Esineiden toteavan tutkimuksen menetelmät

  1. Intensiivinen esineiden tutkimus
  2. Ekstensiivinen esineiden tutkimus
  In English   En Español   Sisällystauluun

"Esine" tarkoittaa tässä tuotetta tai muuta staattista fyysistä kohdetta, joskin myös ihmistä voidaan tutkia esineenä, esimerkiksi silloin kun selvitetään ihmisten keskimääräistä kokoa huonekalujen suunnittelun pohjaksi.

"Staattinen" tarkoittaa tässä yhteydessä vain sitä, että kohde ei muutu, tai jos muuttuukin niin muutos ei ole kiinnostava eikä sitä rekisteröidä. (Toimivien, liikkuvien ja muuttuvien esineiden tai ihmisten tutkimuksen menetelmät ovat kohdassa Havainnoivat tutkimustavat).

Jokaisen empiirisen tutkimushankkeen alussa on viisasta hieman pohtia, olisiko tarvittava tieto saatavissa jollakin muulla tavalla kuin usein vaivalloisesti kokoamalla se empiriasta. Tällaisia muita tutkimustapoja, joita käsitellään omilla sivuillaan, voisivat olla:

Jos kuitenkin oma empiirinen tutkimus näyttää välttämättömältä, on tavallisesti parasta aloittaa rajaamalla aineiston laajuus. Siihen kuuluu kaksi toimenpidettä:

  1. Perusjoukon rajaaminen. Mikä on niiden esineiden tai yksilöiden joukko, jossa tutkimuksen tulosten halutaan väittää oleva voimassa? Se pyritään monesti määräämään mahdollisimman samaksi kuin tulosten myöhemmän soveltamisen alue, jos tällainen on suunnitelmissa. Asiaa pohditaan sivulla Tutkimuksen rajaaminen.
  2. Otoksen tai näytteen poimiminen, jos perusjoukko on liian suuri kokonaan tutkittavaksi. Katso sivua Otantatutkimus.

Aineiston laajuus, eli tutkittavien esineiden lukumäärä, on otettava huomioon empiiristä metodia valittaessa. Kaksi tärkeintä vaihtoehtoa ovat:

Esineiden intensiivinen tutkimus

Intensiivisessä tutkimuksessa on tavoitteena esittää kohde niin monipuolisessa valossa, että lukija voi ymmärtää miksi kohde on sellainen kuin se on. Mitä asioita kohteesta on tätä varten rekisteröitävä, se ei aina ole tutkimuksen alkaessa kovinkaan selvää, ja useinkin huomataan ensin koottua aineistoa analysoitaessa, että kohteeseen on palattava hankkimaan lisätietoja. Intensiivinen tutkimus ei siis aina jakaudu selkeisiin työvaiheisiin niin, että ensin aineisto kootaan ja sitten sitä analysoidaan. Tämäntyyppisen tutkimuksen metodiikkaa selostetaan toisaalla, luvussa Tapaustutkimus.

Jos kohteena on vain yksi tuoteyksilö, tutkija monestikin haluaa rekisteröidä siitä kaikki tiedot mitä vain on saatavissa. Kiinnostavia tietoja voivat olla tuotteen suunnittelija, tämän tavoitteet työssään, tuotteen valmistaja, tuotantotekniikka, alkuperäinen tilaaja tai ostaja, sen myöhemmät omistajat, käyttö, myöhemmät muutokset jne. Tällaisia perinpohjaisia tuotehistoriikkeja on tehty esimerkiksi maineikkaista rakennuksista kuten Rooman Pietarinkirkko. Kohde on niissä tietenkin rekisteröity mahdollisimman tarkoin joko valokuvaamalla tai yksityiskohtaisin piirroksin. Esimerkkinä on oikealla kuva Auguste Choisyn kirjoittamasta rakennustaiteen historiasta.

Boat typesSamantapainen metodi sopii myös silloin, kun tutkitaan yhden yksilön sijasta sarjaa lähes identtisiä teollisia tuotteita, esim. Volkswagenin mallia 1945. Samoin voi menetellä silloinkin, kun yksilöiden välillä tosin on eroja, mutta erot eivät ole tässä tutkimuksessa kiinnostavia. Jos esimerkiksi tutkitaan purjeveneitä, saattaa olla tarpeen jaotella ne kuunareihin, jooleihin, kuttereihin jne, kuten kuvassa oikealla, ja jättää huomiotta se, että veneiden välillä on myös lukuisia pienempiä eroja.

Holistisesti on mahdollista myös tutkia erilaisten tuotteiden ryhmää. Tällöin yleensä halutaan selvittää sen laajemman ryhmän ("tuoteperheen") rakenne, johon nämä yksilöt kuuluvat. Tällaisia laajempia rakenteita ovat esimerkiksi:

Dokumentoiminen

Dokumentointia tarvitaan jonkin häviävän tai käytössä kuluvan esineistön inventoimisessa tulevien tutkijoiden lähdeaineistoksi.

Lisäksi dokumentoimista kaipaavat muutamat sellaiset artefaktien lajit, jotka ovat olemassa vain jonkin aikaa ja sitten häviävät. Näitä ovat esimerkiksi teatterilavastukset, näyttelyarkkitehtuuri ja jääveistokset. Kaikki nämä ovat fyysisiä esineitä, mutta lisäksi on vielä varsinainen "aikataide" kuten musiikki ja teatteriesitykset, joissa fyysinen olemus on pääasiassa toimintaa ja vain toissijaisesti esineistöä. Niistäkään ei paljoa jää jäljelle, ellei niitä dokumentoida.

Itse teoksen ohella on tapana tallentaa tiedot sen tekijöistä ja tilaajista, siihen liittyvät asiakirjat, ja mahdollisesti sen kanssa tekemisissä olevien ihmisten mielipiteitä.

Dokumentoinnissa kohteita käsitellään holistiseen tapaan yksilöinä kaikkine ominaisuuksineen. Tietoja kootaan kohteista mahdollisimman paljon, sillä ei voida arvata, mikä asia niissä myöhemmin tulee kiinnostamaan tutkijoita.

Kun tarkoituksena on rekisteröidä kohde mahdollisimman täydellisesti, tavallinen metodi on valokuvaaminen tai videotallennus. Kuvia tehdään niin kokonaisuudesta kuin myös kaikista niistä yksityiskohdista, jotka eivät hyvin näy yleiskuvissa.

Valokuvien täydennykseksi voidaan tehdä mittauksia ja tallentaa ne samoilla menetelmillä, joita kyseisten teosten suunnittelijoilla on tapana käyttää, ks. kohtia Muotojen rekisteröiminen ja Laatujen rekisteröiminen, alempana.

Mikäli aineiston on tarkoitus säilyä tuleville sukupolville, sen tallennusmuoto on valittava huolella, katso Tutkimusaineiston säilyttäminen luvussa Raportoiminen.

Dokumentoimisen metodiikkaa käsitellään lähteissä:

Esimerkki taideteollisuuden dokumentoivasta tutkimuksesta on Prihan tutkimus Pyhä kaunistus: kirkkotekstiilit Suomen Käsityön Ystävien toiminnassa 1904-1950.

Ikääminen

Esineen ikääminen, eli sen valmistusajankohdan selvittäminen silloin kun siitä ei ole säilynyt mitään merkintöjä tai muistitietoa, tehdään yleensä niin, että esineestä todetaan jokin sellainen ominaisuus, jonka tiedetään muuttuneen historian kuluessa, ja sitten tätä saatua tietoa verrataan käsikirjoista löytyviin taulukoihin kyseisen ominaisuuden historiallisesta kehityksestä. Tavallisimmat metodit ovat:

Lisäksi on muutamia ikäämismenetelmiä, joissa mitataan esineessä vähitellen tapahtuneita fysikaalisia prosesseja, joiden nopeus tunnetaan:

Esineiden ekstensiivinen tutkimus

Vastakohtana intensiiviselle tutkimukselle, ekstensiivisessä tutkimushankkeessa ei suinkaan ole tavoitteena kuvauksen täydellisyys, vaan päinvastoin pelkistäminen. Aineistoa pyritään keräämään mahdollisimman vähän eli vain tutkittavaan ongelmaan liittyvät kohteiden ominaisuudet.

Tutkijalla on monesti jo työtä aloittaessaan mielessään jokin rakenne tai malli, johon hän aikoo sovittaa sen aineiston, jota hän ryhtyy keräämään. Tämä malli on joko olemassa jo hankkeen alkaessa yhtenä sen lähtökohtana, tai sitten tutkija vähitellen kehittää sen työn edistyessä. Joka tapauksessa tämä malli sanelee mitä tietoja kootaan ja mitä jätetään kokoamatta. Tavallisia tutkimuksessa kiinnostavia tuotteiden ominaisuuksia (joihin palataan tarkemmin jäljempänä) ovat mm.:

Jos tutkittavia esineitä on suuri joukko, saattaa olla edullista jakaa niiden ominaisuudet seuraaviin kolmeen tyyppiin:

Muotojen rekisteröiminen

Valokuva ruukustaKun kootaan aineistoa analysoivaa tutkimusta varten, tavoitteena ei ole koota mahdollisimman paljon tietoa, vaan ainoastaan ne asiat, jotka liittyvät tutkittavaan kysymykseen. Ne on lueteltu tutkimushankkeen tavoitteenasettelussa ja ehkä myös kohteesta laaditussa teoreettisessa mallissa. Analyysissa halutaan käsitellä vain malliin sisältyviä suureita; muut tiedot ovat pelkästään haitaksi.

Silloin, kun kiinnostava asia on esineen muoto, tämä lähes aina ilmenisi kaikkein parhaiten kohteen kuvaesityksestä, minkä aikaansaamiseen tietenkin valokuvauskone tai videokamera näyttäisi sopivimmalta. Vaikeutena niiden käytössä on se, että ne monesti tuovat mukaan liikaa toisarvoisia asioita, jotka peittävät alleen kohteen muodon tai muut tärkeät ominaisuudet.

Valokuvaajilla on toki useita hyvin tunnettuja keinoja epäsuotavien yksityiskohtien häivyttämiseksi kuvista. Jo kuvattaessa on mahdollista rajoittaa syvyysterävyyttä niin, että tausta muuttuu sumuiseksi ja harmaaksi, taikka valaista kohde niin että tausta jää hämäräksi. Vielä enemmän on mahdollisuuksia kuvatiedostojen jälkikäsittelyssä tietokoneella: siinä voi vähentää värejä tai antaa tarpeettomien alueiden häipyä mustaan, taikka valkoiseen siten kuin valokuvassa faaraoiden aikaisesta ruukusta, vasemmalla.

Vaikka egyptiläisen ruukun valokuvaa on taitavasti käsitelty ja se antaa epäilemättä hyvän kuvan esineen nykytilasta, siitä ei ole aivan helppoa nähdä esineen alkuperäistä muotoa, sillä kuvassa silmään ensinnä osuvat esineen rikkinäiset kohdat ja siitä puuttuvat palaset. Jos juuri alkuperäinen muoto kiinnostaa tutkijaa, kuva kannattaa muuttaa piirrokseksi.

Decorated potKuvassa oikealla nähdään arkeologiassa vakiintunut tapa saviastioiden esittämiseen piirroksina siten, että samasta kuvasta nähdään esineen poikkileikkaus ja sen koristelu niin ulko- kuin sisäpuolellakin.

Piirrokset ovat usein paras tapa esittää tai selventää niitä asioita, jotka kussakin tutkimushankkeessa ovat sen hankkeen tavoitteiden kannalta tärkeitä. Tällöin tutkija voi häivyttää taustalle tai näkymättömiin hänen tutkimuksensa kannalta tarpeettomat asiat selventääkseen niitä asioita, jotka ovat tärkeitä -- mikä tietenkin on tehtävä totuudellisuuden puitteissa. (Kuvat ovat Rostislav Holthoerin tutkimuksesta New Kingdom Pharaonic Sites, Pottery.)

 

Tuotteiden tutkimuksen historiassa proportiot ovat olleet ensimmäisiä löydettyjä staattisia invariansseja. Jo antiikissa Vitruvius kirjoitti niistä pitkään, samoin niitä tutki renessanssin aikaan mm. Leonardo, jonka eräs piirros (oikealla) osoittaa hänen löytäneen ihmiskasvoista suhteet 1:3:1:2:1:2.

Kun kohteena ovat esineet, joiden muodot vaihtelevat vain vähän, saattaa olla mahdollista jättää muodot piirtämättä ja rekisteröidä vain muutamat tärkeät kohteiden mitat. Tässä on se etu, että päästään käyttämään tehokkaita määrällisen analyysin menetelmiä. Mittaamisen välineet, määritelmät ja asteikot voidaan monesti lainata kyseisten kohteiden suunnittelijoilta, tai fysiikan ja insinööritieteiden tutkimuksesta.

Esineiden laatujen rekisteröiminen

Kuten edellä on jo todettu, analysoivan tutkimuksen tavoitteena ei ole koota paljon tietoa vaan ainoastaan ne asiat, jotka sisältyvät tutkimuksen lähtökohtana (tai tuloksena) olevaan malliin.

Tuotteiden tutkimuksessa käytetyt mallit tavallisesti koostuvat melko tavanomaisista käsitteistä kuten aines, pintakäsittely, väri, paino, joille löytyy helposti määritelmät ja mittausmenetelmät. Monesti voidaan käyttää samoja määritelmiä, joita kyseisten tuotteiden suunnittelijatkin käyttävät.

Rastita yksi ruutu joka riviltä
sen laatusanan läheltä, joka
paremmin kuvaa tuotetta:
kevyt _ _ _ _ _ raskas
vakava _ _ _ _ _ hilpeä
perinteinen _ _ _ _ _ moderni
Ellei ominaisuudelle ole sopivaa mittaustapaa, se voidaan usein rekisteröidä havainnoitsijoiden avulla. Näitä pyydetään luonnehtimaan kohdetta sanallisin adjektiivein, jolloin apuna usein käytetään ns. sana-asteikkoja (engl. "semantic differential", katso Kyselevät tutkimustavat). Jos ominaisuus on hankalasti määriteltävä, kuten "kauneus" tai "tyyli", eri ihmisten arviot tulevat poikkeamaan jonkin verran toisistaan, mihin vaihteluun tutkija sitten voi suhtautua eri tavoin:

Tavallinen vaikeus tuotteiden tutkimuksessa on se, että nämä kytkeytyvät käyttäjiensä elämään monimutkaisilla tavoilla, joita käyttäjien itsensä on vaikea analysoida. Muutamia tapoja lähestyä tätä ongelmaa on lueteltu sivulla Tiedon lajeja, ja ne usein tarkoittavat että avuksi on otettava joko havainnointi tai kyselevät tutkimustavat.

------------------

Sitten kun aineisto kohteista on saatu kokoon, seuraava vaihe hankkeessa on sen analyysi, jota käsitellään toisella sivulla.

  In English   En Español   Sisällystauluun

3.8.2007.
Kommentit kirjoittajalle:

Alkuperäinen sijainti: http://www2.uiah.fi/projects/metodi