"Taustakeskustelussa ei tarvitse puhua totta"

Toimittaja Unto Hämäläisen artikkeli Helsingin Sanomissa 17.10.1998

Sisällystauluun

Luottamuksellinen taustakeskustelu on toimittajalle yksi työväline. Siinä voi saada sellaista tietoa, jota tietolähde ei voi tai halua kertoa omissa nimissään ulos.

Taustakeskustelussa on kaksi pelisääntöä. Toimittaja ei saa rikkoa lähdesuojaa eli paljastaa kenellekään, mistä on tietonsa hankkinut. Ja lähteellä ei ole mitään velvollisuutta puhua totta.

Näiden pelisääntöjen vuoksi taustakeskustelua ei sellaisenaan koskaan julkisteta. Jos julkistetaan, lähde paljastuu, ja tietysti juttukin on yksipuolinen. Taustakeskustelussa lähteellä on oikeus vetää kotiin päin niin paljon kuin vain ilkeää. Valehdella, kieroilla, sumuttaa. Näin tapahtuu koko ajan. Se kuuluu pelin henkeen, sillä lähde ei joudu sanoistaan vastuuseen.

Toimittajan velvollisuus on muista lähteistä kaivaa koko totuus esiin. Taustakeskustelu on aina vain jutun raakamateriaalia, vertailuaineistoa muuhun tietoon.

Epäluotettavia lähteitä on kaikkialla.

Sain kerran oivallisen opetuksen keskustan Seppo Kääriäiseltä. Hän luonnehti erästä henkilöä: kun se mies sanoo puhuvansa "äärimmäisen luottamuksellisesti", suusta tulee suurimmat valheet.

Muistan hämmästyneeni. Kääriäisen lausunto sopi huonosti silloiseen kuvaani kyseisestä henkilöstä. Tamä oli toimittajapiireissä erittäin luotettavassa maineessa, eikä hän liioin ollut Kääriäisen vastustaja tai kilpaveikko samasta vaalipiiristä.

Havaitsin nopeasti Kääriaisen puhuneen totta. Kyseinen henkilö oli erittäin lahjakas valehtehja, tietysti "äärimmäisen luottamuksellisesti".

Toinen taustakeskustelun piirre on löysyys. Keskustelu saattaa harhautua, muuttua inttämiseksi, siinä voidaan viitata esimerkiksi keskustelijoiden aikaisempiin puheisiin, joista vain he itse tietävät. Yhteen sanaan ei voi tarttua.

Taustakeskustelun tulkinnat pystyy luotettavasti tekemään vain se toimittaja, joka on keskustelun käynyt ja hankkinut muutakin materiaalia jutun tekoon. Siksi toimittaja ei tavallisesti anna keskustelujaan kenenkään muun kuultavaksi.

Jos keskustelu repäistään irti tästä taustasta, tulee pahaa jälkeä. Yksittäisen taustakeskustelun todistusarvo on suunnilleen samanlainen kuin ulkovaltojen arkistoista julkisuuteen putkahtavien satunnaisten vakoiluraporttien.

Arkistot pullistelevat valheita. Lähde on narrannut, raportin kirjoittaja on pistänyt omiaan, pääkonttorissa on ymmärretty väärin, ketjun lopputuloksena on täydellinen virhearvio. Vasta satojen erilaisten raporttien vertailulla voi seuloa totuuden esiin.

Toimittajan ja historiantutkijan ero onkin vain siinä, että toimittajan on tehtävä päivässä parissa sama työ mihin tutkija voi käyttää vuosia.
Alkuperäinen sijainti: http://www2.uiah.fi/projects/metodi