Erään tuotepäämäärän teoria:

Tuotteen turvallisuus

  1. Tuotteisiin liittyvät riskit
  2. Tutkimusmenetelmät
En Español   In English   Sisällysluettelosivulle

Tuotteisiin liittyvät riskit

Tuotteiden suunnittelulle asetetaan monia tavoitteita, mutta niistä sitovimmaksi katsotaan yleensä tuotteen turvallisuus. Se on ymmärrettävää ainakin silloin, jos viallisen tai huonosti suunnitellun tuotteen käyttämisestä voi aiheutua terveyden tai hengen vaaraa. Samaten tuotteen valmistajalle koituva vastuu on turvallisuusasioissa vakavampi kuin mitä voisi seurata puutteista tuotteen muissa ominaisuuksissa (kuten käytettävyys, kauneus jne). Useimmissa maissa näet tuotteen valmistaja on vastuussa kaikista niistä vammoista, jotka tuote aiheuttaa käyttäjälleen ja joita käyttäjä ei voi helposti ennakoida. Joskus, mutta ei aina, valmistaja voi välttää vastuun siten, että hän liittää tuotteeseen varoituksen. Vastuusta voi aiheutua vahingonkorvausvelvollisuus vammautuneelle henkilölle.

Viimeaikainen lainsäädännön kehitys niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin on edelleen korostanut tuotteiden turvallisuuden vaatimusta siten, että niissä on alettu noudattaa ns. täyden vastuun (strict liability) periaatetta. Tällöin vahingoittuneen ihmisen ei enää tarvitse osoittaa, että tuotteen suunnittelija on ollut huolimaton; riittää kunhan hän osoittaa, että tuotteessa ollut puute on aiheuttanut vamman. Tuotteen suunnittelijan tai valmistajan asiana on sitten osoittaa, että he ovat kohtuullisessa määrin yrittäneet suojata tai varoittaa käyttäjää (they have taken reasonable care to protect or warn the consumer). Täyden vastuu periaate tuli voimaan Yhdysvalloissa 1963, Englannissa 1978 ja viime aikoina myös useissa muissa Euroopan Unionin maissa. Vrt. Abbott (1980) s. 13...52.

Tuotteisiin liittyvistä vahingon riskeistä tärkeimpiä ovat seuraavat:

Rikkoutumisen ja sortumisen vaarat

Jos tuote menee rikki, siitä seuraa ei vain tuotteen käytettävyyden päättyminen, vaan tuotteen rikkoutuneet osat voivat vahingoittaa käyttäjää tai muita. Riski on suurin kookkaiden ja painavien tuotteiden kuten rakennusten, laivojen ja muiden kulkuneuvojen kohdalla.

Käyttäjän ja etenkin valmistajan kannalta on toisaalta suotavaa, että riittävä lujuus ja kestävyys saavutetaan ilman turhaa raaka-aineiden käyttöä, joka maksaa ja lisää tuotteen painoa. On siksi paikallaan, että ainesten määrä optimoidaan soveltamalla lujuuslaskennan laskukaavoja. Näin onkin jo vuosisatojen ajan tehty rakennushankkeissa, ks. niiden suunnitteluteoriaa toisaalla. Tämä teoria tietenkin perustuu huolellisiin tutkimuksiin, joissa mm. kokeiden avulla selvitetään eri rakennusaineiden lujuudet, ks. alla. Myös useimpien maiden valtionhallinto on katsonut rakennusten lujuuden niin tärkeäksi, että on antanut siitä tarkkoja säädöksiä.

Haitalliset ainekset

On itsestään selvää, että ruoka-aineet ja juomat eivät saa sisältää haitallisia tai sellaisiksi epäiltäviä aineksia enempää kuin kansalliset tarkastusviranomaiset sallivat. Nämä viranomaiset sekä kansainväliset järjestöt kuten FAO perustavat ohjeensa kansanterveyttä koskeviin tilastoihin ja tutkimukseen.

Muissakin tuotteissa ovat epäterveelliset ainekset kuten myrkylliset maalit ja asbesti haitaksi, ja aivan erityisesti näin on leikkikaluissa, joita pienet lapset usein imevät ja pureskelevat. Sama koskee ruokien ja juomien valmistus- ja säilytysastioita.

Ongelmaa ei niinkään ole selkeästi myrkyllisissä aineissa, jotka tietenkin on kiellettävä ja kieltoa on valvottava, mahdollisesti valtion toimesta. Ongelmana ovat lievästi haitalliset aineet, joista samalla on hyötyä teollisissa tuotteissa. Näiden osalta tarvitaan kemiallista ja fysiologista tutkimusta, jotta mahdollisesti sallittavat pitoisuudet saadaan selville. Nämä on sitten selostettava tuotteiden suunnittelijoille ja muille asianosaisille, ja sallittujen rajojen noudattamista on taaskin valvottava kuten yllä.

Sähköturvallisuus

Hyvä sähköturvallisuus tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kukaan ei pysty saamaan verkosta sähköiskua. Asiaa mutkistaa se, että ihmisillä on tapana käyttää sähkölaitteita huolimattomasti, esimerkiksi hiustenkuivaajaa märässä kylpyhuoneessa. Tutkija voi tässä lähinnä tarkastella onnettomuustilastoja ja yrittää keksiä oleviin kojeisiin parannuksia, jotka olisivat estäneet jo tapahtuneet onnettomuudet. Niinpä on keksitty ns. vikavirtasuojaus, joka varsin hyvin estää sähköiskun silloinkin, kun vaikkapa hiustenkuivaaja sattuu putoamaan veteen toiminnassa ollessaan. Monet valmistajat ovatkin jo sopineet noudattavansa vapaaehtoista standardia, jossa tämä lisälaite määritellään.

Samantapaista lähestymistapaa voidaan soveltaa myös kaasua käyttävien lämmitys- ja keittolaitteiden turvallisuuden kohentamiseen.

Mekaaniset vaarat

Mekaanisia vahingon riskejä tuotteissa aiheuttavat terävät kulmat sekä koneiden liikkuvat osat. Myös kuumia osia voi olla paljon energiaa käyttävissä laitteissa kuten lämmittimissä, keittimissä ja kuivaajissa (esim. tukkaa tai vaatteita varten).

Erityisen vaarallisia ovat sähkötyökalut, joita onkin jo kauan pidetty silmällä työsuojelututkimuksen puitteissa. On lukuisia kansainvälisiä standardeja siitä, miten työkalujen vaaralliset osat kuten terät pitää suojata.

Toinen ryhmä mekaanisesti riskialttiita tuotteita ovat urheilu- ja leikkivälineet kuten trampoliinit ja polkupyörät.

Suunnittelijan on hankala varautua tuotteen mekaanisiin vaaratekijöihin, sillä ne riippuvat suuresti siitä, miten tuotetta käytetään. Vastaavasti on myös tutkijan vaikeaa kirjoittaa suunnittelua varten ohjeita. Liikkeelle voidaan lähteä tutkimalla julkaistuja tilastoja onnettomuuksista, tarkkailemalla miten tuotteita todellisuudessa käytetään, ja pohtimalla työntutkimuksessa käytettyä kriittisten kysymysten listaa.

Paloturvallisuus

Rakennusten ja ajoneuvojen osalta tulipalon riski muistuttaa sortumisen riskiä, samoin tämän riskin torjunnan keinot. Siihen onkin hyvät mahdollisuudet, sillä tulipalot syineen yleensä tilastoidaan, palokuntien asiantuntemus on helppo saada avuksi, ja useimmissa maissa on erityisiä palolaboratorioita kokeellista tutkimusta varten.

Useimmat ihmiset vastustavat ehdotusta, että vain palamattomia aineita saisi käyttää rakennuksissa ja ajoneuvoissa, joten tutkijoiden täytyy etsiä kompromisseja paloturvallisuuden, asuttavuuden ja kustannusten välillä. Tällaisten kompromissien tulokset sitten aikanaan päätyvät säädöksiin, vapaaehtoisiin teollisuusstandardeihin ja muihin suunnittelun ohjeisiin.

Sisustuksessa käytetään paljon palavia aineksia. Yhdysvalloissa yleisin kuolinsyy tulipaloissa on savukkeista pehmustettuihin huonekaluihin siirtynyt palo. Tämä riski alenisi, jos huonekalujen valmistajat siirtyisivät vaikeammin syttyviin kankaisiin. Tutkijat ovat palolaboratorioissa laatineet listoja tällaisista kankaista, joita monet valmistajat sitten ovatkin alkaneet käyttää.

Pienemmissä tuotteissa on omat paloriskinsä. Mikä tahansa energiaa käyttävä laite voi syttyä itsestään, jos sen jäähdytys estyy, esimerkiksi pölyn kertymisen johdosta. Tätä sattuu usein vanhemmissa tv-vastaanottimissa sekä vaatteiden kuivaajissa, mutta sittemmin on kokemusten sekä tutkimuksen kautta opittu rakentamaan laitteisiin parempi tuuletus.

On myös tuotteita, joiden tarkoituksena on syttyä, kuten tupakansytyttimet, ilotulitteet ja räjähteet. Näille kaikille on ominaista, että riski riippuu tuotteen käyttötavasta. Sitä voi tutkija selvittää esimerkiksi havainnoimalla sekä soveltamalla työntutkijan kriittisten kysymysten listaa. Saattaa tosin olla, ettei tutkimustenkaan avulla löydetä keinoja parantaa itse tuotetta, mutta tällöin tutkija voi mahdollisesti käyttää aiheesta kertyneen tietouden kirjoittamalla parannetut tuotteen käyttöohjeet.

Pienten lasten tapaturmat

Useimmat onnettomuudet pikkulapsille sattuvat kodin tavanomaisten esineiden parissa. Niitä ovat lattialle kaatuminen tuolilta, pöydältä, tikkailta, tai portaista, mattoon tai kynnykseen kompastuminen, kuuman kattilan kaataminen, ovet, ikkunat, työkalut, veitset, purkinavaajat, pullot, naulat, muovipussit jne. Useimpia tällaisia esineitä ilman ei voida olla eikä niiden aiheuttamaa vaaraa myöskään voida vähentää korvaamalla esine toisenlaisella.

On kuitenkin myös esimerkkejä tuotteista, joiden vaarallisuutta lapsille on voitu vähentää. Esimerkiksi voidaan ottaa pienet osat joita saattaa irrota leluista, sisustuksista ja muista tuotteista kodissa ja joita osia lapsi sitten voi yrittää niellä. Tätä vaaraa voidaan vähentää huolehtimalla siitä, ettei lapsiperheessä käytettävissä tuotteissa ole helposti irtoavia pieniä osia.

Toinen esimerkki on keittiöliesi. Sen uusissa malleissa on turvakytkimet, jotka estävät pientä lasta helposti avaamasta uunin luukkua tai kytkemästä lämpöä. Nämä turvalaitteet voidaan myös usein poistaa käytöstä sitten kun perheessä ei enää ole pieniä lapsia.

Vanhuksille sattuvat tapaturmat

Vanhuksille liikkuminen on usein hankalaa. Monet käyttävät pyörätuolia tai muuta tukea, mutta kaatumisen ja loukkaantumisen riski on silti suuri. On myös usein vaikea ylettyä liian korkeille tai matalille hyllyille, ja etenkin keittiössä sattuu tapaturmia vanhuksen käyttäessä keittiötikkaita. Lisäksi vanhuksilla on usein huonontunut näkö, kuulo tai muita eritysvaatimuksia, jotka lisäävät tapaturma-alttiutta. Monia näistä riskeistä voidaan kuitenkin alentaa rakennusten ja huonekalujen paremman suunnittelun avulla.

Toinen tavallinen tapaturmien syy on se, että vanhus saattaa unohtaa tärkeitä asioita, kuten sammuttaa keittolevyn tai lämmittimen. Tällaisia riskejä vastaan tehoaa "älykkään kodin" (smart home) nimellä kulkeva tekniikka, toisin sanoen se, että automatisoidaan joitakin kodin toimintoja kuten lämpötilansäätö, lieden aikakatkaisin, automaattinen valaistuksen säätö, ovien avaus ja sulkeminen, helpotettu puhelimen käyttö jne.

Tutkimusmenetelmät

Jokainen turvallisuusriski on erilainen ja vaatii erilaiset tutkimuksen menetelmät, mutta on myös muutamia melko tyypillisiä lähestymistapoja riskien vähentämiseksi. Ne eroavat toisistaan etenkin työn välittömän tavoitteen osalta:

Kutakin näistä lähestymistavoista selostetaan alempana tarkemmin.

Toteava turvallisuuden ja onnettomuuksien tutkimus

Tuotteisiin liittyviä onnettomuuksia koskevia tietolähteitä ovat etenkin seuraavat:

Julkiset onnettomuustilastot antavat perustan kaikille tutkimuksille turvallisuusasioista. Monissa maissa valtio tai jokin julkinen laitos kerää jatkuvasti niitä. Lisäksi kaikissa maissa on virallisia väestötilastoja, joista yleensä myös kuolinsyyt ilmenevät ainakin summittaisesti. Myös muutamat vakuutusyhtiöt antavat ainakin tutkijoiden käyttöön onnettomuustilastojaan.

Onnettomuustilastot eivät aina kerro niin tarkasti tapauksen yksityiskohtia kuin tutkija haluaisi. Tilastojen tutkimuksessa yleensä käytetty ex post facto -menetelmä voi selvittää yhteyksiä vain niiden muuttujien välillä, jotka tilastossa ovat mukana. Esimerkiksi kuolinsyytilastoista voidaan laskea kontingenssi uhrin iän ja kuolinsyyn välillä.

Vikatiheys Jos tutkija haluaa selvittää tarkemmin onnettomuuden syitä ja olosuhteita, ja jos siihen liittyvien ihmisten nimet ja osoitteet ovat saatavissa, lisätietoja on ehkä mahdollista hankkia tapauksessa mukana olleilta henkilöiltä; sopivin menetelmä on silloin teemahaastattelu. Myös kirjallista kyselyä on käytetty, mutta silloin tutkijalla pitäisi olla jo etukäteen melko tarkka hypoteesi siitä, mikä on ongelmassa olennaista, sillä kyselyssä on vaikea käsitellä uusia, yllättävästi esiin tulleita asioita.

Valitukset asiakkailta ja huoltohenkilöstön antama palaute ovat tarkemmin puheena toisaalla, kohdassa Palaute ja kritiikki. Tavallisesti niitä on eniten ja ne myös kiinnostavat yhtiötä eniten tuotteen sisäänajovaiheessa (ks. kuvaa oikealla Abbottin teoksesta 1989 s. 127) kun uudella tuotteella vielä on "lastentauteja" ja yhtiöllä on vielä valmiutta korjata tuotetta ennen kuin sen joukkovalmistus on täydessä käynnissä. Olisi silti edullista myöhemminkin tallentaa kaikki saatu palaute, sillä se antaisi arvokasta tietoa tuotteen seuraavan sukupolven suunnittelussa.

Suunnitteluteoria

Suunnitteluteorian kehittäminenSuunnitteluteoria sisältää pysyvää (eli ei-projektikohtaista) tietoutta käytettäväksi uusien tuotteiden suunnittelun pohjana. Tutkijoiden tehtävänä on hankkia tieto ja tiivistää se suunnittelussa helposti käytettävään muotoon.

Vaikka turvallisuus on yleismaailmallinen ja tärkeä vaatimus, sen tarkempi sisältö vaihtelee eri ympäristöissä. Esimerkiksi se riski, että rakennus sortuu maanjäristyksessä, on aivan erilainen eri seuduilla. Samoin terveydelliset vaatimukset riippuvat suuresti ilmastovyöhykkeestä, sähköturvallisuus taas paikallisen verkon jännitteestä. Tuotteiden turvallisuusvaatimukset on siis laadittava joka maassa erikseen, ja tästä syystä ne monesti annetaan viranomaisten säädöksinä. Näissä tavallisesti määritellään sallitut rajat, minimit tai maksimit, tuotteiden turvallisuuteen liittyville ominaisuuksille, mutta ei muutoin rajoiteta niiden suunnittelua. Erityisen yleisiä tai vakavia riskejä torjumaan on avuksi otettu jopa lainsäädäntö, esimerkiksi Yhdysvalloissa on jo neljän vuosikymmenen ajan ollut laki, Federal Refrigerator Safety Act, joka säätää että jääkaapin ovi täytyy olla avattavissa sisäpuolelta, jotteivät lapset voi jäädä sinne loukkuun.

Turvallisuutta koskevan suunnitteluteorian muita tavallisia esitystapoja ovat standardit, erityisesti kansallisella mutta yhä useammin myös kansainvälisellä tasolla vahvistettuina. Ne voivat olla joko sitovia tai vapaaehtoisia, ja niitä laaditaan eri tahoilla alkaen yksityisistä yrityksistä kansainvälisiin organisaatioihin asti. Tiettyä tuotteiden tyyppiä jossakin maassa valmistavat suurimmat yritykset ovat monesti yhteistyössä kehittäneet turvallisuuteen liittyviä vapaaehtoisia standardeja. Tällaisista esimerkkejä ovat vaatimukset huonekalukankaiden palonkestävyydestä, jotka on laadittu Yhdysvalloissa huonekalujen valmistajien yhteistyönä.

Tavanomaista suunnitteluteorian laatimisen prosessia selostetaan toisaalla. Sen lähtökohtana yleensä on koettu tai tilastoin todettu turvallisuuden puute.

Tuoteturvallisuuden tutkijan tehtävä saattaa olla helpompikin kuin joidenkin muiden tuotesuunnittelun tavoitteiden kohdalla on asia, sillä turvallisuus katsotaan yleensä muita painavammaksi päämääräksi, joten se joutuu vain harvoin ristiriitaan suunnittelun muiden tavoitteiden (kuten käytettävyyden tai ekologian) kanssa. Tutkijan ei siis useinkaan tarvitse vaivalloisesti etsiä kompromisseja ristiriitaisten tavoitteiden välille.

Taloudellisuus on päämäärä, joka toisinaan putkahtaa esille myös turvallisuuden tutkimuksessa. Ei toki niin, että haluttaisiin laskea miten paljon yhden ihmishengen säilyminen tai menettäminen maksaa, mutta silti voimavarat ovat aina rajalliset, ja on järkevää sijoittaa niitä eniten sinne, missä eniten henkiä voidaan säästää. Usein on onnettomuuksien torjumiseen vaihtoehtoisia menetelmiä, joiden kustannukset ovat erilaiset. Usein myös ilmenee, että ensimmäiset, yksinkertaiset suojelukeinot ovat melko halpoja, mutta viimeiset keinot, joilla riski ehkä vähenisi nollaan, ovat suunnattoman paljon kalliimpia tai niillä on muita haittoja.

Taloudellista optimointia sopii tietenkin hyvin käyttää silloin, kun puheena ovat pelkästään aineellisia vahinkoja tuottaneet onnettomuudet ilman ihmishenkien menetystä. Ainakin kansantalouden tasolla on helppoa verrata tietyn onnettomuuslajin yhteensä vuosittain tuottamia vahinkoja niihin kokonaiskuluihin, joita käytetään tämän onnettomuustyypin torjumiseen. Tavallisimpia optimoimisen menetelmiä selostetaan toisaalla, kohdassa Ohjaava talouden tutkimus.

Suunnitteluteoria pitäisi aina testata myös käytännössä. Usein se käy helpoimmin yhteistyössä muutaman sellaisen yrityksen kanssa, joka valmistaa kyseisiä tuotteita. Jos testauksessa tarvitaan koehenkilöitä, nämä pitäisi mieluimmin valita siitä perusjoukosta jota kehitettävien ohjeiden avulla olisi tarkoitus suojella. Tämä on useinkin yhtä kuin maan väestö. Tarpeen mukaan on harkittava myös muutaman lapsen, vanhuksen tai vammaisen ottamista mukaan testiryhmään, vrt. Epäsuhtainen otos.

Turvallisuuskerroin tai -marginaali tulee harkittavaksi sitten, kun edetään testeistä lopullisiin suosituksiin suunnittelijoille. Jos testeissä onnettomuusriski on saatu lähelle nollaa, onko se vielä kylliksi? Onko otettava huomioon se mahdollisuus, että tuotetta käytetään arvaamattomalla tavalla tai ohjeiden vastaisesti? Pitäisikö estää kaikki onnettomuudet, vai onko siedettäviä tai lieviä onnettomuuksia? Tutkijalla saattaa olla tällaisista kysymyksistä omia mielipiteitä, mutta periaatteessa vastaukset tulisi koota suuremmalta yleisöltä, ks. muistilistaa kehittämishankkeiden tyypillisistä näkökulmista.

Julkaisutapaa kehitetyille suosituksille on hyvä pohtia siltä kannalta, miten tieto niistä saadaan leviämään ja tulokset käyttöön siellä, missä niistä on hyötyä. Jos hanke on saanut alkunsa valmistajien vapaaehtoisesta yhteistyöstä, näillä ilmeisesti on jo keskinäiset tietokanavat käytettäväksi. Muita julkaisukanavia ovat standardit, joiden hyväksymistä ja jakelua varten on niin kansallisia kuin kansainvälisiäkin laitoksia.

Tuotekehitys

Tuotekehityksessä on käytettävissä kaksi hieman erilaista lähestymistapaa turvallisuuskysymyksiin, riippuen siitä, mihin tavoitteisiin hankkeessa pyritään:

  1. Tuotteet, jotka on nimenomaan tarkoitettu parantamaan turvallisuutta, kuten suojalasit ja kypärät.
  2. Tuotteet, joista voi aiheutua vaaraa, ja se on minimoitava.

1. Turvallisuutta parantavat tuotteet. Näissä siis suunnittelun päätavoite on juuri turvallisuus, joten se on keskeisessä asemassa jo ensimmäisissä tuotekonsepteissa ja sitten tuotteen suunnittelun ja arvioinnin kaikissa vaiheissa.

Esimerkki uuden tuotteen suunnittelusta, jossa tähdätään tapaturmien vähentämiseen, on Sirkka-Liisa Keiskin (1998) projekti uudenlaisen keittiökalustuksen luomiseksi. Hän aloitti sen haastattelemalla ja havainnoimalla useita vanhuksia näiden kotien keittiöissä, ja huomasi tällöin, että paljon tapaturmia sattuu huonosti liikuntakykyisten vanhusten yrittäessä ulottua liian ylhäällä tai alhaalla oleville hyllyille. Hän katsoi, että asia voidaan korjata vain kehittämällä kokonaan uusi keittiösisustustyyppi, jossa säilytystilat ovat helpommalla korkeudella ja myös pöytätasojen korkeus on säädettävissä pyörätuolissa liikkuvan vanhuksen tarpeiden mukaan.

Seuraavaksi Keiski rakensi näillä periaatteilla koekeittiön mallin, testasi sitä vanhusten kanssa, havainnoi tuloksia, haastatteli toistuvasti koehenkilöitä ja paranteli ehdotustaan moneen otteeseen. Ks. kuvaa eräästä koemallista.

2. Mahdollisesti vaaralliset tuotteet. Tuotekehitys Useimmat tuotekehityshankkeet lähtevät liikkeelle määrittelemällä uuden tuotteen tuleva käyttö ja sen vaadittavat ominaisuudet. Turvallisuus tulee monesti esille vasta sitten, kun ensimmäisiä tuote-ehdotuksia päästään arvioimaan eri näkökulmista, joihin tietysti kuuluu myös turvallisuus. Tavallisesti kehittämishankkeen kuluessa tuote-ehdotusta asteittain parannellaan, jolloin myös sen arviointi on uusittava. Niinpä tyypillinen tuotekehityksen prosessi monesti muistuttaakin spiraalia, jossa toistuu analyysi, synteesi ja arviointi kuten kuvassa oikealla.

Tulevan tapaturman riskin arvioiminen sekä suojausten ja varoitusten suunnittelu voi olla mielekästä vain silloin, kun osataan ennustaa millaiset henkilöt tuotetta tulevat käyttämään. Sylivauva, pieni lapsi ja muistamaton vanhus tarvitsevat enemmän suojausta kuin syvänmeren sukeltaja, kuten Abbott (1980) s. 109, toteaa. Asiakkaiden tavoiteryhmä on siksi tarpeen määritellä jo hankkeen alkuvaiheissa, eikä olisi pahitteeksi myös pohtia, voivatko asiakkaan lisäksi muutkin henkilöt (esim. perheenjäsenet) ehkä käyttää tuotetta tai oleskella vaara-alueella.

Käyttäjän ohella myös ympäristö, jossa tuotetta käytetään, voi vaikuttaa riskiin. Tuotteen spesifikaatiossa olisi hyvä ilmoittaa joitakin ympäristön ominaisuuksien odotettavia ääriarvoja kuten valoisuus, lämpötila, sade, pölyisyys, meluisuus jne.

Tuotteelta vaadittavia ominaisuuksia lueteltaessa on hyvä panna ehdottomasti toteutettavat vaatimukset omaan listaansa. Tällöin ne eivät sekoitu vähemmän sitovien vaatimusten kanssa, joita usein joudutaan sovittelemaan keskenään esimerkiksi hyötykustannusanalyysin keinoin.

Sitten kun on saatu aikaan ensimmäiset tuotteen kuvaukset tai mallit (vrt. Suunnitelman esittäminen arvioitavaksi) voidaan alkaa testata niitä turvallisuuden näkökulmasta, ja sitä mukaa kuin tarkempia prototyyppejä saadaan, ne on jälleen testattava. Testaajiksi pitäisi koettaa saada henkilöitä, jotka vähintäänkin muistuttavat tulevien asiakkaiden tavoiteryhmää, minkä lisäksi mahdollisesti mukana voisi olla jokunen lapsi, vanhus ja vammainen. Testaamisen menetelmiä voidaan lainata vapaan havainnoinnin ja työntutkimuksen piiristä.

Laboratorioympäristössä testaaminen antaa tavallisesti liian valoisan kuvan tapaturman riskistä, sillä testissä henkilöt käyttävät tuotetta tarkasti ohjeiden mukaan. Todellisessa elämässä tuotteita useinkin väärinkäytetään tavoilla, joita suunnittelijan on vaikea arvata. Abbott (1980) s. 110 antaa esimerkkeinä seuraavat poikkeukselliset tilanteet, jotka olisi pidettävä mielessä tapaturman riskiä vähentäviä laitteita suunniteltaessa:

Muistutettakoon lopuksi, että monesti tuotteen käyttöohjeet ovat vahinkojen torjumisessa avainasemassa. Ohjeiden laatimista ei pitäisi jättää viime hetkeen, sillä myös ne olisi ehdittävä testata.

In English   En Español   Sisällysluettelosivulle

3.8.2007.
Kommentit kirjoittajalle:

Alkuperäinen sijainti: http://www2.uiah.fi/projects/metodi