Erään tuotelajin teoria:

Huonekalujen teoria

  In
English   En Español   Sisällysluettelosivulle

Huonekalu on yleiskäsite, jonka alalajeilla - tuolit, pöydät, vuoteet ja niin edelleen - on melko vähän yhteistä (ellei oteta lukuun sitä, että yhdessä käytettäväksi tarkoitettu huonekalujen ryhmä usein suunnitellaan yhtenä sarjana). Tämän johdosta huonekaluja koskeva tietous jakautuu melko itsenäisiin osiin, joista voisi hyvin käyttää nimiä 'pöydän teoria', 'vuoteen teoria' ja niin edelleen. Seuraavassa niitä kuitenkin käsitellään yhdessä, sillä ne kaikki noudattavat samaa kaavaa.

Teoria on myös yleiskäsite. Se tarkoittaa kaikkea sitä tietoutta, mitä meillä on jostakin kohteiden ryhmästä (tässä huonekalut). Kun tietoutta on paljon, on usein eduksi jakaa se kahteen lajiin:

Useimmissa tieteissä sana 'teoria' tarkoittaa yleispätevää tietoutta, josta usein käytetään nimeä invarianssi, mikä siis koskee kaikkia tai ainakin useimpia kohteita luokassaan, esimerkiksi 'vuoteiden' luokassa. Yleispätevyyteen tähtäävälle tutkimukselle on ominaista kohteiden suuri lukumäärä, eli tutkimus on ekstensiivinen. Aineiston paljouden vuoksi tulee tarpeelliseksi rajoittaa käsiteltävän tietouden määrää ja valita muistiin pantavaksi ja analysoitavaksi vain ne kohteiden ominaisuudet, jotka kussakin tutkimushankkeessa ovat kiinnostavimpia. Tällaista lähestymistapaa usein suositaan eri tekniikan aloilla.

Tilanne on usein toisenlainen, kun tutkitaan huonekaluja ja muita ihmisen kulttuurin tuotteita. Jos halutaan ymmärtää syvällisesti kohteiden asema ja merkitys yhteiskunnassa ja kulttuurissa, ei aina riitä selvittää vain joitakin harvoja tuotteiden ominaisuuksia, vaan tuotteet on usein tarpeen tutkia perusteellisesti niiden oikeissa ympäristöissä ja todeta kaikki niiden ominaisuudet ja niihin liittyvät asiat. Tämä niin kutsuttu "holistinen" eli "idiografinen" lähestymistapa on työläämpi, joten on tarpeen rajoittaa kohteiden lukumäärää ja tutkimuksesta tulee intensiivinen. Saatu tietous tällöin koskee erillisiä tapauksia, tässä tiettyjä nimettyjä huonekalujen malleja taikka niiden nimettyjä muotoilijoita tai valmistajia. Tällainen yksittäistapauksista koostuva tietous ei kaikkien tiedemiesten mielestä ansaitse nimeä 'teoria', mutta käytännössä sitä voidaan monesti soveltaa uusien tuotteiden suunnittelussa silloin kun varsinaista yleistä teoriaa ei ole saatavissa.

Yhdistämällä kaksi yllä selostettua dikotomiaa saadaan seuraava nelikenttä:

  Toteava tosiasioiden tutkimus. Se kerää tietoutta kohteesta, mutta välttää vaikuttamasta siihen: Ohjaava tutkimus, jossa selvitetään ihmisten tarpeita ja päämääriä sekä miten ne voidaan toteuttaa taikka poistaa olevia ongelmia siten, että kehitetään tutkimuskohdetta:
Intensiivinen eli idiografinen yksittäisten tapausten (henkilöiden, tuotteiden tai tapahtumien) tutkimus: Esim. tapaustutkimukset merkittävistä teoksista, taiteilijoista tai historian tapahtumista; myös tuotteiden historiat joissa tuotteita tarkastellaan ainutkertaisina teoksina. Kehittämishankkeet, joissa nykytilaa halutaan parantaa nykyistä toimintaa kehittämällä tai kehittämällä uusi tuote. Myös tutkimukset, joissa erinomaista tuotetta kuvaillaan käytettäväksi esikuvana myöhemmille tuotteille.
Ekstensiivinen eli nomoteettinen tutkimus, joka kerää yleisesti pätevää tietoutta: Selvitetään invariansseja jotka vallitsevat joko useimmissa tutkituissa kohteissa tai jopa luonnonlakeina kaikkialla maailmassa. Laaditaan yleispätevää suunnitteluteoriaa, kuten säädöksiä, standardeja, laskukaavoja tai muita suunnittelun apuneuvoja.

Seuraavassa tarkastellaan aluksi viimeaikaista huonekalujen intensiivistä tutkimusta, sillä sitä on runsaasti ja suunnittelijat käyttävät sitä usein hyväkseen. Myöhempänä otetaan puheeksi varsinainen huonekalujen teoria.

Huonekalujen intensiivinen tutkimus

Tähän saakka useimmat huonekaluista tehdyt tutkimukset ovat olleet luonteeltaan intensiivisiä, toisin sanoen idiografisia ja holistisia. Tutkija on aluksi rajannut jonkin maantieteellisen alueen sekä aikajänteen, valinnut tästä perusjoukosta joukon huonekaluja ja yrittänyt sitten ymmärtää miksi niistä tässä ympäristössä on tullut sellaisia kuin on. On ollut tapaustutkimuksia, jotka on rajattu yhteen tunnettuun muotoilijaan tai tehtaaseen, mutta joissakin tutkimuksissa on myös koetettu osoittaa laajemmin vaikuttaneita rakennepiirteitä, invariansseja, huonekalujen kehityksessä, esimerkiksi seuraavia:
Taiteen kehitys

Suhteessa tyylikauteen yksittäisiä taiteilijoita usein luonnehditaan joko uudistajaksi (ransk. avant-garde) tai jäljittelijäksi. Näitä käsitteitä pohditaan tarkemmin kohdassa Kehityksen kuvaaminen.

Kehityksen selittäminen tarkoittaa sen syiden ja ehkä myös seurausten osoittamista. Syyt voidaan etsiä joko menneisyydestä (kausaaliset syyt) tai samanaikaisesta ympäristöstä, taikka myös tulevaisuudesta (kohteeseen vaikuttavien ihmisten intentiot). Tuotteiden muuttumisen ja kehityksen syyt usein etsitään yhteiskunnan kehityksestä, sen väestön, sivistyksen, tekniikan ja teollisuuden muutosten aiheuttamista paineista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista. Esimerkiksi kirjassa Furniture: Twentieth-century design Sparke (1986) luettelee seuraavat seikat, jotka voivat selittää sisustusesineiden kehitystä vuosien 1860 ja 1985 välillä:

Huonekalut ovat historiallisen kehityksen mallissa vain yksittäistapauksia tutkimuksen varsinaisesta kohteesta, joka on tuotanto laajasti ymmärrettynä kulttuurihistoriallisena, sosiaalisena, taloudellisena ja ekologisena ilmiönä. Selittävässä tuotteiden historiassa muotoilijoita ei tarkastella pelkästään teosten luojina, vaan elävinä ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä samaan tapaan kuin taiteilijaelämäkerroissa. Tutkimustavan filosofiaa ja metodeja tarkastellaan kohdassa Kehityksen selittäminen.

Tähän mennessä useimmat huonekaluista tehdyt tutkimukset ovat olleet toteavia. Ohjaava näkökulma on saattanut tulla mukaan siinä tapauksessa, että toteava tutkimus on tuonut esiin ongelmia kohteessa. Esimerkiksi Ruotsissa 1950-luvulla eräässä toteavassa tutkimuksessa kävi ilmi, että joissakin kaupungeissa jopa 90 % ihmisistä nukkui pukkisängyissä, leposohvilla ja muissa tilapäisvuoteissa, jotka lääkärit arvioivat terveydelle haitallisiksi. Tämä antoi aiheen ohjaaviin tutkimuksiin, joiden ansiosta tilanne muutamassa vuodessa korjaantuikin.

Huonekalujen teoria

Yleispätevä tietous on tavallisesti hyödyllisempää kuin yhtä tapausta koskeva tieto, ja niinpä tieteissä yleensä pyritäänkin etenemään idiografisista tapaustutkimuksista nomoteettiseen suuntaan. 'Yleispätevä' merkitsee tietoa, joka pitää paikkansa kaikissa tai ainakin useimmissa niissä perusjoukon tapauksissa, jotka tutkittiin. Tätä tietoa, joka siis ei vaihtele tapauksesta toiseen, on tapana sanoa invarianssiksi, ja se usein ilmaistaan mallina, joka koostuu käsitteistä.

Huonekalujen tutkimuksen tuottamaa yleistä teoriaa on syntynyt etenkin seuraavista kysymyksistä:

Nämä teoriat ovat osittain toteavia, osittain ohjaavia, toisin sanoen niissä voidaan joko selostaa, miten asiat ovat (tai ovat olleet), taikka miten asioiden pitäisi olla. Ensimmäistä lajia näkee usein historian tyyppisissä tutkimuksissa, viimeksi mainittua taas tutkimuksissa, jotka tehdään uusien tuotteiden suunnittelun tueksi.

Yllä luetellut huonekalujen ominaisuudet ovat käytännössä tärkeitä, ja samalla niissä luetellaan ne tärkeimmät tavoitteet, jotka huonekalussa halutaan toteuttaa. Niitä koskevia teorioita voidaankin nimittää päämääräkohtaisiksi teorioiksi.

Huonekaluille asetetut tavoitteet ovat suurelta osin saman tyyppisiä kuin muillekin tuotteille asetetut päämäärät. Näitä kaikkien tuotteiden yleisiä päämääriä onkin tutkittu niin paljon, että voidaan puhua yleisistä tuotteiden päämääräkohtaisista teorioista. Niistä tärkeimpiä käsitellään omilla www-sivuillaan:

Alla on lyhyt selostus kutakin yllä lueteltua huonekalujen ominaisuutta koskevista viimeaikaisista tutkimuksista sekä näytteitä näin syntyneistä teorioista.

Valmistuksen teoria

Ainekset ja niiden työstäminen. "1960-luvulle saakka kaikki tärkeimmät huonekalujen uudistukset aiheutuivat tavalla tai toisella valmistustekniikan kehityksestä" kirjoittaa Sparke (1986, s. 105). Hän ei tarkoita vain uusia koneita, jotka hän kylläkin huolellisesti luettelee kunkin kauden osalta, vaan myös uusia rakenneaineita. Perinteisesti liitoksin kootun suoran puutavaran jälkeen käyttöön tulleita uusia aineksia, jotka ovat antaneet muotoilijoille aiheen kehittää aivan uusia muotoja huonekaluille, ovat Sparken mukaan etenkin:

Ylläolevat eivät varmaankaan jää viimeisiksi uusiksi materiaaleiksi huonekaluissa. Nykyisin tehtaiden koneita ei kovinkaan usein uusita, sillä automaattikoneita on mahdollista ohjelmoida uusiin tehtäviin. Kullakin tehtaalla on täten melko pysyvä konekantansa, ja kun muotoilija haluaa ehdotuksiaan arvioitavaksi tuotannon näkökulmasta, usein luotettavin menetelmä on tuoda ne tehtaan johtajien tarkasteltavaksi. Lisäksi materiaaleja ja työkoneita selostetaan muutamissa alan käsikirjoissa.

Materiaalien ja koneiden ohella tärkeitä lähtökohtia huonekalujen valmistuksen suunnittelussa ovat ekologia ja taloudellisuus. Kumpaakin käritellään omalla sivullaan: Tuotteen ekologia ja Tuotteen taloudellisuus. Lisäksi on yleiskatsaus Tuotannon teorioita eri sivulla.

Ekologia ja ympäristövaikutukset. Tuotantoprosessin ekologia Teollisuuden ekologiaa on lyhyesti käsitelty sivulla Tuotteen ekologia, ja sitä voidaan helposti soveltaa huonekalujen valmistukseen. Tämä ei onneksi aiheuta paljoakaan vakavia ympäristöhaittoja, sillä raaka-aineet, etenkin puu, ovat uusiutuvia luonnonvaroja, ja käytettyjen huonekalujen kierrätys toimii hyvin. Samoin hylättyjen huonekalujen hävittäminen on melko yksinkertaista, sillä niiden purkaminen ja jäteaineen lajittelu onnistuu helposti eivätkä jätteet ole myrkyllisiä.

Luotettavan ekologian teorian olemassaolo ei tosin vielä takaa, että sitä sovellettaisiin. Muotoilijat ja valmistajat voisivat usein vielä nykyistä tarkemmin minimoida ainesten ja energian käyttöä, valita ympäristöystävällisempiä aineita ja edistää kierrätyksen toteuttamista.

Talous ja liikkeenjohto. Liiketalouden teoria, jonka pääkohtia esitetään sivulla Tuotteen taloudellisuus, sisältää lukuisia tehokkaita menetelmiä käytettäväksi tuotteen ominaisuuksia optimoitaessa.

Lisäksi on hyviä menetelmiä tuotevalikoiman optimointia varten. Katetuottolaskenta näyttää voiton saamiseksi vähintään tarvittavan "kriittisen myyntimäärän" kullekin tuotteelle. Se auttaa löytämään ne tuotteet, joista saadaan paras kate, ja toisaalta vähiten tuottavat tuotteet, joiden lopettamista kannattaisi harkita. Näitä menetelmiä selostetaan kohdassa Tuotannon ja myyntihinnan optimoiminen.

Myös asiakkaan käytettäväksi on optimointimenetelmiä, kuten esimerkiksi hyötykustannusanalyysi jonka avulla voidaan valita vaihtoehdoista sopivin tuote.

Huonekalujen käytettävyyden teoria

Huonekalujen käytettävyys on ollut aiheena lukuisissa tutkimuksissa etenkin 1900-luvun loppupuolella arkkitehtuurin funktionalistien julistettua, että kaiken suunnittelun pitää lähteä funktiosta. Eräs uranuurtajamaa oli Ruotsi, johon 1967 perustettiin Möbelinstitutet, huonekalujen tutkimuslaitos, pääasiassa valtion rahoittamana. Ensimmäiset sen hankkeet koskivat ergonomiaa ja mitoitusta, ja niiden pohjalta laadittiin ja levitettiin tehokkaasti suunnitteluohjeita. Alla on otteita ohjeesta toimistotuoleille Generella ergonomiska brukbarhetskrav (lähde: Berglund, 1976 s. 45):

Toimistotyön ergonomiaa

  1. Hartioiden pitää olla vapaana liikkumaan.
  2. Selkätuen ylä- ja alareunoista ei saa syntyä häiritsevää painetta.
  3. Kun henkilö nojautuu taakse, selkätuen tulee tukea rintakehää ja siinä tulee olla kallistusta noin 15 astetta. Sen ei pidä olla niin leveä, että käsien liikkeet estyvät.
  4. Kun henkilö istuu suorana tai nojautuu eteenpäin, selkätuen tulee tukea selkärankaa.
  5. Selkätuen tulisi olla pehmustettu.
  6. Selkätuen tulee tukea lantion yläosaa, mutta tuen ja istuimen väliin pitää jättää tyhjää.
  7. Istuimen korkeutta pitää voida säätää niin, että se on noin 2 cm polvitaipeen alapuolella.
  8. Istuin ei saa olla liukas. Sen sopiva kaltevuus on noin 3 astetta.
  9. Istuimen pitäisi olla pehmustettu.
  10. Haitallinen paine hermoihin vältetään jättämällä noin 10 cm tyhjä tila säärien ja istuimen etureunan välille.
  11. Jalkojen liikutteluun pitää olla tilaa.
  12. Tuolia pitäisi voida helposti työntää taakse ja eteen. Rullat tuolin alla eivät ole suotavia.
  13. Istuimen pitäisi olla hieman leveämpi kuin lantio ja joko tasainen tai hieman kovera. Henkilön pitää voida muutella asentoansa.
  14. Pöydän ja istuimen välistä korkeuseroa pitää voida säätää. Sopiva kirjoituspöydän korkeus on 67...75 cm.
  15. Pöydän alla pitäisi olla jaloille leveyttä noin 70 cm ja syvyyttä 60...70 cm.

Yllä on (hieman lyhennettyinä) vain muutamia tärkeimpiä suosituksia toimistotyöpaikan suunnittelua varten. Muita huonekalujen tyyppejä tutkittiin samaan tapaan. Möbelinstitutet kehitti laatustandardeja ja testausmenetelmiä muiden muassa seuraaville huonekalujen ominaisuuksille:

Myöhemmin useat Möbelinstitutin ohjeet julkaistiin myös kansainvälisinä standardeina (ISO). Muita julkaisukanavia olivat kirjaset, esitelmät yliopistoissa ja ammattialan yhdistyksissä, ja vuosittaiset huonekalumessut joissa monesti järjestettiin raati valitsemaan esikuvallisia huonekaluja yleisön valistamiseksi suunnittelun kysymyksissä.

Nykyisin jo vuosia monissa maissa jatkunut ergonominen tutkimus on dokumentoitu sekä lukuisina standardeina että suunnittelun käsikirjoina eri huonekalutyyppejä varten.

Huonekalujen käytettävyyden tutkimuksessa sovelletut käsitteet, mallit ja metodit eivät paljoakaan poikkea muiden tuotteiden tutkimuksesta. Käytettävyyden tutkimuksen käsitteistöä pohditaan sivulla Tuotteen käytettävyys.

Huonekalun viestin teoria

Huonekalut toimivat ihmisten "toisena ihona" samaan tapaan kuin vaatteet, autot ja asunnot. Huonekalu liittyy ihmisten mielessä sen omistajaan tai käyttäjään, ja tämä voi huonekalun valinnan kautta määrittää toisten ihmisten hänestä saamaa kuvaa.

Mitä ihmiset sitten itsestään haluavat viestittää, riippuu ennen kaikkea paikallisen yhteisön rakenteesta. Perinteistä kiinni pitävällä maaseudulla talonpoika ehkä vain tahtoo olla isiensä veroinen, ja tällöin hänen on luontevaa pysytellä totutuissa huonekalumalleissa.

Toisaalla länsimaisissa kaupunkiyhteisöissä on vanhastaan vahva sosiaalinen arvojärjestys. Monet haluaisivat nousta yhteiskunnassa ylempään luokkaan, tai ellei se aivan lähiaikoina näytä mahdolliselta, ainakin haluaisivat osoittaa olevansa moiseen nousuun valmiita ja sen arvoisia. Huonekalut samoin kuin vaatteet soveltuvat ilmaisemaan sekä yhteiskuntaluokkaa että omistajansa pätevyyttä arvossa nousemiseen. Juuri tästä syystä Euroopan aristokratian sisustustyylejä on pitkään jäljitelty saman ajan alemmissa kansanluokissa.

Ylempien luokkien apinointi selittää sen miten sisustustyylit leviävät yhteisössä, mutta se selittää myös miksi uusia tyylejä syntyy jatkuvasti. Vallassa olevan aristokratian ei näet kannata pitkääm viipyä yhdessä tyylissä. Jos näin tehtäisiin, jäljittelijät piankin saavuttaisivat saman tyylikkyyden. Silloin yläluokka menettäisi etumatkansa tyyliasioissa ja samalla paljon arvovallastaan.

Ylläkuvattu sosiaalipsykologinen mekanismi, jonka Simmel (1923) ensin osoitti vaatemuodeissa ja jonka Bourdieu (1984 a) sitten totesi vaikuttavan monilla muillakin kulttuurin aloilla, selittää aika paljon uusien huonekalutyylien kehityksestä ainakin Euroopassa pitkälti 1800-luvulle saakka. Mekanismin olemassaolo heijastuu myös siinä, että Ranskassa tyyleillä on tuolloin hallinneen monarkin nimi: "Louis XV:n tyyli" jne.

Tänäkin päivänä, kun aatelisto on menettänyt asemansa yhteiskunnan eniten ihailtuna luokkana, monet ihmiset yhä etsivät olemuksensa ja huonekalujensa mallia yhdestä tai toisesta muusta, arvostetusta kansalaisten ryhmästä. Nykyisin joku ehkä valitsee esikuvakseen "meritokraatit" eli liike-elämän johtajat, toinen musiikin tai urheilun idolit. Näiden julkisuuden henkilöiden koteja on tapana tuon tuostakin esitellä värikkäissä kuvalehdissä, joten apinointi onnistuu helposti.

The Ant, by Arne JacobsenSuuri ero aiempiin sukupolviin on siis siinä, että nykyisin etenkin nuoret ihmiset ovat vapaampia itse valitsemaan esikuvansa. Heillä on vapaus pohdiskella ja valita se ryhmä, johon he haluavat itsensä luettavaksi, ja valta päättää millainen koti ja sisustus on siihen sopivin ympäristö. Valintana voivat edelleen olla tyylihuonekalut, mutta myös kierrätyskama taikka omien esi-isien talonpoikaiskalusteet.

Lisäksi nykyisin statuksen tai ryhmään kuulumisen symboliikka on vain yksi monista vaihtoehtoisista viesteistä, joita voidaan antaa huonekalujen, vaatteiden ja muun henkilökohtaisen esineistön kautta. Muita mahdollisuuksia ovat vaikkapa asenteet, mielialat ja tuntemukset. Vitsikkyyttä ja mielikuvitusta viljelevät henkilöt voivat löytää kaupoista tai luoda itselleen esineitä, jotka sopivassa ympäristössä pystyvät välittämään viestejä, joko hämäriä ja alitajuisia taikka avoimia ja selkeitä. Onpa joillekin tuotteille jo valmiiksi annettu nimikin, joka ilmoittaa minkä symboli se on, esimerkiksi "Muurahainen", Arne Jacobsenin suunnittelema tuoli, oikealla.

Nykyajan ihmisten käyttämä symboliikka on siis varsin moninaista, mikä tekee melkein mahdottomaksi saada aikaan huonekalujen semiotiikan teoriaa. On kylläkin olemassa yleisen semiotiikan tutkimusperinne (sitä selostetaan sivulla Tuotteen viesti) mutta varsin vähän siitä käy sovellettavaksi huonekalujen suunnittelussa. Niinpä tavallisin suunnittelijan menetelmä jonkin viestin antamiseksi tuotteessa onkin yksinkertaisesti kokeilla sitä. Yleisö saa sitten päättää haluaako se ottaa pallon vastaan vai ei.

Huonekalujen estetiikka

On miellyttävää katsella kauniita esineitä ja jotkin huonekalut ovat kauniimpia kuin toiset, siitä ovat kaikki yhtä mieltä. On silti usein vaikeata perustella näitä mielipiteitä ja keskustella niistä, puhumattakaan siitä miten muotoilija osaisi määrätietoisesti luoda kauneutta uusiin teoksiinsa. Tällaisessa tilanteessa olisi normaalia odottaa, että perustutkimus, tässä siis estetiikka, tulisi apuun ja tarjoaisi käsitteitä ja ajatusmalleja käytettäväksi muotoilijoiden, tuottajien ja yleisön välisissä keskusteluissa, päämäärien asettamisessa huonekalujen kauneudelle ja näiden päämäärien toteuttamisessa.

Itse asiassa on jo yli kahden vuosituhannen perinteet taideteosten ja muiden esineiden kauneuden tutkimuksessa. Sen tuloksista on yhteenveto sivulla Tuotteen kauneus. Huonekalujen muotoilijoiden ja käyttäjien kannalta ehkä kiinnostavimmat tulokset koskevat taideteosten asteittaisen oivaltamisen prosessia, jota selostetaan kohdassa Kauneus oivaltamisena.

Asteittaisen oivaltamisen hypoteesin mukaan taidenautinto on tuntemus, joka syntyy ihmiselle kun hän löytää jotakin kiinnostavaa taideteoksessa. Se ilmenee miellyttävänä ahaa-elämyksenä, joka on voimakkaampi silloin kun oivaltamista on edeltänyt muutamien sekuntien mittainen epävarmuuden tila. Jos sen sijaan arvoituksellisuutta ei ole, vaan taideteos paljastaa heti sisältönsä, kauneuden elämys jää latteaksi.

Toinen tärkeä seikka taiteen oivaltamisessa on se, että kognition vastaanottokyvyllä on rajansa. Ihminen ei pysty vastaanottamaan yhdellä kertaa kovin suurta määrää informaatiota. Olipa taideteoksella tarjottavanaan miten paljon tahansa, teoksen yleisö ei voi sitä vastaanottaa yhdessä silmänräpäyksessä. Oivaltamisen on pakko tapahtua asteittain.

Taiteen vaiheittainen ymmärtäminenSuurelle taideteokselle on ominaista monikerroksisuus. Siinä täytyy ensinnäkin olla jotakin pinnallista koristeellisuutta tai muuta välitöntä kiinnostavuutta, muutoin yleisö ei niitä suostuisi pitempään tutkimaan. Tämän lisäksi kunnon taideteoksessa täytyy olla jotakin syvempää sisältöä, jonka löytäminen tuottaa yleisölle uuden ahaa-elämyksen. Ellei syvempää sisältöä löydy, tai jos se päinvastoin löytyy liiankin helposti, taidenautinto jää lyhyeksi ja siis vähäiseksi. Tämä on ominaista kitsille.

Syvällisen taideteoksen tajuaminen tapahtuu siis useina peräkkäisinä vaiheina. Kvantitatiivisen havaintopsykologian teorian mukaan taidenautinto on sitä suurempi, mitä pitempään oivalletun informaation määrä säilyy ihmisen havaitsemiskyvyn ylärajoilla eli noin 100 bitissä sekuntia kohti. Pitkäaikainen taide-elämys aikaansaadaan nimenomaan siten, että teoksen sisällön oivaltaminen tapahtuu useissa eikä liian helpoissa vaiheissa. Jokaisessa vaiheessa koetaan uusi "ahaa" ja taideteoksen arvo vain nousee siihen saakka, kunnes katsoja ei enää huomaa siinä enempää kiinnostavaa.

Jos nyt koetetaan soveltaa asteittaisen oivaltamisen teoriaa huonekaluihin, herää heti kysymys, mitä voisivat olla nuo kätketyt sisällöt, jotka voisivat houkutella huonekalun katselijaa sen pitkäaikaisempaan tarkasteluun ja pohtimiseen?

Vaikka huonekalu tosin harvoin voi esittää sellaisia iskeviä kiinnostuksen polttopisteitä mihin esimerkiksi taulu tai romaani pystyy, on siihenkin toki mahdollista sisällyttää piirteitä, jotka houkuttelevat katsojaa ainakin hetken verran pitempään pohdiskeluun. Näitä voivat olla:

Tutkimuksia tällaisista mielenkiinnon herättämisen tekniikoista huonekalutaiteessa ei liene juuri tehty, ja jos onkin niin niissä on pysytty tapaustutkimuksen tasolla. Yleispätevää teoriaa asiasta ei täten ole vielä paljoa syntynyt. Käytännön huonekalusuunnittelija joutuu siis tässä tukeutumaan vain aiempien tuotteiden antamiin esimerkkeihin sekä omaan harkintaansa.

Huonekalujen turvallisuuden teoria

Huonekalujen käyttöön liittyy aina tapaturmien vaara, etenkin pienille lapsille ja vanhuksille. On kuitenkin käytettävissä tehokas metodiikka, jolla voidaan sattuneita tapaturmia analysoida ja osoittaa toimenpiteet niiden vähentämiseksi vastaisuudessa. Metodiikkaa, joka on suunnilleen sama lähes kaikille tuotteille, selostetaan sivulla Tuotteen turvallisuus.

Monissa huonekalujen turvallisuuteen liittyvissä tutkimuksissa on laadittu suosituksia suunnittelijoille. Esimerkiksi ruotsalaisen tutkimuslaitoksen Möbelinstitutet julkaisemien ohjeiden aiheina ovat lasten vuoteet (tarkoituksena estää lapsen joutumista puristuksiin tms.), kerrosvuoteet (ylhäältä putoamisen estäminen), lasten korkeat tuolit (kaatumisen estäminen), hyllyjen kantokyky, myrkylliset liuottimet liimoissa, maaleissa ja lakoissa, sekä pintamateriaalien syttymisherkkyys. Varsin usein nämä suositukset myös muokataan ja julkaistaan kansallisina tai kansainvälisinä standardeina, kuten esimerkiksi ISO/DIS 9221-2 Furniture - Children's high chairs - Safety requirements and testing. Suomen osalta on myös sisäasiainministeriö antanut säädöksiä paloturvallisuudesta, kuten ohje A:56, Ohje sisusteiden paloturvallisuudesta.

Toteavan teorian käyttö ohjaavana

Kaiken ylläsanotun perusteella voidaan todeta, että ohjaavaa teoriaa eli nimenomaisia suunnitteluohjeita on nykyisin vain muutamille huonekalujen ominaisuuksille, etenkin niiden käytettävyydelle, taloudelle ja turvallisuudelle. Muiden ominaisuuksien kuten kauneuden ja viestin osalta lähes kaikki tutkimukset ovat olleet luonteeltaan toteavia ja intensiivisiä, tarkemmin sanoen joko tapaustutkimuksia tai historioita joissa huonekaluja on tarkastelu holistisina yksilöinä eikä yleistä teoriaa niistä ole syntynyt.

Käytännössä intensiivinen tutkimus harvoin on aivan vapaa ohjaavista asenteista. Syynä tähän on jo tutkijoiden yleinen tapa valita kohteensa "kiinnostavien" tapausten joukosta. Kiinnostavuus tarkoittaa usein sitä, että valitut kohteet ovat jossakin suhteessa parempia kuin kohteet keskimäärin. Tällaisen tutkimuksen tuloksena on useinkin yksi tai muutamia esikuvia, kuvauksia aiemmista ansiokkaista tuotteista. Se voi olla hyödyllistäkin, sillä esikuvat voivat käytännössä toimia teorian sijasta niissä asioissa, joista teoriaa on vaikeaa saada aikaan, kuten kauneuden ja viestin kohdalla on laita. Esikuvista voidaan saada hyviä viitekohteita, joihin voidaan tukeutua tuotesuunnittelun eri vaiheissa, etenkin yksityiskohtaisen tuotekonseptin laadinnassa. Niitä julkaistaan usein ammattilehdissä ja näyttelyissä, ja niitä myös usein käytetään alan koulutuksessa.

Esikuvat voi valita tutkija hankkeensa yhteydessä, mutta niiden valitsemiseksi käytetään myös erityisiä järjestelyjä kuten näyttelytoimikuntia ja ammattilehtien toimitusneuvostoja, joihin useinkin kutsutaan ammattikunnan arvostettuja jäseniä. Täten ne eivät yleensä pysty tuomaan esiin tuotteiden käyttäjien mielipiteitä sillä tavalla kuin varsinainen tutkimus voisi tehdä.

Tulevaisuudessa, kun toteava tutkimus on saanut esiin yhä useampia riippuvuuksia huonekalujen eri ominaisuuksien välillä, näitä tuloksia luultavasti tullaan käyttämään myös uuden tuotannon ohjaamiseen. Tähän soveltuvaa metodiikkaa selostetaan sivulla Ohjaava analyysi.

  In
English   En Español   Sisällysluettelosivulle

3.8.2007.
Kommentit kirjoittajalle:

Alkuperäinen sijainti: http://www2.uiah.fi/projects/metodi