Erään tuotepäämäärän teoria:

Tuotteen taloudellisuus

  1. Toteava tutkimus
  2. Ohjaava tutkimus
  3. Tutkimusmenetelmät
  In English   En Español   Sisällysluettelosivulle

Toteava tutkimus

Kaikkia ihmisen toimia voidaan tarkastella taloudelliselta kannalta. Tämä tarkoittaa sitä, että tutkimuskohdetta tai ainakin joitakin sen ominaisuuksia mitataan raha-asteikolla.
Rahassa on mitattu jopa henkisiä ja kulttuuriarvoja, joskin usein tällainen lähestymistapa tuntuu aika kaukaa haetulta ja väkinäiseltä. Luontevimmin taloudellisen tutkimuksen kohteiksi soveltuvat sellaiset ihmisten toimet, joissa rahaa muutoinkin yleisesti käytetään mittana ja vaihdannan apuvälineenä. Tällaisia toimia ovat etenkin hyödykkeiden valmistaminen, myyminen, ostaminen ja käyttö.

Hyödykkeet ovat joko esineitä (eli tuotteita) tai palveluja. Helposti mitattavia ovat hintojen ohella niiden määrät. Hieman vaikeammin tutkittavia ovat hyödykkeiden tuottamat hyödyt, sillä saman hyödykkeen hyödyllisyysarvo voi olla eri yksilöillä ja eri liikeyrityksissä erilainen. Jokainen näet arvostaa saamansa hyödyt oman tilanteensa mukaisesti.

Hyödykkeiden hankkimiseksi tarvittavat uhraukset myös kiinnostavat tutkijoita suuresti. Uhrauksia ovat hyödykkeiden ostohinnat, tai jos hyödyke valmistetaan itse, sen valmistamiseen tarvittavat tuotannontekijöiden kuten työn, raaka-aineiden ja energian määrät.

Edellä luetellut asiat ovat enimmäkseen aritmeettisella asteikolla helposti mitattavia suureita. Niinpä talouden tutkimus onkin luonteeltaan pääasiassa kvantitatiivista.

Kvantitatiivisella tutkimuksella on paljon etuja: aineisto voidaan koota verrattain nopeasti ja täsmällisesti, kokeita voidaan järjestää, riippuvuussuhteet voidaan esittää malleina, tutkimushankkeen alkaessa voidaan asettaa hypoteesi, ja aineiston analyysissa voidaan käyttää tehokkaita matemaattisia menettelyjä.
Niinpä talouden tutkijat useinkin pyrkivät mitallistamaan eli "operationalisoimaan": mittaamaan aritmeettisina suureina lähes kaikki tutkimushankkeessaan esille tulevat asiat, myöskin hyödykkeiden laadut ja miten niitä eri henkilöt subjektiivisesti arvostavat. On vieläpä saatettu kylmästi rajata tutkimuksen kysymyksenasettelun ulkopuolelle sellaiset henkiset arvot, jotka tutkija on katsonut liian hankalasti tutkittaviksi.
Tämä on toki tutkijalle sallittua, mutta silloin pitää myös välttää soveltamasta tällaisia suppean näkökulman tutkimustuloksia liian rohkeasti.

Arviointien näkökulma

Näkökulma tulee ongelmaksi tutkimuksessa aina, kun tutkija joutuu mittaamaan asioita jollakin itse valitsemallaan yksiköllä, joka ei luonnostaan ole yleisessä käytössä ko. asian kohdalla. Taloudellisessa tutkimuksessa näin käy useinkin. Lisäksi vielä nekin taloudellisen tutkimuksen kohteet, joita tosin yleisesti mitataan rahassa, voivat saada eri osapuolten näkökulmasta katsottuna erilaisen arvon: ostaja voi katsoa hinnan kalliiksi, myyjä liian halvaksi. Voidaankin sanoa, että objektiivista taloudellisuuden tutkimusta ei ole eikä voi ollakaan. Tämä asiantila olisi taloudellisuuden tutkijan syytä ottaa työssään huomioon mm. seuraavasti:

Taloudellisessa tutkimuksessa tavallisia näkökulmia ovat:

Ks. myös pohdiskelua toisaalla tutkimuksissa yleensä sovelletuista eri osapuolten näkökulmista.

Hyödyt

Tuotteen hyötyjä (benefit) ovat kaikki ne hyvät asiat, jotka tuote antaa tai tekee mahdollisiksi saada. Jos tuotetta ei ole tarkoitus itse käyttää, vaan se tulee myytäväksi, tuotteen hyöty on siitä saatava hinta, joka myyjän kirjanpitoon merkitään nimikkeellä tulo. Tällöin hyöty on helposti ja tarkasti mitattavissa. Sama pätee hyödykkeisiin, jotka vuokrataan eteenpäin tai joita käytetään tulojen saamiseen.
Jos taas hyödyke on tarkoitus itse kuluttaa, hyötyjä on usein mahdotonta mitata rahassa; muita mittaamistapoja esitetään jäljempänä. Jos aivan karkea arvio kulutustarvikkeen hyödystä riittää, voidaan ainakin yleisesti markkinoilla olevien hyödykkeiden osalta olettaa, että niiden markkinahinta asettuu samaan suuruusluokkaan kuin niiden käyttäjien kokema keskimääräinen hyöty niistä. Näin karkea arvio ei kuitenkaan tuotteen suunnittelijalle riitä, ks. tästä tarkemmin kohtaa Tuotteen ominaisuuksien optimoiminen.

Monet teolliset tuotteet ovat kestäviä, ja niistä saadaan hyötyä vuosikausien ajan. Pitkäaikaisia ja toistuvia hyötyjä tutkittaessa on otettava huomioon, että hyödyn ajoittuminen vaikuttaa sen arvoon. Tuhat markkaa kädessä on arvokkaampi kuin lupaus saada tuhat markkaa ensi jouluna, sillä nyt omistetusta tuhatmarkkasesta voi omistaja saada jouluun mennessä myös korkoa. Tulevaisuudessa odotettavan hyödyn nykyarvo lasketaan diskonttaamalla se nykyhetkeen, jolloin hyödystä vähennetään tuo kuviteltu korko.

Toistuvan hyödyn, esimerkiksi vuokran, diskonttaamista nimitetään myös kapitaloinniksi.
Vuosien määrä Muuntokerroin
5 4,21
10 7,36
20 11,5
40 15,0
Ääretön 16,7
Oikealla olevasta taulusta saadaan muuntokerroin, jolla toistuva vuosittainen maksu on kerrottava, jotta saadaan kaikkien maksujen nykyhetkeen kapitaloitu arvo, jos korkokantana on 6%. Finanssilaskennan käsikirjoissa on isompia taulukoita, joista löytyy vastaavat kertoimet muille korkokannoille ja aikaväleille. Www:ssä on kätevä laskenta-automaatti (calculator.com), joka selvittää minkä tahansa toistuvan maksun kapitaloidun arvon kaikilla mahdollisilla korkokannoilla ja maksuajoilla.

Vielä yksi näkökohta, joka saattaa vähentää myöhemmin tulevan hyödyn arvoa, on riski, mikäli hyödyn saaminen tulevaisuudessa on epävarmaa. Jos suotuisan lopputuloksen (eli vahingottomuuden) todennäköisyys on s%, voidaan laskea hyödyn odotusarvo = s/100 x hyöty. Tämä on sitten taas diskontattava kuten yllä.

Uhraukset

Jos hyödyke hankitaan rahalla, uhrauksena (eli panoksena) on yksinkertaisesti siitä maksettu hinta, joka ostajan kannalta on meno tai kulu. Jos taas hyödyke on tarkoitus itse tehdä, uhrauksia ovat siihen tarvittavat tuotannontekijät: Tavanomaisilla tuotannontekijöillä on käypä hinta, jota soveltamalla saadaan selville tuotteen suunnittelun ja tuotannon kustannukset. Jos osa tuotannontekijöistä on jo aikaisemmin tullut hankituksi ja maksetuksi, valmistettavan tuotteen kustannuksiin tavallisesti lasketaan "vaihtoehtoiskustannus" eli se suurin mahdollinen hyöty, joka tuotteeseen tarvittavista tuotannontekijöistä olisi voitu saada muussa käytössä ("menetetyn hyödyn periaate").

Yksikkökustannus (cost per unit) on kokonaiskustannus jaettuna yksiköiden määrällä, esim. kustannus yhtä tuoteyksikköä, yhtä neliömetriä jne. kohti.

Rajakustannus (marginal cost) taas on kustannusten nousu yksikkömäärän noustessa yhdellä. Tuotteen valmistuksessa se sisältää esim. raaka-aine- ja energiakustannukset ja urakkapalkat. Kun nämä kustannukset siis lisääntyvät suhteessa valmistettuun määrään, niistä käytetään myös nimeä muuttuvat kustannukset. Vastakohtana ovat kiinteät kustannukset, kuten vuokrat, korot ja hallinnon kulut, jotka eivät riipu valmistuksen määrästä. Tämä paljon käytetty jako on tosin hieman mielivaltainen: pitkällä tähtäyksellä lähes kaikki kustannukset ovat muutettavissa, hyvin lyhyellä tähtäyksellä taas lähes kaikki ovat melko kiinteitä.

Kuten hyötyjen niin myös menojen ja muiden uhrausten kohdalla ajoittuminen vaikuttaa niiden arvoon. Myöhemmin maksettavan menon arvoa pienentää korko: jos maksuun tarvittava raha onkin jo nyt kädessä, siitä on mahdollista saada maksuhetkeen mennessä korkoa, jolloin maksamiseen riittääkin koron verran pienempi summa. Aikaero hankintamenon (investoinnin) sekä heti maksettavien menojen välillä voidaan tutkimuksessa ottaa huomioon samoin kuin edellä hyötyjen kohdalla mainittiin: diskonttaamalla eli vähentämällä menosta sen maksuhetkeen saakka juoksevat korot.
Samoin edellä jo käsitelty kapitalointi on käytettävissä, jos tulevaisuuteen sijoittuvia maksueriä onkin enemmän kuin yksi. Siinä siis koko sarja myöhempiä menoja muutetaan nykyarvoon.

Nykyhetkeen projisoiminen ei ole ainoa menetelmä eri ajankohtiin sijoittuvien maksujen tarkastelemiseen. Joissakin tilanteissa on luontevampaa muuntaa kaikki menoerät vuosikustannuksiksi, etenkin silloin kun investointimeno on pienehkö verrattuna vaihtoehtojen todellisiin vuosittaisiin kuluihin. Vaihtoehtojen vertailu saadaan täten havainnollisemmaksi. Vertailun matemaattinen lopputulos, eli tieto siitä, mikä vaihtoehto on edullisin, on sama molemmilla tavoilla.
Vuosikustannuslaskelma tehdään siten, että kertamenot (investointi) jaetaan tuotteen koko käyttöajalle ja niihin lisätään korko. Menojen jakautuminen eri vuosille valitaan tällöin niin, että vuosikustannus (annuiteetti) tulee vakioksi. Tässä kuten muissakin edellä esitetyissä laskutavoissa on tutkijan valittava sopiva kohtuullinen korkokanta.

Tuotteen
käyttöaika
Annuiteetti-
kerroin
5 0,24
10 0,14
15 0,10
20 0,087
25 0,078
Ääretön 0,060

Vuosikustannus voidaan laskea kertomalla investointi viereisestä taulusta saatavalla annuiteettikertoimella (jos käytetään 6 % korkokantaa). Jos muuta korkokantaa tai kuoletusaikaa tarvitaan, voidaan turvautua laskennan käsikirjoihin tai www:stä löytyvään laskenta-automaattiin (calculator.com).

OptimiEsimerkki investoinnin ja vuosikustannusten yhteensovittamisesta on kuvassa vasemmalla. Siinä on tarkoituksena optimoida rakennuksen lämpöeriste, jonka paksuus vaikuttaa toisaalta investointikuluihin, toisaalta lämmityksen kustannuksiin. Molemmille näille saadaan kuitenkin yhteinen asteikko muuttamalla investointikulut vuosikustannuksen muotoon, jolloin on helppoa todeta eristeen mitoituksen optimi. Se on hankintakulujen annuiteetin (käyrä B) ja vuosittaisten lämmitysmenojen (käyrä A) summan minimi.

Kaikissa laskutoimituksissa, joissa maksueriä projisoidaan toiseen ajankohtaan, tulos vaihtelee varsin paljon sen mukaan, millaista laskentakorkokantaa käytetään: mitä suurempi korkokanta, sitä enemmän rahaerä sitä ajallisesti siirrettäessä muuttuu. Kun esimerkiksi kansanedustaja ehdottaa, että valtio tekisi jonkin investoinnin, hän saattaa soveltaa laskuissaan alhaista korkokantaa; tällöin hyvin kaukaisetkin investoinnin tuotot näyttävät lähes täysimääräisiltä hyödyiltä, kun diskonttaus alentaa niitä vain vähän.
Yleensä on suositeltavaa käyttää diskonttauksessa käypää markkinakorkoa. Tällöin investointia harkitseva osapuoli siis odottaa saavansa tai maksavansa investoinnistaan samaa korkoa kuin mitä sovelletaan hänen muihin investointeihinsa; eri vaihtoehdot saadaan näin vertailukelpoisiksi.

Jos laskentakorkokannan valitseminen tuntuu vaikealta, on myös käytettävissä sellainen investointien vertailemisen menetelmä, jossa tämä vaikeus vältetään. Sisäisen korkokannan menetelmässä kullekin vaihtoehdolle lasketaan erikseen juuri tässä vaihtoehdossa saatava investoinnin tuottoprosentti; korkein prosenttiluku eli "investoinnin sisäinen korkokanta" sitten osoittaa parhaan vaihtoehdon ja sen, kannattaako rahoja ehkä sijoittaa mihinkään näistä vaihtoehdoista.

Menoina ilmenevien uhrausten ohella on monesti aihetta ottaa laskelmiin mukaan eri toimintavaihtoehtoihin liittyvät haittavaikutukset. Monesti olisi toivottavaa myös ne arvioida rahassa, jotta ne voitaisiin laskea yhteen varsinaisten kustannusten kanssa. Näin päästäisiin mahdollisimman eksaktiin optimointiin. Jos tämä on liian hankalaa tai epäluontevaa, haitat voidaan ottaa huomioon erikseen sellaisinaan eli laatutekijöinä, joita ei sisällytetä laskelmiin.
Erityisesti haittojen kohdalla on tavallista, että ne kohdistuvat muihin osapuoliin kuin siihen, joka kyseistä laskelmaa tekee; näitä muita osapuolia käsitellään toisaalla.

Ohjaava tutkimus

Ohjaava taloudellisuuden tutkimus tähtää kohteensa optimoimiseen, mikä talouden asioissa tarkoittaa hyvää suhdetta uhrausten ja hyötyjen välillä.

Liikkeenjohdossa perin tavallinen tilanne on se, että tarjolla on kaksi tai useampiakin vaihtoehtoja tulevaa toimintaa tai tuotetta varten ja tutkimusta tarvitaan selvittämään, mikä niistä on edullisin. Tällaisen ongelman ratkaisemiseksi ei usein ole lainkaan tarpeellista laatia mahdollisimman yksityiskohtaista -- ja siten suuritöistä -- mallia ongelmatilanteesta ja sen vaihtoehdoista. Malli on kyllä hyödyksi, mutta siitä voidaan hyvin jättää pois kaikki se, mitä ei välttämättä tarvita tarjolla olevien vaihtoehtojen vertailemiseksi, kuten seuraavat:

Parhaan vaihtoehdon valitsemisen työvaiheet ovat täten seuraavat (kolmena versiona: a, b ja c):

Joskus kuitenkin tilanne on mutkikkaampi, eikä siitä selvitä laskemalla vain yksi tunnusluku, joka osoittaisi parhaan vaihtoehdon. Tällöin voi apua olla seuraavista menetelmistä:

Seuraavassa käsitellään kolmea tilannetta, joissa taloudellista optimointia usein käytetään: uuden tuotteen, sen tuotannon ja lopulta hinnan optimointi.

Tuotteen optimoiminen

Tuotesuunnittelussa tavoitteena on löytää optimaalinen kombinaatio tuotteen toivottuja ominaisuuksia, samalla yhdistettynä alhaiseen uhrausten määrään. Tuotteen suunnitteluvaiheessa ovat sen ominaisuudet valittavissa laajoissa rajoissa, ja juuri ominaisuuksia säätelemällä tuote koetetaankin saada kilpailukykyiseksi. Tässä käytetään usein apuna taloudellisia laskentamenetelmiä, joista tavallisimpia esitetään seuraavassa.
Varoituksena sanottakoon heti aluksi, että monet tuotteen tärkeimmistä ominaisuuksista ovat luonteeltaan selvästi laatuja, ja niiden käsittely määrinä, kuten taloudelliset laskentametodit yleensä vaativat, on jonkin verran hankalaa; näin saatava tulos myös usein jää likimääräiseksi.

Jos kaikki tuotteelta toivotut ominaisuudet voitaisiin mitata jollakin yhteisellä asteikolla, optimaalinen yhdistelmä olisi matemaattisesti helppo löytää: siinä toteutuu paras suhde (=suurin osamäärä; joskus myös =suurin erotus) hyötyjen summan ja uhrausten summan välillä.

Hyödyt, kuten edellä todettiin, ovat omaan käyttöön tulevan tuotteen osalta enimmäkseen reaalisia hyötyjä: kun esimerkiksi mitoitamme omaan tehtaaseen nauhakuljetinta, sen hyödyllisyyden mittariksi saattaa soveltua tunnissa kulkeva massamäärä tonneina. Optimimitoitus tällöin on yksinkertaisesti se, jossa kapasiteetin (tai tehon) ja kustannusten suhde on maksimissaan (ellei mitoitusta sitten määrää jokin muu tekijä, esimerkiksi pienin vaadittava teho).

OptimihintaMyytävien tuotteiden osalta hyötynä on tuotteesta saatava hinta. Kuvassa oikealla on (keksitty) esimerkki, jossa aloitteleva televisiotehdas valitsee ensimmäisen tuotteensa kuvaruudun kokoa. Se siis halutaan määrätä niin, että saadaan paras suhde (tai erotus) myyntihinnan ja tuotantokustannusten välille. Tätä varten yritys on etukäteen tutkimuksilla selvittänyt, miten toisaalta alan keskimääräiset myyntihinnat vaihtelevat kuvaruudun koon mukaan (paksu käyrä kuvassa), toisaalta miten omat tuotantokustannukset vaihtelevat saman tekijän mukaan (ohut käyrä, ne on saatu oman yrityksen kustannuslaskijoilta).

Tuotesuunnittelussa on kuitenkin usein tilanne se, että on samanaikaisesti optimoitava useita laadultaan hyvinkin erilaisia hyötyominaisuuksia. Esimerkiksi auton tärkeitä ominaisuuksia (ainakin ilmoituksissa) ovat istuinpaikkojen ja ovien lukumäärä, tavaratilan tilavuus (m3), huippunopeus, kiihtyvyys, lisälaitteiden määrä, urheilullisuus ja muut symboliset viestit, sekä vielä polttoaineen kulutus, turvallisuus ja kestävyys -- kaiken kaikkiaan suuri joukko perin erilaatuisia käsitteitä.

Valmistajan täytyy varautua siihen, että autoa ostava asiakas kiinnittää huomiota samanaikaisesti moniin näistä tai jopa kaikkiin, joten tuotteen suunnittelussa olisi koetettava optimoida ne kaikki samanaikaisesti. Tätä varten ne on mitattava jonkin yhteisen järjestelmän mukaan eli ne täytyy mitallistaa (operationalisoida).

Tuotteen laatuominaisuuksien yhteiseen järjestelmään useimmiten kuuluu kaksi mittausasteikkoa:

Painoasteikot

Eri ominaisuuksien keskinäinen tärkeysjärjestys, eli tuotesuunnittelun päämäärien välinen painotus selvitetään useimmiten jollakin seuraavista tavoista: Tuoteominaisuuksien painojen taulukko on muodoltaan esimerkiksi:
Tavoite Painoarvo
Kapasiteetti vähintään 55 yksikköä/h 40
Helppokäyttöinen ja automaattinen 40
Muotoilu: vauhdikkaan näköinen;
pitää poiketa kaikista vanhoista
10
Materiaalit täysin kierrätettävissä 10
Painoarvot yhteensä 100

Taulukon laatimisessa on kaksi vaihtoehtoista tapaa:

Joka tapauksessa on tutkijan huolehdittava siitä, ettei ominaisuuksien taulukkoon tule turhan monta ominaisuutta. Ei esimerkiksi pidä tehdä eri rivejä investointikuluista ja käyttökuluista, kun kerran ne on mahdollista yhdistääkin diskonttaamalla tai muilla vastaavilla menetelmillä. Samoin lähisukuisia ominaisuuksia kannattaa yhdistellä samalle riville. Lähisukuiset ominaisuudet voidaan löytää faktorianalyysin avulla, jos siihen on aikaa. Jos välttämättä halutaan pitää mukana ominaisuuksia, jotka osittain sisältyvät toisiinsa, voidaan monesti tehdä niin, että ominaisuudet järjestetään loogisen puun muotoon. Ks. esimerkkiä tällaisesta hierarkkisesta tuoteominaisuuksien taulukosta.

Arvosana-asteikot

Arvosana-asteikkoa tarvitaan, kun halutaan arvioida toistensa vaihtoehtoina olevia yksittäisiä tuotteita tai tuote-ehdotuksia ja kerätä aineistoa, jonka perusteella voidaan analyysin myöhemmässä vaiheessa löytää vaihtoehdoista paras, kaikki arvioinnissa mukana olevat tuotteen ominaisuudet huomioonottaen.
Arvosana-asteikko laaditaan erikseen jokaiselle arvioitavalle ominaisuudelle. Esitystavaltaan se voi olla sanallinen selostus, yhtälö, taulukko tai käyrä koordinaatistossa.

Subjektiiviset arvosana-asteikot

Subjektiivinen arvosana-asteikko kuvaa sitä, miten joku yksittäinen henkilö arvostaa tuotteen tiettyä ominaisuutta. Tällaisia asteikkoja usein käytetään tutkimuksen alkuvaiheessa, jolloin tutkija aluksi kerää arviointeja yksittäisiltä asiakaskunnan edustajilta siinä tarkoituksessa, että hän myöhemmin yhdistää ne intersubjektiiviseksi eli koko asiakaskuntaa yhteisesti edustavaksi asteikoksi.
Toinen subjektiivisen asteikon käyttötapa on se, että tutkija, tuotesuunnittelija tai muu henkilö tekee koko arvioinnin yksinään, luottaen siihen, että hänen arviointinsa riittävästi edustaa koko asiakaskuntaa. Riittääkö tässä yhden henkilön subjektiivinen näkemys vai onko syytä ottaa arvioijiksi eri intressiryhmien tai näkökulmien edustajia, siitä enemmän toisaalla.

Subjektiivisen asteikon normaalityyppi on alla.
xx-ominaisuuden toteutuminen: Arvosana:
Erinomainen 5
Tavanomaista parempi 4
Tavanomainen 3
Tavanomaista huonompi 2
Erittäin heikko 1

Tarvittaessa voidaan arvosanojen perusteita kuvailla tarkemminkin, esim.:
Käytön helppouden arviointi Arvosana
Useimmat toiminnot ovat täysin automaattisia.
Jos kone tarvitsee jotakin toimintoa varten lisätietoja, se kysyy niitä suomeksi.
5
Useat toiminnot on automatisoitu. Käyttöohje on selkeä. 4
Käyttö ja käyttöohjeet ovat tavanomaista tasoa. 3
Käyttö hieman hankalaa. Käyttöohjeessa on toivomisen varaa. 2
Toiminnot vaativat paljon säätämistä.
Suomenkielistä käyttöohjetta ei ole, tai se on sekava tai sisältää virheitä.
1

Intersubjektiiviset arvosana-asteikot

Intersubjektiivisen asteikon kautta pyritään kuvaamaan koko potentiaalisen asiakaskunnan tai ainakin sen yhden segmentin mielipiteitä, ja se on usein laadittu kyselyn kautta, joka on kohdistettu tästä perusjoukosta poimittuun otokseen.

Asteikko on muodoltaan usein joko yhtälö, taulukko tai käyrä koordinaatistossa. Tavallisesti siinä on ensinnäkin "reaaliasteikko" arvioitavalle ominaisuudelle, joka voi olla myös laatuominaisuus. Tämän asteikon vaihteluväli on yleensä sama kuin mikä esiintyy markkinoilla olevissa todellisissa vastaavissa tuotteissa, mahdollisesti hieman laajennettuna yrityksen tuotepolitiikan osoittamaan suuntaan.
Reaaliasteikon ohella on varsinainen arvosana-asteikko joka kertoo minkä arvosanan mikin reaalinen arvo saa.
Useimmiten reaalinen hyötyominaisuus transponoidaan arvosanan pistearvoksi yksinkertaisen lineaaristi (siis aina niin päin, että "hyvä" ominaisuusarvo saa korkeimmat pisteet), mutta joissakin tapauksessa voi olla perusteita (esimerkiksi aikaisempia tutkimustuloksia) epälineaareillekin muunnoksille. Viimemainituista on seuraavassa pari graafisesti esitettyä esimerkkiä sanallisine perusteluineen. Arvosanojen asteikkona on molemmissa 1...5.:

Kuvassa vasemmalla esitetyn arvosteluasteikon perustana on ajatus, että polkupyörissä on varsin hyödyllistä olla esimerkiksi kolme vaihdetta, mutta yhä useampien vaihteiden lisääminen tuottaa asteittain vähenevän hyödyn.

Kuvassa oikealla määritellään, miten ylös korkeisiin ääniin nauhurin äänentoistoalueen olisi tarpeen ulottua. Siinä katsotaan, että 5 kHz on arvosteltava huonoksi, 10 kHz välttäväksi ja 20 kHz erinomaiseksi. Sensijaan 40 kHz toisto ei enää paranna nauhurin arvoa, sillä ihmisen korva ei kuitenkaan kuulisi näin korkeita ääniä.

Esteettinen arvoAineellisten ja käytännöllisten etujen ohella on mahdollista mitata myös tuotteiden henkisiä arvoja. Vasemmalla on siitä esimerkki. Käyrän avulla haetaan optimia taideteoksen (tai mikseipä tuotteen) visuaaliselle monimutkaisuudelle. Tämäntapaisten mittausten filosofiaa selostetaan kohdassa Tuotteen kauneus.

Objektiiviset arvosana-asteikot

Objektiivinen arviointi on mahdollinen silloin kun ei ole erimielisyyttä tuotteen käyttöarvosta. Näin on asia usein silloin, kun tuotteella on vain yksi mahdollinen käyttötapa. Tällainen voisi olla esimerkiksi pumppu; sen käyttöarvon mittana on kapasiteetti, aikayksikössä pumpattu määrä litroina. Muita esimerkkejä tuotteen hyödyllisyyden mittaamisesta on kohdassa Tuotteiden käytön ekologia, sivulla Tuotteen ekologia.

Toinen objektiivisten arvojen ryhmä koostuu ehdottomista vaatimuksista, joita ovat esimerkiksi tuotteen käyttöturvallisuuteen liittyvät ominaisuudet. Niitä ei pidä esittää arvosana-asteikkojen kautta, vaan niistä on parempi laatia oma luettelonsa, ja näissä vaatimuksissa epäonnistuvat tuotteet sitten arvioinnissa yksinkertaisesti hylätään.

Tuotannon optimoiminen

Seuraavassa tarkastellaan tuotteiden valmistusta taloudellisesta näkökulmasta. Tällöin voidaan ensinnäkin todeta, että yrityksen taloudellisessa toiminnassa tavallaan heijastuu yrityksen "reaaliprosessi" eli sen tuotteiden valmistus ja myynti, ks. kuvaa alla.

Tuotantoprosessi

Yrityksen taloudenpitoa tutkittaessa ja suunniteltaessa on havaittu hyödylliseksi käyttää erityisiä tunnuslukuja, joista tavallisimmat ovat seuraavat:

Tuottavuuslukuja

Edullisuus, josta myös usein käytetään nimeä "taloudellisuus" määritellään useimmiten hyötyjen ja kustannusten (tai uhrausten) suhteeksi (eli osamääräksi). Sanaa "edullinen" ei pitäisi käyttää "halvan" (engl. economical) synonyymina -- saattaahan pienelle yritykselle useinkin sattua, ettei sillä ole käteisvaroja tarpeeksi voidakseen valita itselleen edullisimman vaihtoehdon elikkä sen, joka sijoitettua markkaa kohti antaisi eniten hyötyä.

Toinen usein käytetty taloudellisen optimin indikaattori on kannattavuus eli tuottojen ja kustannusten (tai tulojen ja menojen) erotus.

Vaikuttavuus puolestaan ilmoittaa miten tehokkaasti jokin toimenpide toteuttaa asetetun päämäärän.

Tuottavuus on tuotantoa suunniteltaessa tärkeä tunnusluku. Se ilmoittaa miten paljon jotakin tuotannontekijää kuluu yhtä tuotettua yksikköä kohti. Täten esimerkiksi työn tuottavuutta mitataan suhdeluvulla tuotemäärä (kpl) / työtuntimäärä (h). Energian käytön tuottavuus taas on tuotemäärä / energiamäärä (kWh).

Taloudellisuuden tunnuslukujaTavallisimmat tuotannon ja myynnin tunnusluvut voidaan johtaa toisistaan yksinkertaisten vähennys- ja jakolaskujen kautta siten kuin kuvassa vasemmalla. Kuva on Erkki Uusi-Rauvan kirjasta Tuottavuus -- mittaa ja menesty (1996).

Termiä hyötysuhde käytetään joskus tuottavuuden synonyymina, mutta erityisesti se sopii mittaamaan prosessiin sisään ja ulos menevien samanlaatuisten määrien suhdetta prosentteina. Esimerkiksi sähkömuuntajan hyötysuhde = ulostuleva teho / sisäänmenevä teho; auton moottorin hyötysuhde on syntyvän mekaanisen tehon suhde kuluvan polttoaineen teoreettiseen energiasisältöön (kaikkien yllälueteltujen mittayksikkönä voi olla esim. kW). Hyvä hyötysuhde siis on lähellä sataa prosenttia.

Jos jotakin yllälueteltua tunnuslukua sitten halutaan käyttää ohjaavassa tarkoituksessa, yksinkertaisinta on asettaa sille korkea tavoite. Käyttämällä tutkimusta apuna on kuitenkin mahdollista päästä hieman pitemmälle ja osoittaa millä tavalla tuloksen parantaminen saadaan aikaan vähimmin haitoin. Tutkimus tavallisesti aloitetaan selvittämällä mitkä kustannuslajit ovat arvoltaan suurimmat. Ne ovat usein:

Kustannuslajeja, suurimmista alkaen, voidaan sitten analysoida menetelmillä, jotka usein saadaan soveltamalla työntutkimusta ja muita toiminnan kehittämisen metodeja.

Myyntihinnan optimoiminen

Yksikkökustannus Teollisen tuotannon kustannukset riippuvat ratkaisevasti tuotetusta määrästä, mutta riippuvuus ei ole suoraviivainen. Diagrammi, joka osoittaa yksikkökustannusten riippuvuuden samanlaisina toistuvien tuotteiden määrästä, tavallisesti muistuttaa muodoltaan oikealla olevaa (keksittyä) kuviota. Toisin sanoen, olipa määrä mikä tahansa, jo ensimmäisen tuoteyksilön tekeminen aiheuttaa tietyn kiinteän kustannuksen (constant cost). Sen jälkeen seuraavien yksilöiden tuottamisesta syntyvistä lisäkuluista (marginal cost) käytetään nimeä muuttuvat (variable) kustannukset. Teollista tuotantoa suunniteltaessa on hyödyksi tarkastella näitä kahta erikseen (joskaan niiden välillä ei ole ehdotonta eroa, vaan raja riippuu tarkastelun aikajänteestä).

Katetuotto Katetuottolaskenta lähtee siitä, että tuotteen myyntitulojen pitää "kattaa" vähintäänkin kaikki tuotteesta aiheutuvat kustannukset, muutoin ei voittoakaan saada. Laskennan keskeinen käsite on täten tuotteen katetuotto (engl. contribution margin, kuvassa vaakaviivoitettu) eli sen myyntitulot, joista on vähennetty vastaavat muuttuvat kustannukset.
Muuttuvien kustannusten lisäksi katetuoton pitäisi riittää maksamaan yrityksen kiinteät kustannukset (kuvan ohut pystyviivoitus).
Kiinteiden ja muuttuvien kulujen yli jäävästä myyntituotosta lopulta muodostuu yrityksen tulos eli voitto, mikäli positiiviseen tulokseen päästään (eli kuvan vihreälle alueelle). Jos jäädään kuvion punaiselle alueelle, tulokseksi tulee tappiota.
Se myynnin määrä, jossa tappio vaihtuu voitoksi, on nimeltään "kriittinen myyntimäärä" (engl. break-even sales), joten myynnissä pitäisi välttämättä päästä tämän määrän paremmalle puolelle.

Monesti näyttäisi siltä, että yksinkertaisin keino katetuoton parantamiseen olisi nostaa tuotteen yksikköhintaa, mutta tämän varjopuolena saattaa seurata asiakkaiden karkaaminen muualle ja myynnin määrän aleneminen. Tätä viimeksimainittua ilmiötä mitataan kysynnän hintajouston (price elasticity) avulla, joka määritellään:

Kysynnän hintajousto = (myynnin muutos) / (hinnan muutos)

Hintajousto Kullakin tuotteella on erilainen hintajousto, ja sen arvo on selvitettävä empiirisesti kokeilemalla tai ehkä kyselyn avulla. Jos hintaa prosentilla nostettaessa myynti laskee prosentin, hintajouston arvon sanotaan olevan -1. Jos taas saman hinnannousun seurauksena myynti laskee 3%, kuten kuvassa oikealla, hintajousto on -3. Miinusmerkki usein jätetään pois, sillä kysynnän hintajousto on aina negatiivinen. Käytännössä se harvoin on niin lineaari kuin kuvassa, vaan on erilainen eri hintatasoilla.

Vaikka yksikkökustannusten alenemista osoittava käyrä näyttää kehottavan myymään niin suuren määrän kuin mahdollista, tuotteen luonne saattaa asettaa myynnille rajan. Äärimmäisiä esimerkkejä ovat rakennukset, sillat ja laivat, joita monesti myydään vain yksitellen. Tällaisessakin tapauksessa voi joskus yrittää hyödyntää sarjavalmistusta siten, että tuote muodostetaan pienemmistä osista, joista sitten vähintään joitakin valmistetaan sarjatuotantona, ks. esim. Järjestelmärakentaminen esivalmisteisista osista.

Jos tuote suunnitellaan koostuvaksi komponenteista se saattaa tuoda toisenkin edun: tuotteesta voidaan edullisesti tehdä muunnelmia eri asiakasryhmille, mikäli muuntelu on mahdollista keskittää muutamiin harvoihin komponentteihin ja muut tehdään sarjatuotantona.

Ylläkuvattujen strategiain ohella tuotteen valmistuksen taloudellisuutta voidaan parantaa käytännön toimenpitein, joita on luetteloitu toisaalla kohdassa Valmistusportaan näkökulma.

Tutkimusmenetelmät

Taloudellisuuden tutkimuksessa määrällinen työskentelytapa on vallitseva joskaan ei aivan välttämätön. Se antaa mahdollisuuden käyttää määrien analysoinnin voimakkaita työvälineitä. Joka tapauksessa kustannukset ja hinnat tietenkin aina mitataan rahassa, joka on tyypillinen suhdeasteikon muuttuja.

Talousasioihin on jokaisessa yrityksessä pantava paljon huomiota, ja niinpä myös valtaosa taloudellisista tutkimuksista tehdään yritysten sisällä. Tästä on tutkijoille se etu, että päästään käsiksi jatkuvan tuotannon tarkkoihin kustannustietoihin, joita (yksikkökustannuksiksi muutettuna) voidaan yleensä helposti käyttää myös tulevan tuotannon kustannusten arviointiin. Tiedot saadaan usein suoraan yrityksen kirjanpidosta, mikäli siinä kustannukset on kohdistettu tarpeeksi yksityiskohtaisesti.

Hyödyt eivät ole aivan yhtä helposti mitattavissa, sillä ne toteutuvat asiakkaiden luona, jotka ovat yleensä hajallaan ja vaikeasti lähestyttävissä. Eräs helppo tapa on tarkastella vastaavien tuotteiden hintoja markkinoilla. Voidaan olettaa, että yleensä ihmiset katsovat saavansa suunnilleen yhtä paljon hyötyä tuotteesta kuin mitä siitä yleensä halutaan maksaa. Tämä metodi ei ole tarkka, mutta sen etuna on hyötyjen helppo mittaaminen rahayksiköissä.

Toinen, työläämpi tapa on käyttää kyselyä tai haastattelua, joka kohdistetaan yrityksen joko todellisiin tai mahdollisiin asiakkaisiin. Tällöin kysytään, millaisia tuotteita asiakkaat haluavat, miten he niitä aikovat käyttää, mitä niistä haluttaisiin maksaa, jne.

Analyysimenetelmät tavallisimmin valitaan määrien analyysin työvälineistä, jotka siis edellyttävät että hintatietojen ohella lähes kaikki hyötyarvot, sivuvaikutukset ja muut tekijät on mitattu rahassa tai muulla sopivalla asteikolla, mieluimmin aritmeettisella. Nämä asteikot voivat kyllä tarvittaessa olla tutkijan omia teoreettisia kehitelmiä, tyyliin "hyötymitta", "haittayksikkö" jne.

Uutta tuotetta kehitettäessä on usein tarpeen verrata kahta muuttujaa: verrata hyötyjä kustannuksiin, tuloja menoihin, tuotettua määrää kuluihin jne, ja hakea optimia näiden kesken. Usein optimi lisäksi riippuu yhdestä tai useammasta sivuvaikuttajasta (parametrista). Matemaattisia metodeja tällaisiin laskelmiin ovat mm. korrelaatio , regressio, ja erityisesti hyötykustannusanalyysi, josta enemmän alla.

Hyötykustannusanalyysi

Kun tuotetta arvioitaessa tulee samalla kertaa otettavaksi esille suuri joukko tuotteen ominaisuuksia, tulee vaikeaksi saada näistä kokonaiskuvaa. Tähän on kehitetty kätevä matemaattinen apuväline: hyötykustannusanalyysi (tai kustannushyötyanalyysi, engl. cost-benefit analysis, eli "arvoanalyysi", value engineering).

Hyötykustannusanalyysi on selkeästi kvantitatiivinen työkalu, joka vaatii mittaamaan numeroina kaikki käsiteltävät asiat. Sen työvaiheet ovat seuraavat:

  1. Analyysia varten on ensin tehtävä kaikkien tuote-ehdotuksissa arvioitavien ominaisuuksien arvosteluasteikot. Lisäksi tarvitaan painoasteikko, jossa on tuotteen kaikki tärkeät ominaisuudet.
  2. Sitten taulukoidaan ristiin kaikki tuotevaihtoehdot ja kaikki ominaisuudet. Tämän taulukon pohjaksi sopii aikaisemmin tuotteen tavoitteiden määrittelyssä käytetty taulukko (joka voidaan tässä vaiheessa täydentää ajan tasalle, jos hankkeen tavoitteista on saatu uusia tietoja).
  3. Arviointia varten lisätään taulukkoon kunkin arvioitavan tuotevaihtoehdon osalta kaksi saraketta. Ensimmäiseen niistä (alla keltainen) merkitään kyseisen vaihtoehdon saama "arvosana" asteikolla (esim.) 1...5. Toiseen sarakkeeseen (alla: PxA) tulee arvosanan ja sen painoarvon tulo. Lopuksi kaikki nämä tulot kunkin tuotevaihtoehdon osalta lasketaan yhteen (alla punaiseen ruutuun). Korkeimman summan saanut vaihtoehto on paras (mutta ei vielä välttämättä edullisin, ellei ominaisuuksien joukossa ole hintaa mainittu).
    Tuotteen
    ominaisuus
    Paino-
    arvo
    P
    Vaihtoehto 1 Vaihtoehto 2
    Arvo-
    sana
    A
    PxA Arvo-
    sana
    A
    PxA
    Kapasiteetti 40 2 80 5 200
    Käytön helppous ja automaattisuus 40 3 120 4 160
    Muotoilu 10 5 50 2 20
    Materiaalit, kierrätettävyys 10 3 30 2 20
    Yhteensä 100 -- 280 -- 400

    Jos arvoanalyysi tehdään siten kuin yllä, eli taulukossa arvioidaan vain hyötyarvoja eikä ollenkaan uhrauksia, on analyysissa lopuksi asetettava vastakkain hyödyt ja uhraukset. Tämä tehdään yksinkertaisesti ottamalla erikseen kunkin vaihtoehdon yllä (punaiseen ruutuun kursivoituna) saama loppuarvosana ja muodostamalla sen ja tuotteen hinnan (tai vastaavan kustannuksen) osamäärä. Korkein osamäärä osoittaa edullisimman vaihtoehdon.

    Vaihtoehtoinen menetelmä on se, että arvoanalyysin taulukkoon otetaan hinta mukaan yhtenä ominaisuutena, jonka painoksi annetaan noin 50%. Tämä säästää tutkijalta yhden työvaiheen, mutta hyödyn ja hinnan keskinäiset suhteet jäävät siinä hieman epäselviksi.

      In English   En Español   Sisällysluettelosivulle

    3.8.2007.
    Kommentit kirjoittajalle:

    Alkuperäinen sijainti: http://www2.uiah.fi/projects/metodi