Kehityksen selittämisen varhaisia teoriamalleja

  In English   En Español   Sisällystauluun

Selittävän tuotteiden historian periaatteen esitti Charles Montesquieu (1689 - 1755) teoksessaan Esprit des lois (1748). Siinä selitetään kulttuurin kaikkien muotojen kehittyminen kausaalisten syiden ja vaikutusten kautta samaan tapaan kuin luonnontieteissä oli jo aiemmin tehty. J. J. Winckelmann (1717 - 68) oli ensimmäinen, joka kirjoitti tältä pohjalta (vanhan ajan) taiteen historian.

Taiteista kertynyt suunnaton aineistomäärä pakotti hakemaan tai keksimään mallin, joka liittäisi toisiinsa kaikki yksittäiset taiteilijat tai teokset. Eräs ensimmäisistä yrityksistä teki Johann Gottfried Herder (1744 - 1803). Hän esitti kulttuurihistoriallisen kehityksen analogisen mallin, jonka mukaan ihmiskunnan historia voidaan nähdä koostuvaksi rajallisesta joukosta "kulttuureja", jotka kehittyvät orgaanisesti kuten elävät olennot. Ne syntyvät, kukoistavat ja lopuksi kuolevat. Kulttuurit käyttävät kehityksensä raaka-aineena aikaisempien ja samanaikaisten muiden kulttuurien saavutuksia. Jokaisen kulttuurin piirissä kehittyvät ja taantuvat samanaikaisesti kaikki tieteen ja taiteen lajit, taideteollisuus niiden joukossa. Herder esitti hypoteesinsa teoksessaan Ideen zur Philosophie der Geschichte der Menschheit (1791), ja siitä tuli hyvin suosittu tutkijoiden parissa.

Toisen suositun mallin esitti G.F.W.Hegel (1770 - 1831). Hänen mukaansa kaiken kulttuurin kehityksen luonnonlakina on "dialektinen" prosessi: jokainen kulttuurin kehityskulku, "teesi", pyrkii jatkumaan kunnes se menee liian pitkälle ja aiheuttaa sille vastakkaisen reaktion eli "antiteesin". Kolmannessa vaiheessa nämä yhdistyvät "synteesiksi", joka sitten taas saattaa toimia seuraavan kehityskierroksen teesinä.

Hegel myös esitti, että kaikkia tietyn kulttuuripiirin hengenelämän samanaikaisia ilmentymiä tulee tarkastella rinnakkain, koska ne kaikki yhdessä määrittävät historiallisen kehityksen yleisen tilanteen, idean, "ajan hengen" (saks. Zeitgeist). Tässä ehkä onkin perää, mutta tutkijan ei silti pitäisi kirjoittaa esim. "Taiteilija N.N. käytti teoksissaan kasviaiheita, koska ajan henki oli se". "Ajan henki" on näet lähinnä vain nimi niille yhteisille piirteille, joita löytyy tietyn ajan kulttuurin tuotteista. Tutkija, joka yrittäisi esittää sitä myös syyksi tai selitykseksi näille yhteispiirteille, syyllistyisi eräänlaiseen kehäpäättelyyn. Esimerkkinä oleva lause olisi parempi kirjoittaa vaikkapa: "Tuon ajan taiteilijoiden tapaan myös N.N. käytti teoksissaan kasviaiheita".

Ranskassa jatkui koko 1800-luvun ajan eksaktin objektiivisuuden linja. Eräs tiennäyttäjä oli Auguste Comte, jonka mukaan historiaa piti tutkia samalla tavoin ulkokohtaisesti kuin fysikaalisia tai muita luonnon ilmiöitä. Näin selvitettäisiin yhteiskunnan toimintaa säätelevät luonnonlait ja luotaisiin eksakti ja ennustuskykyinen tiede, "yhteiskuntaelämän fysiikka". (Moderni utopia sellaisesta on Isaac Asimovin tieteissarja Säätiö, The Foundation.)

Comten ajatusten innoittamana ranskalaiset taiteentutkijat Charles Sainte-Beuve (1804 - 1869) ja Hippolyte Taine (1828 - 1893) yrittivät selvittää ne lainalaisuudet, jotka ohjaavat taideteosten syntymistä.

"Kaikista ihmistöistä näyttää taideteos satunnaisimmalta; tekisi mieli luulla sen syntyvän ikäänkuin vahingossa, riippumatta säännöistä ja järkisyistä, pelkästään ennalta arvaamattoman sattuman ja mielivallan varassa: ja tosiaankin, kun taiteilija luo, luo hän mielikuvituksensa nojalla, joka on henkilökohtainen; kun yleisö hyväksyy, hyväksyy se makunsa perusteella, joka on vaihtuvainen; taiteilijan luomistyö ja yleisön myötätuntoisuus, kaikki tuo on vapaaehtoista, pakotonta, ja näennäisesti yhtä oikullista kuin tuuli, joka puhaltaa. Mutta niinkuin tuulella, joka puhaltaa, on kaikella tälläkin määrätyt ehtonsa ja varmat lakinsa: voisi olla hyödyllistä saada ne selville." (Suomentanut L.Onerva.)

Ylläoleva näyte on Tainen pääteoksen Taiteen filosofia (1865) esipuheesta. Kirjassaan Taine pyrki empiirisen tutkimuksen keinoin osoittamaan taiteen kehittymiseen kausaalisesti vaikuttaneet reaalitekijät. Tärkeimmiksi taiteisiin vaikuttaviksi tekijöiksi Taine katsoi taiteilijan rodun sekä sosiaalisen ja fyysisen ympäristön olot (ransk. race, milieu et moment).

Kulttuurin taloudellisten vaikutustekijäin tutkija Karl Marx (1818 - 1883) puolestaan selitti, että taloudellinen vallanjako ja etenkin tuotantovälineiden omistuspohja on se yhteiskunnan perusta, joka määrää -- ei tosin välttämättä jokaisessa yksittäistapauksessa -- kulttuurin ylärakenteen ja myös kaikkien sen tuotteiden kehityksen. Talous on todellakin nykyisin yhtenä vaikutustekijänä tai selittäjänä mukana yhä useammassa tutkimuksessa, olipa tutkija "marxilainen" tai ei. Esimerkkinä oikealla on Gripenbergin (1948, 31) kuvio, jossa pystyakselilla on selittäjänä työntekijäin keskiansio Euroopassa jaettuna samanaikaisella viljan hinnalla. Vaaka-akselille on merkitty aika ja myös samanaikaiset arkkitehtuurissa vallitsevat tyylit (Gotiikka, Renesanssi, Barokki, Rokokoo, Funktionalismi). Diagrammin mukaan alhaiset työpalkat näyttävät ainakin jonkin verran selittävän koristeellisen ja siis työlään rakennustyylin syntymistä.

Kulttuurihistoriallisessa tutkimuksessa on ajan mittaan otettu huomioon yhä lukuisampia vaikutustekijöitä ja taideteosten suunnittelun päämääriä. Täten esimerkiksi 1896 Banister Fletcher otti arkkitehtuurihistoriassaan kehitystä valaisevina selittäjinä lukuun jo varsin monenlaisia kausaalisuhteita:

Pukumuodin kehittymiseen vaikuttavat tekijät antiikista lähtien luetteli puolestaan Hurlock (1929, s. 213...) seuraavasti:

Yllä referoiduissa tutkimuksissa on lueteltu erillisiä, toisistaan irrallisia tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet tuotteiden kehittymiseen. Toisaalta on kyllä myös koetettu löytää yhtä sellaista kaiken takana vaikuttavaa tekijää, joka yksinään voisi selittää kehityksen. Eräs tällainen yritys on kulttuuriantropologian funktionaalinen teoria, jonka kehitti 1944 Bronislaw Malinowski. Tämän teorian mukaan kulttuurin kehityksen alkuna ovat ihmisen ensisijaiset tarpeet, jotka suuntautuvat ravinnon ja suojan hankkimiseen, sukupuoliseen tyydytykseen ja niin edelleen. Mutta heti kun nämä tarpeet on saatu tyydytetyiksi, niiden toteutuminen ja sen vaatimat järjestelyt puolestaan herättävät uusia tarpeita. Niinpä ravinnon hankkimiseksi tarvittava yhteistyö synnyttää keskustelun ja kielen tarpeen sekä vastavuoroisten palvelusten ja kaupankäynnin periaatteen. Tällaisten järjestelyjen ylläpitäminen taas tekee tarpeelliseksi opetuksen, uskonnon, hallinnon ja lakien järjestämisen. Yhteiskunnan kehittyminen herättää täten jatkuvasti uusia tarpeita, ja hyvin monet niistä puolestaan vaativat toteutuakseen myös uusien tuotteiden suunnittelemista.

Kehitystä selittävä tutkimus nykypäivänä. Selittäville tuotteiden historioille on nykyisin tyypillistä, että tuotteiden kehityksen selittäjiksi otetaan yhteiskunnalliset ilmiöt kuten teollisuuden ja muiden elinkeinojen muutokset, keksinnöt, poliittiset päätökset, kansainväliset sopimukset, sosiaaliset uudistukset, koululaitoksen kehitys, ja tietenkin asiakkaiden asenteiden muutokset. Hitaammin vaikuttavia tekijöitä, jotka silti voivat vaihdella maasta toiseen, ovat ilmasto, raaka-aineiden ja muiden luonnonvarojen saatavuus, kuljetusten järjestelyt ja ihmisten paikalliset tottumukset. "Suunnittelija nähdään osana ympäröivää yhteiskunnallista todellisuutta ja hänen työtään ja arvomaailmaansa tarkastellaan sosiaalisiin, kulttuurisiin ja taloudellisiin ehtoihin kytkeytyneenä... On ymmärrettävä, miten ja miksi suunnittelu on kehittynyt ja kenen tarkoitusperiä se palvelee" (Marjo Wiberg, 1992).

Katuvalaisimia Esimerkki nykyaikaisesta selittävästä tuotteiden tutkimuksesta on Ulla-Kirsti Junttilan Muuttuvat kadunkalusteet (1986). Siinä on toisaalta empiirisesti selvitettyjä sarjoja tiettyjen tuotteiden kehityksestä (esimerkki oikealla) ja lisäksi on selvitetty tähän historialliseen kehitykseen vaikuttaneita syitä, kuten:

Mainoskuvan kontekstitSamaan tapaan Päivi Hovi tutkimuksessaan "Mainoskuva Suomessa" tarkasteli kohteensa kehitystä ainakin neljästä näkökulmasta, kuva vasemmalla.

Esimerkeissä yllä yhteiskunta on vaikuttamassa tuotteisiin, mutta myös toisen suuntaisia syysuhteita voi olla aihetta tutkia. "Me muovaamme rakennuksemme, ja sitten ne muovaavat meitä" totesi Winston Churchill jo 1943. Artefakteja, jotka ovat paljon vaikuttaneet yhteiskunnan historialliseen kehitykseen, ovat esimerkiksi liikennevälineet kuten laivat, maantieajoneuvot ja rautatiet, sekä nykyaikana tietoliikennettä edistävät tuotteet.

Tuotteiden historiallinen tutkimus, jossa tuotteiden syntyä selitetään yhteiskunnallisten vaikutustekijöiden kautta, muistuttaa päämääriltään taidesosiologiaa, ja tämän tieteenalan metodiikkaa voidaankin monesti lainata myös tuotteiden tutkimukseen.

Tuotteiden ja tuotannon kehityksen selittämiseen nykyaikana käytettyjä teoreettisia malleja käsitellään sivulla Kehityksen analysoiminen: Kehityksen selittäminen.

  In English   En Español   Sisällystauluun

3.8.2007.
Kommentit kirjoittajalle:

Alkuperäinen sijainti: http://www2.uiah.fi/projects/metodi