Tuotesuunnittelun teorian kehittäminen

  1. Suunnitteluteorian esitystapoja
  2. Suunnitteluteorian laatimisen prosessi
  In English   En
Español   Sisällysluettelosivulle

Kuviossa alla on jäsennelty suunnittelun ja sitä palvelevan tutkimuksen keskinäisiä suhteita. Kuviosta käy ilmi, että tutkimuksen päämääränä on tuottaa teoriaa, jota suunnittelijat voivat sitten halutessaan käyttää työnsä pohjana.

Suunnittelun tutkimus ja teoria

Kuviossa näkyy myös, miten tutkimustoiminta jakautuu eri ryhmiin sen mukaan, miten läheisesti se liittyy suunnitteluun:

Suunnittelutieteen tarkoitus siis on palvella suunnittelua: helpottaa sitä ja parantaa sen tulosta. Suunnittelu on toki aina mahdollista myös ilman teoriaa, eikä tutkija edes voi parhaalla tahdollakaan varautua kaikkiin niihin arvaamattomiin ongelmatilanteisiin, joita suunnittelussa tulee vastaan. Niinpä tutkijan täytyy aina jättää suunnittelijan harkintaan se, käyttääkö tämä hyväkseen tutkijan tarjoamaa teoriaa.

Suunnitteluteorian esitystapoja

Suunnitteluteoria on kokoelma tietoa, käytettäväksi ei vain yhden tuotteen, vaan monien samantapaisten tuotteiden suunnittelussa. Tämä tietoaineisto on koottu lukuisissa erillisissä tutkimushankkeissa, ja se voidaan jakaa kahteen tyyppiin, jotka vastaavat tutkimuksissa yleisesti käytettyä kahta lähestymistapaa:

  1. Nomoteettinen eli yleispätevä tietous, joka on koottu monia erilaisia tuotteita tutkimalla. Tähän ryhmään kuuluvat:
  2. Idiografinen tietous, joka tosin alunperin koskee vain yksittäisiä tuotteita, mutta on silti jossakin määrin yleistettävissä muihinkin tuotteisiin:

Kaikkia yllä lueteltuja käsitellään tarkemmin kohdassa Suunnitteluteorian esitystapoja sivulla Tuotteiden teoria.

Suunnitteluteorian laatimisen prosessi

KehittamishankeSuunnitteluteorian perustana on tutkimus, mutta tällä tutkimuksella on muitakin tavoitteita kuin vain kuvata kohdetta tai selittää miten ja miksi siitä on tullut se mikä on. Nämä toteavat (deskriptiiviset) tiedot ovat kyllä hyödyksi suunnitteluteorian perustana, mutta vielä tärkeämpää uusien tuotteiden suunnittelun kannalta on arvostaa onko asioiden nykytila hyvä vai huono, ja missä kohden olisi tarpeen muuttaa tutkimuksen kohdetta (tai myöhemmin tehtäviä muita vastaavia tuotteita). Näitä viimemainittuja selvityksiä on tapana sanoa ohjaaviksi eli normatiivisiksi. Tarkastellaan lähemmin niiden logiikkaa.

Kuten jo ylläoleva kuvio osoitti, ohjaavaa tutkimusta tehdään lähinnä kahdessa tilanteessa ja tarkoituksessa: joko yleisellä tasolla yleispätevän teorian aikaansaamiseksi, taikka rajatun käytännön ongelman tai kehittämishankkeen tasolla. Jälkimmäistä tapausta ei käsitellä tässä, sillä siitä on erilliset www-sivut nimeltään Toiminnan kehittäminen ja Teollisen tuotteen kehittäminen.

Ohjaavan tutkimuksen prosessi ja menetelmät poikkeavat toteavasta tutkimuksesta etenkin siinä, että käytännön tavoite on esillä koko hankkeen ajan. Toinen tavallinen eroavaisuus on se, että tutkimuksen tulosten käyttäjät usein osallistuvat työhön, ja heidän hyväksyntänsä saamiseksi saattaa olla tarpeen tehdä uudelleen joitakin työvaiheita. Vielä yhtenä erona voidaan mainita työvaiheiden suurempi limittyminen toisiinsa, eli prosessi ei aina jakaudu niin selviin työvaiheisiin kuin toteavassa tutkimuksessa usein tapahtuu.

Voisi ajatella, että loogisesti selkein prosessi kohteen parantamiseksi olisi edetä vaiheittain: ensin kuvattaisiin kohteen nykytilaa, sitten pohdittaisiin mikä siinä on hyvää tai huonoa, sovittaisiin korjattavista asioista ja lopuksi normatiivisesti suunniteltaisiin korjaamisen menettely. Tällainen ns. "rationaalinen suunnittelu" on kyllä mahdollinen, joskin todellisuudessa harvinainen tuotteiden tutkimuksessa. Käytännössä se lähes aina alkaa siitä, että tutkija ja tutkimuksen tilaaja tiedostavat parantamisen tarpeen, ja tämä sitten värittää hankkeen kaikkia vaiheita.

Joka tapauksessa on hyödyksi erotella joitakin loogisesti eriluonteisia vaiheita suunnitteluteorian laatimisen prosessissa, vaikkakin ne todellisuudessa aika lailla limittyvät toisiinsa. Seuraavat toimenpiteet voidaan siinä erottaa.

  1. Hankkeen aloituspäätös sellaisen organisaation toimesta, joka pystyy rahoittamaan hankkeen ja käyttämään hyväkseen sen tuloksia. Tämä päätös pohjautuu alustaviin käsityksiin hankkeen tarpeellisuudesta ja laajuudesta, joita käsityksiä tietenkin voidaan korjata selvityksen edetessä.
  2. Hankkeen laajuuden suunnittelu: miten laajoihin käytännön muutoksiin sen arvioidaan johtavan; mikä on sen tulosten käyttäjien joukko (populaatio), ja miten tästä joukosta poimitaan otos tai näyte? Keitä ovat ne ihmiset, joiden mielipiteet tulevat ohjaamaan kehittämistä?
  3. Arvioiva nykytilan kuvaaminen jossa selvitetään erityisesti nykyiset epäkohdat ja niiden korjaamista rajoittavat tekijät. Tässä voidaan yleensä soveltaa tavanomaisia kuvaavan tutkimuksen menetelmiä.
    Nykytila esitetään jonkinlaisen mallin muodossa, mikäli mahdollista.
  4. Tavoitetilan määrittely alustavasti. Edellisessä kohdassa laaditut mallit antavat näille hyvän pohjan.
  5. Suunnitellaan toimenpiteet, joita tarvitaan tavoitetilan aikaansaamiseksi.
  6. Testausvaihe: Kokeillaan tavoitetilan toteuttamista pienessä mittakaavassa ja korjataan sitä saadun palautteen pohjalta.
  7. Päätösvaihetta ja käytännön toteutusta ei käsitellä tässä, sillä tutkija harvoin on niissä mukana. Tutkijan asiana on muotoilla ehdotuksensa niin, että ne soveltuvat edessä olevaan hallinnolliseen prosessiin. Päätöksen pohjaksi voi olla tarpeen tehdä myös ennuste siitä, millainen olisi tuleva kehitys siinä tapauksessa, ettei projektia lopulta toteutettaisikaan.

Arvioinnin näkökulma. Ohjaava tutkimus pyrkii parantamaan kohteen tilaa, eli se sisältää sekä nykytilan että tavoitellun tilan arviointia. Määritelmänsä mukaan arviointi on mahdollista vain jonkun näkökulmasta, joten tulee tarpeelliseksi ratkaista, kenen näkökulmaa käytetään.

Arviointia ilmeisesti tarvitaan ensinnäkin suunniteltujen uudistusten käyttäjien tai niistä hyötyjien taholta. Näitä ovat esimerkiksi tulevat asiakkaat tai kehitettävän tuotteen tulevat käyttäjät, taikka henkilöt, jotka nyt kärsivät ongelmasta jonka poistamiseen hanke tähtää. Vaikeutena on se, että ohjaavan tutkimuksen ja kehittämisen tulokset useinkin ovat nähtävissä ja arvioitavissa vasta monta vuotta myöhemmin, joten päteviä arvioijia on vaikea löytää. Monesti paras saatavissa oleva tulosten käyttäjien korvike on yksinkertaisesti tavoitteena olevan maantieteellisen alueen (maan, läänin jne) väestö tai aikuisväestö. Joskus voi tätä perusjoukkoa vielä rajata tavanomaisten sosiologisten luokittelujen avulla, esim. koululaiset, nuoret yksineläjät, nuoret parit jne aina eläkeläisiin asti. Äidinkieli, sukupuoli ja varallisuustaso ovat myös usein mahdollisia jakoperusteita.

Kehittämisen sivuvaikutukset kohdistuvat monesti aivan muihin ihmisiin kuin niihin, joiden hyödyksi kehittämistä tehdään ja jotka usein mielelläänkin osallistuvat hankkeeseen. Tyypillisiä kehittämishankkeen osapuolia luetellaan luvussa Ohjaava analyysi, mutta sivuvaikutuksista, kuten tuotteista ja niiden valmistuksesta syntyvistä saasteista kärsimään joutuvia ihmisiä, saattaa olla vaikeata tai mahdotonta luetella etukäteen. Siinä tapauksessa, että käyttäjien perusjoukko on yllä mainittuun tapaan määritelty maantieteellisen alueen asukkaiksi, sivuvaikutuksetkin ehkä pääasiassa kohdistuvat samalle alueelle, mutta tämä ei vielä paljoa helpota näiden ihmisten saamista haastateltaviksi. Sen sijasta voi joskus harkita edustajien kutsumista ympäristö- tai kuluttajien järjestöistä.

Kolmas tärkeä arvioijien perusjoukko ovat ne ihmiset, joiden osallistuminen on tarpeen kehittämisen toteuttamiseksi. Tuotteen kehittämisessä näitä ovat etenkin tuotannosta ja markkinoinnista vastaavat osastot ja ihmiset, mikäli nämä ovat tutkimusta tehtäessä jo tiedossa. Näin ei ole useinkaan laita suunnittelun teoriaa kehitettäessä. Sen sijaan usein haluttaisiin kutsua mukaan kyseisen tekniikan alan asiantuntijoita, mutta tässä taas on se hankaluus, että näiden joukko on hajanainen ja luetteloimaton.

Mielipiteiden tiivistäminen. Valittiinpa henkilöt miten tahansa, heidän mielipiteittensä välillä on usein eroja, ehkä suuriakin. Ilmeisesti jokainen mielipide pohjautuu kunkin henkilön omiin arvoihin ja uskomuksiin, jotka taas riippuvat hänen ympäristöstään ja aiemmista kokemuksistaan. Toteavassa tutkimuksessa, esimerkiksi sosiologiassa ja psykologiassa päämääränä voi olla vaikkapa selvittää, millaiset ihmisten ryhmät kannattavat mitäkin mielipidettä, vastaavatko nämä ryhmät joitakin tunnettuja sosiaalisia luokkia, ja mitkä ovat jakauman yhteisölliset ja psykologiset syyt.

Sen sijaan ohjaavassa tutkimuksessa, kun tavoitteena on löytää paras käytännön toimintalinja, suuri mielipiteiden hajonta on haitaksi. Onhan kyllä paljon kysymyksiä, joissa ihmisten mielipiteet eivät paljoa vaihtele, kuten tuotteiden toimivuus, turvallisuus ja ekologisuus, mutta toisissa asioissa taas näkemysten hajonta on suuri ja tulee vaikeaksi valita käytännön toimien suunta.

Alkutilanne on monesti se, että on tarjolla useitakin ajateltavissa olevia vaihtoehtoisia strategioita ja kullakin niistä on omat kannattajansa, mutta toteutettavaksi ei voida valita enempää kuin vain yksi niistä. Tässä tilanteessa tarvitaan jokin menetelmä, jonka avulla joukko mielipiteitä saadaan tiivistetyksi yhdeksi resultantiksi. Seuraavassa on niistä joitakin. (Menetelmiä selvitetään tarkemmin kohdassa Ohjaava tutkimus: Mielipiteiden yhteensovittaminen.)

On syytä huomata, että mielipiteiden tiivistäminen on aina varsin ongelmallinen toimenpide. Eihän tutkija yleensä voi toisen ihmisen mielipidettä edes kovinkaan syvällisesti ymmärtää, saatikka sitten muokata sitä tiivistämistarkoituksessa. Yllä lueteltuja menetelmiä on siksi käytettävä varovasti.

Siirtyminen toteavasta ohjaavaan teoriaan. Normatiivisen työn pohjana kannattaa aina käyttää deskriptiivisiä selvityksiä kyseisestä kohteesta, jos niitä vain on tai jos niitä ehditään tehdä. Erinomaisen lähtökohdan antavat etenkin kyseisen kohteen muuttumista ohjaavat muutoksen invarianssit, lait tai kausaalisuhteet (katso lukua Toteava teoria). Näiden kausaliteettien muoto on yleensä jokin seuraavista:

Kun muutoksen invarianssi on selvillä, se tavallisesti voidaan myös kirjoittaa normatiivisen toimintaohjeen tai suunnitteluohjeen muotoon seuraavasti:

"Jos haluat A:ta, ja uskot olevasi tilanteessa B, sinun kannattaa / pitää tehdä X!"

Kehittämisen tavoitteena on yleensä, ei vain saada aikaan haluttu parannus, vaan myös toteuttaa se mahdollisimman vähin kustannuksin ja haitoin. Toisin sanoen, käytännön toiminta on myös optimoitava. Saatuja hyötyjä on verrattava todennäköisiin uhrauksiin, myöskään sivuvaikutuksia unohtamatta.

Suunnitteluteorian esittäminen. Sitten kun on löydetty riittävä yksimielisyys suunnitteluohjeen asiasisällöstä, tehtävänä on vielä löytää sille sopiva esitystapa, joka joustavasti soveltuu suunnittelutyön vaiheisiin ja sen tyypillisiin ongelmiin. Suunnittelutyön alkuvaiheissa tarvitaan karkeampia ja suunnitelmien viimeistelyssä yksityiskohtaisempia apuvälineitä. Jokin approksimoimalla yksinkertaistettu tekninen normi voi olla käytössä näppärämpi ja täten lopulta tosiasiassa tehokkaampi kuin saman normin eksaktimpi mutta hankalammin käytettävä versio.

Normatiivisten ohjeiden sitovuus vaihtelee: ihmisten henkeä ja turvallisuutta koskevat ohjeet ovat kaikkien mielestä ehdottomia ja ensisijaisia, mutta esimerkiksi taloudelliseen edullisuuteen tähtäävät ohjeet voidaan useimpien mielestä jättää harkinnanvaraisesti noudatettaviksi. Näkee toisinaan, että suunnitteluohjeen jopa peräkkäiset lauseet edustavat erilaista sitovuuden tasoa, ja ohjetta kirjoittavan tutkijan olisi siis muistettava selvästi ilmaista kunkin kohdan sitovuus. Suomen kielen sana ohjeellinen on tässä mielessä hankala, sillä sen velvoittavuuden taso ei ole selkeä. Parempia nimityksiä tässä suhteessa ovat:

Suomen rakentamismääräyskokoelmassa on sitovuus ilmaistu varsin selkeästi käyttämällä jokaisella sivulla kahta palstaa seuraavasti:

Ohjeen antaja on tietenkin myös aina ilmoitettava. Pitäisi myös olla jokin järjestely vanhentuneiden ohjeiden uusimiseksi tai kumoamiseksi, tai ainakin pitäisi ilmoittaa niiden voimassaoloaika.

  In English   En Español   Sisällysluettelosivulle

3.8.2007.
Kommentit kirjoittajalle:

Alkuperäinen sijainti: http://www2.uiah.fi/projects/metodi