä erilliset ongelmat ovat lisääntyneet ja laajentuneet niin, että tuotteiden ympäristömyönteisyys (sustainable ecology) kuuluu nyt kaiken tuotesuunnittelun ja tuotannon pysyviin päätavoitteisiin. Tämän uuden paradigman syntymisestä ks. Laurila (2002).

Tuotteiden ekologian toiminta-alueet jaotellaan usein seuraavasti:

Seuraavassa lyhyessä esityksessä on teoria jaettu samoin kuin teollisen tuotteen tyypillinen elinkaari: tuotekehitys, tuotanto, tuotteen käyttö, ja kierrätys.

Lopuksi selostetaan tuotteiden ja valmistuksen ekologian tutkimuksen ja kehittämisen menetelmiä.

Tuotekehityksen ekologia

Tuotteen suunnittelu ei juuri kuluta luonnonvaroja, mutta se vaikuttaa valtavasti tuotteiden valmistuksen ja käytön ekologiaan. Suunnittelussa on suuri vapaus tehdä tuotteeseen ekologisesti tärkeitä muutoksia, myöhemmin mahdollisuudet ovat paljon pienemmät. Niinpä suunnittelijoita usein kehotetaan elinkaariajatteluun (design for the environment) eli pitämään mielessä valmistusvaiheen vaikutusten ja kustannusten ohella tuotteen käytön ja hävittämisen aiheuttamat ympäristövaikutukset.

Jo uuden tuotteen konseptivaiheessa olisi tutkittava, onko muuta vaihtoehtoa kuin valmistaa fyysinen tuote. Toisin sanoen, olisiko sama hyöty asiakkaille saatavissa jollakin ympäristömyötäisemmällä tavalla? Esimerkiksi autoa ei tarvita ihmisen kuljettamiseen kodista työpaikalle, jos työ voidaan tehdä kotona. Muita fyysisten tuotteiden sijaan tulleita vastaavia aineettomia palveluja ovat kirjepostin sijaan tullut sähköposti sekä muut internetin etäispalvelut.

Materiaalin valinnassa on suunnittelijalla suuret vaikutusmahdollisuudet, sillä hän voi usein laajoissa rajoissa valita tuotteiden ainekset, joskus jopa kierrätysmateriaalien joukosta. Taitavan suunnittelun avulla voidaan usein myös vähentää tarvittavan raaka-aineen määrää (engl. dematerialization). Esimerkiksi antamalla tuotteelle luonnostaan jäykkä kolmiulotteinen muoto tulee mahdolliseksi valmistaa se ohuemmasta levystä.

Joissakin tapauksissa on tarjolla uusia, ympäristölle ystävällisempiä valmistusaineita, toisinaan taas on mahdollista parantaa ennestään käytetyn materiaalin käsittelytapoja. Joka tapauksessa ainesvalinta pitäisi tehdä niin, että tuote toimii pitkään ja sen valmistus sekä käyttö tuottavat mahdollisimman vähän jätteitä ja päästöjä.

Tuotteen ja tuotannon ekologisen kehittämisen metodiikkaa käsitellään tarkemmin jäljempänä.

Tuotannon ekologia

Teollisuuden tai tuotannon ekologian (industrial ecology, IE) tarkoituksena on koota tietoa ja kehittää teollisuuden raaka-aineen käyttöä sekä vähentää jätteitä ja saastumista. Tutkimuksella selvitetään materiaalien kiertokulkua talouselämässä, teollisten järjestelmien vaikutuksia ympäristöön, keinoja ympäristölle edullisten järjestelmien ja tuotteiden analysoimiseksi ja luomiseksi sekä jätteiden syntymistä vähentäviä vaihtoehtoja.

Vielä pari vuosikymmentä sitten teollisuuden ekologiaa saatettiin pitää vain keskustelufoorumina, jossa sopi teoreettisesti käsitellä tuotannon eettisiä kysymyksiä; otettiinko näitä sitten käytännön liikkeenjohdossa huomioon, se oli johtajien päätettävissä. Nykyisin on tilanne toisin: taukoamatta kasvava ainesten ja energian kulutus sekä saastuminen ovat jo monesti kasvaneet sellaisiksi ongelmiksi, ettei teollisuus voi niitä jättää huomiotta. Niinpä näitä ongelmia onkin alettu yhä enemmän tutkia, ja tutkimuksen tuottamaa tietoa ja toimintamalleja puolestaan voidaan nyt käyttää teollisuudessa estämään uusia ympäristötuhoja.

Uhkakuvat ja varoitukset ovat toki vain yksi ryhmä ekologian saavutusten joukossa. Myönteisempää on, että liikkeenjohto voi myös hyödyntää kilpailussa hyvää ekologisten näkökohtien tuntemustaan ja sen soveltamista omaan tuotantoonsa. Yhä useammat kuluttajat näet ovat oppineet vaatimaan ympäristölle ystävällisempiä tuotteita ja palveluja, ja he arvostavat näissä asioissa vastuuta tuntevia yrityksiä. Myös pankkien ja muiden rahoittajien arvioidessa yrityksiä ne yhä enemmän ottavat lukuun ympäristöön liittyvät mahdollisuudet ja riskit. Niinpä yritykset yhä useammin haluavat tehdä asiassa enemmän kuin vain sen mitä säädökset vaativat.

The Industrial Process Oikealla esitetyn kuvion yläpuoliskoa usein sovelletaan teollisen tuotannon ekologisessa tutkimuksessa, kun taas sen "peilikuva" kuvion alaosassa on suosittu yritystalouden malli. Käytännön liikkeenjohdossa on molemmat puoliskot tietenkin otettava yhtä lailla huomioon.

Tuotannon ja sen tutkimuksen ekologisena päämääränä on vähentää valmistuksessa syntyvää jätettä, edistää tuotteiden ja niiden osien myöhempää uudelleenkäyttöä sekä vähentää energian ja raaka-aineiden kulutusta valmistuksessa ja sen muita haittavaikutuksia. Tuotteen valmistusvaiheessa on paljon mahdollisuuksia vähentää materiaalien, etenkin myrkyllisten, käyttöä, ja vähentää syntyvää jätettä.

Valtavia määriä metalleja ja muita raaka-aineita menee jatkuvasti hukkaan siksi, että niitä jää pienehköinä pitoisuuksina jätteiden joukkoon. Metalleja jää esimerkiksi metallipintojen viimeistelyssä käytettyihin huuhteluvesiin sekä voimalaitosten ja sulattamojen savukaasun suodattimiin. Yhdysvaltojen teollisuuden jätteitä koskevassa selvityksessä on havaittu, että jätteiden metallipitoisuus on usein suurempi kuin tyypillinen malmin pitoisuus. Näin hukataan joka vuosi paljon kallista raaka-ainetta vain siksi, että sitä on pidetty "arvottomana jätteenä" eikä suinkaan raaka-aineen lähteenä. Selvää onkin, että tehostettu ainesten kierrätys voisi usein tuottaa etua paitsi ympäristölle myös tehtaan taloudelle.

Nykyisin on tarjolla runsaasti teknisiä menetelmiä metallien erottamiseksi jätteistä. Näitä ovat elektrolyysi, jota jo käytetään perusmetallien alkutuotannossa, sekä hapon avulla rikastaminen, sekin jo käytössä kaivostoiminnassa.

Tuotteiden valmistuksen ekologisen laadukkuuden tunnuslukuna usein käytetään jätteiden määrää tuotettua yksikköä kohti, sekä raaka-aineen tuottavuutta joka mitataan suhdelukuna:

    (tuotettu määrä) / (raaka-aineen määrä).

Myös nimitystä ekotehokkuus (eco-efficiency) joskus käytetään yllämainituista suhdeluvuista.

Kuluvan energian ja syntyvien päästöjen määrää tutkittaessa on usein aiheellista ottaa lukuun valmistusvaiheen lisäksi myös ainesten ja tuotteiden kuljetus.

Tuotteiden käytön ekologia

Elinkaarianalyysi (life cycle analysis) pyrkii saamaan kokonaiskuvan tietyn tuotteen kaikista ympäristövaikutuksista, alkaen raaka-aineen irrottamisesta maasta aina siihen saakka kunnes kaikki tuotteen ainekset ovat jälleen palanneet maahan. Se vaatii enemmän tutkimustyötä kuin pelkän valmistuksen ekologinen tarkastelu, mutta tuon lisätyön ansiosta sitten voidaankin pyrkiä asiassa kokonaisoptimiin ja mm. tarkastella tuotteen elinkaaren eri vaiheiden keskinäisiä suhteita. Voidaan esimerkiksi tutkia kannattaisiko sijoittaa enemmän valmistusvaiheessa, jotta päästäisiin tuotteen käytössä ja sen hävittämisessä edullisempiin ympäristövaikutuksiin.

Tuotannon ekologia Elinkaarianalyysissa usein käytetty tunnusluku on hyödyn ainestaakka (Material Input per Service Unit, MIPS). Se on suunnilleen raaka-aineen tuottavuuden käänteisarvo, mutta lisäksi se sisältää myös ne ainekset, joita kuluu tuotteen käytössä ja sen hävittämisessä. Viereisestä kuvasta raaka-aineen tuottavuus mitattaisiin määrien C ja A suhdelukuna, kun taas ainestaakan mittana olisi suhde (A + B) / D.

Hyödyn yksikkö (service unit) on määriteltävä erikseen kutakin tuotteiden lajia varten. Esimerkiksi henkilöauton hyödyn yksikkönä on kuljetettu henkilömäärä kertaa matkan pituus; pesukoneissa se on puhdistunut pyykkikilo ja monissa tuotteissa yksinkertaisesti käyttökerta.

Hyödyn ainestaakan avulla on helppoa arvioida ja verrata ei vain tuotteita vaan myös niitä palveluja tai hyötyjä joita tuotteet antavat. Esimerkiksi eri autotyyppien vertailu voidaan näin laajentaa sisältämään myös muut liikkumistavat kuten vuokra-auto ja bussi. Tämä auttaa löytämään nykyisten tuotteiden rinnalle uusia vaihtoehtoja, jotka saattavat joskus olla ekologisesti paljonkin parempia kuin tavanomaiset tuotteet.

Hyödyn ainestaakan dimensiona on aina massa (kg tai tonni) hyöty-yksikköä kohti, mutta näitä massoja mitattaessa on pidettävä erillään seuraavat viisi materiaalin tyyppiä, sillä niitä ei voi laskea yhteen:

Ellei näiden massojen alentaminen onnistu, on toinenkin mahdollisuus parantaa tuotteen ympäristönmyötäisyyttä: käyttöiän pidentäminen. Siinä on tavoitteena pitää tuote kaikkine aineksineen ja osineen kunnossa ja käytössä pitempään, jolloin hidastuu raaka-aineiden virtaaminen jätteeksi.

Kierrätys

Päämääräksi ekologisesti terveessä teollisessa tuotannossa on asetettava lähes kaikkien käytettyjen ainesten uudelleenkäyttö, jolloin jätteen määrä siis samalla minimoituu.

Kun useimmat tuotteet koostuvat monista eri materiaaleista, uudelleenkäytön avainkysymykseksi muodostuu jätteen ainesten erottelu. Käsityönä tehtynä tämä on kallista ja tehotonta, joten erottelu pitäisi automatisoida siten, että erottelu tapahtuu koneellisesti ainesten fyysisten ja kemiallisten ominaisuuksien perusteella. Automaattiset tunnistimet voivat lisäksi käyttää hyväksi jäteainesten kokoa, muotoa, tiheyttä (painoa), magneettisuutta ja optisia ominaisuuksia. Nämä eri anturien antamat tiedot voidaan nykyisin lajittelulaitoksen tietokoneessa yhdistää reaaliaikaisesti, jolloin koneisto myös voi välittömästi toteuttaa lajittelun. Onkin jo rakennettu tällä tavalla toimivia erottelulaitoksia, joissa kunnallisesta sekajätteestä poimitaan koneellisesti erilleen mm. maatuvat aineet, teräs, muut metallit ja jopa erilaatuiset muovit.

Tulevaisuudessa jätteiden lajittelua voidaan edelleen helpottaa, jos asia otetaan huomioon jo tuotteiden suunnittelussa siten, että eri aineesta tehdyt osat voidaan helposti irrottaa ja erotella toisistaan. Jos tämä yleistyy, jätteiden hyötykäyttö saadaan taloudellisesti yhä paremmin kannattavaksi. Tuotteiden tutkimuksessa tai suunnittelussa tällainen päämäärä ei tosin ole toistaiseksi ollut paljoakaan esillä, mutta tulevaisuudessa asia voi muuttua.

Tutkimuksen ja kehittämisen menetelmät

Tuotteiden ekologian tutkimusta hankaloittaa se, että siinä kohteena ovat laajat järjestelmät (systems) kuten kokonaiset teollisuudenalat tai jonkin tuotteen käyttö koko maailmassa, ja tällaisessa järjestelmässä lähes kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tämän johdosta tutkimushanke helposti pyrkii kasvamaan mahdottomiin mittoihin. Niinpä tutkijan täytyykin koettaa kaikin keinoin rajata ongelmaa. Kaikki ne asiat, jotka tutkittavassa ongelmassa ovat olennaisia, täytyy tietenkin ottaa mukaan, mutta vähemmän tärkeät vaikutustekijät ja sivuvaikutukset kannattaa monesti jättää muissa tutkimushankkeissa selvitettäviksi.
Esimerkiksi seuraavat, sinänsä tärkeät asiaryhmät monesti voidaan ottaa "annettuina" lähtökohtina tuotteen ekologian tutkimushankkeessa:

Tulevaisuudessa saattaa silti vielä käydä ilmi, että ekologisen katastrofin torjumiseksi voi olla joko välttämätöntä tai hyödyllistä puuttua myös johonkin näistä "annetuista" tekijöistä. Voidaan esimerkiksi päätyä siihen, että olisi edullisempaa verottaa työn sijasta luonnonvarojen käyttöä.

Tuotteiden ekologiassa joudutaan tarkastelemaan usein suuriakin taloudellisia investointeja, ja niiden tulevat vaikutukset ympäristöön voivat olla vielä mittavampia, ja lisäksi on otettava huomioon, että toimenpiteiden hyödyt ja haitat kohdistuvat usein aivan eri ihmisiin. Tutkijan on siksi pidettävä selkeästi erillään hyötyjen ja haittojen jakauma niin ajallisesti kuin myös eri ihmisryhmien kesken, katso Näkökulma.

Asiaan vaikuttaa myös se, että eri ihmisryhmillä on perin erilaiset vaikuttamisen mahdollisuudet ympäristöasioihin. Avainasemassa tässä ovat tuotteiden suunnittelijat ja valmistajat, raaka-aineiden tuottajat, näiden yritysten johto ja rahoittajat, sillä heidän ratkaisunsa koskevat samalla kertaa tuhansia yksittäistapauksia. Kuluttajien vaikutusmahdollisuus ulottuu vain yksittäisiin tapauksiin heidän valitessaan tuotteita itselleen ja päättäessään niiden käyttämisestä.

Milloin joku näistä vaikutusvaltaisista ihmisistä osallistuu kehittämishankkeeseen joko tilaajana, rahoittajana tai tutkijana, hankkeessa päästään heti lähelle käytännön sovelluksia, ehkäpä jo hankkeen puitteissa voidaan toteuttaa joitakin tuotannon uudistuksia. Voidaan erottaa kolme periaatteessa erilaista tutkimuksen ja kehittämisen lähestymistapaa, joiden erona on, miten pitkälle soveltamiseen hankkeessa voidaan edetä:

Näitä kolmea ekologisen tutkimuksen lähestymistapaa tarkastellaan seuraavassa.

Toteava tutkimus

Toteavassa tuotteiden ekologian tutkimuksessa tavoitteena on selvittää tiettyjen tuotteiden valmistuksen, käytön ja hylkäämisen nykyinen tilanne, mitkä ovat siihen liittyvät vakavimmat tai yleisimmät ympäristöhaitat, missä ja milloin niitä sattuu ja mitkä seikat niihin vaikuttavat. Tämä on luonteva lähestymistapa tutkijalle, joka on kiinnostunut tai huolestunut ympäristön tilasta, mutta jolla ei ole suoria suhteita niihin ihmisiin, jotka suunnittelevat tai valmistavat kyseisiä tuotteita. Vanhemmassa tieteen filosofiassa tällaista lähestymistapaa usein sanottiin "pyyteettömäksi" (engl. disinterested) mutta tämä nimitys ei oikein sovi nykytilanteeseen, jossa niin tutkijaa kuten kaikkia muitakin uhkaa ympäristön katastrofi.

Toinen syy rajoittaa hanke vain tietojen hankintaan eikä edetä toimintaan asti voi olla se, että ei vielä tunneta tärkeiden ekologisten muuttujien välisiä suhteita niin hyvin, että käytännön toimintaa voitaisiin niiden pohjalta suunnitella.

Monien teollisuutta ja ympäristöä kuvaavien muuttujien kohdalla on jo nykyisin käytettävissä tilastotietoja, katso lähdeluetteloa tämän sivun lopussa. Tilastoja keräävät monien maiden viranomaiset sekä myös eräät yhteisöt kuten Worldwatch Institute.

Silloin kun lähdeaineistona ovat pelkät tilastot, niitä voi tutkia ns. ex post facto -menetelmällä, mutta se voi tietenkin paljastaa yhteyksiä vain niiden muuttujien kesken, jotka tilastoissa esiintyvät. Jos muita muuttujia halutaan mukaan, ne on koottava käyttämällä kyselyä tai suoria empiirisiä mittauksia.

Toteavan tutkimuksen yleisiä periaatteita käsitellään sivulla Toteava teoria. Useat ekologisesti kiinnostavat asiat ovat helposti mitattavia, jollaisten analysoimiseen soveltuvia menetelmiä selostetaan sivulla Määrien analysoiminen. Niiden ajallista kehitystä voidaan kuvata määrällisen aikasarjan avulla taikka laadullisin käsittein, katso kohtaa Kehityksen selittäminen; viimeksimainittu tapa voi sopia esimerkiksi kuluttajien käyttäytymisen muutosten tutkimiseen. Varsin usein tarvitaan myös ennustamisen menetelmiä, jossa voidaan joko olettaa kehityksen jatkuvan ilman siihen puuttumista, taikka tutkia erilaisten ohjaustoimenpiteiden vaikutusta skenaridoiden avulla, katso Ennusteen epävarmuuden arvioiminen ja esittäminen.

Ekologinen suunnitteluteoria

Suunnitteluteoria Suunnitteluteoria tarkoittaa sitä yleispätevää tietoaineistoa, jota käytetään tuotteen suunnittelun pohjana, ja vastaava käsite valmistuksen osalta on "valmistuksen teoria". Yleispätevä tarkoittaa, että näitä tietoaineistoja voidaan soveltaa useassa yrityksessä ja lukuisten ellei kaikkien samantapaisten tuotteiden suunnitteluun ja valmistukseen. Ne ovat siksi tehokkaita keinoja vaikuttaa nykyiseen tuotantoon. Tutkijoiden tehtävänä on hankkia nämä tiedot, tiivistää ja julkaista ne sellaisessa muodossa, joka sopii suunnittelijoiden käytettäväksi. Tavallisia esitysmuotoja ekologiselle suunnittelun teorialle ovat standardit ja säädökset.

Vaikka ekologinen ympäristönmyötäisyys on kaikkialla maailmassa elintärkeä vaatimus, sen tarkka sisältö eri maissa kuitenkin ymmärretään hieman eri tavoin, minkä johdosta nämä vaatimukset usein julkaistaan hallinnollisen säädöksen muodossa. Näissä usein annetaan tuotannon tai tuotteiden ekologisesti tärkeille määrille enimmäisarvot, välttäen kuitenkin muutoin tarpeettomasti sitomasta näiden suunnittelua. Esimerkiksi autojen kaasupäästöille on useimmissa maissa tarkasti valvotut rajat.

Muita tavanomaisia julkaisukanavia suunnitteluteorialle ovat standardit, joko kansalliset tai kansainväliset. Ne voivat olla vapaaehtoisia tai pakollisesti noudatettavia, ja niitä laaditaan usealla eri tasolla kansainvälisistä organisaatioista yksittäisiin yrityksiin saakka. Vapaaehtoisia standardeja laaditaan useinkin jonkin teollisuudenalan yritysten yhteishankkeena. Tällainen on esimerkiksi puuteollisuuden järjestelmä, jossa sertifikaattien kautta tarkkaillaan metsien ympäristönmyötäistä hoitamista.

Tavanomaista suunnitteluteorian laatimisen prosessia selostetaan toisaalla. Sen lähtökohtana yleensä on koettu tai tilastoin todettu ekologinen epäkohta.

Taloudellisuus tulee usein esille tuotannon ympäristömyötäisyyttä kehitettäessä. Usein on ekologisuuden parantamiseen vaihtoehtoisia menetelmiä, joiden kustannukset ovat erilaiset. Jos ympäristöhaitat ovat laadultaan ohimeneviä, niiden käsittelyssä voidaan ehkä soveltaa taloudellista optimointia, joita selostetaan kohdassa Ohjaava taloudellisuuden tutkimus.

Julkaisutapa kehitetyille ehdotuksille on valittava niin, että ne myös saadaan kaikkien niitä tarvitsevien tiedoksi. Hallinnon säädöksille on tietenkin omat kanavansa, ja milloin hanke on saanut alkunsa valmistajien vapaaehtoisesta yhteistyöstä, näillä ilmeisesti on jo keskinäiset tietokanavat käytettäväksi. Hankalampi on tilanne silloin, jos hanke on erillinen tapaus eikä liity mihinkään laajempaan yhteistyömuotoon. Ongelmaa käsitellään sivun Raportointi kohdassa Yleisesti ohjaava raportti.

Tuotteen ja tuotannon ekologinen kehittäminen

Tuotteen kehittämishanke on varmaan kaikista tutkimuksen lähestymistavoista välittömin ja tässä suhteessa tehokkain menetelmä edellä lueteltujen ympäristötavoitteiden toteuttamiseen. Taitava tuotteen suunnittelu ja raaka-aineen valinta voi parantaa niin tuotteen valmistuksen kuin sen käytönkin ympäristönmyötäisyyttä.

Parhaat mahdollisuudet uudistuksiin tuotteissa on niiden kehittämisen alkuvaiheessa, etenkin alustavan tuotekonseptin laadinnassa, josta myös käytetään nimiä "tuoteidea" ja "design driver". Tällöin on myös helpompaa löytää uusia erilaisia keinoja tuottaa asiakkaalle sama hyöty esimerkiksi uudentyyppisen palvelun muodossa tai ympäristömyötäisempänä tuotteen ja palvelun yhdistelmänä, taikka myös suunnitella tuote sellaiseksi, että sillä on useita käyttötapoja.

Tuotekehityshankkeessa tavallisesti eniten varsinaista tutkimustyötä tehdään yksityiskohtaista tuotekonseptia koottaessa. Tällöin käsitellään suurimmat tietomäärät ja ne muotoillaan tuotteelle asetettavien vaatimusten muotoon. Kaikkein sitovimmat tavoitteet, kuten turvallisuusvaatimukset, usein pannaan omaan pakollisten vaatimusten luetteloonsa. Tähän samaan luetteloon voisi harkita pantavaksi myös ainakin joitakin ympäristönmyötäisyyden vaatimuksia, jotta ne eivät huku toivomusluonteisten tavoitteiden joukkoon ja ehkä tule niiden joukossa vesitetyiksi esimerkiksi hyöty-kustannusanalyysin käsittelyssä.

Tuotesuunnittelun synteesin ja varsinaisen muotoilun vaiheessa yhä suurempi osa tuotteen ominaisuuksista alkaa vakiintua paikalleen, ja isoja korjauksia alkaa olla vaikea enää saada aikaan. Mahdollisesti sopiva hetki siihen voisi vielä olla ideointikokousta kuten aivoriihtä pidettäessä. Muotoilun viime vaiheissa mahdollisuudet muutoksiin vähenevät, mutta tällöinkin voisi vielä yrittää materiaalien (määrien) keventämistä (lightweighting) sekä purettavuuden parantamista (design for disassembly) niin, että tuotetta pystytään helpommin huoltamaan, korjaamaan ja päivittämään ja tällä tavalla jatkamaan sen käyttöikää, puhumattakaan kierrätyksen helpottamisesta.

Lisätietoja

  In English   En Español   Sisällysluettelosivulle

3.8.2007.
Kommentit kirjoittajalle:

Alkuperäinen sijainti: http://www2.uiah.fi/projects/metodi