Kehityksen analysoiminen

  1. Kehityksen kuvaaminen
  2. Kehityksen selittäminen
  In English   En Español   Sisällystauluun

Olipa tutkimuksen kohteena yksi tapaus tai monen tapauksen luokka, tutkijan ratkaistavaksi tulee onko kohteen ajallisella ulottuvuudella työssä merkitystä. Tutkija siis joutuu valitsemaan jommankumman kahdesta näkökulmasta kohteeseen:

Kehityksen analysoimisen menetelmät vaihtelevat ensinnäkin sen mukaan, onko kohteena yksi tapaus, joka muuttuu ajan myötä, vaiko tapausten luokka jossa myöhemmät tapaukset poikkeavat varhemmista.

Jokaista näistä muutoksen rakenteista voidaan tutkia useasta eri näkökulmasta, jonka valinta riippuu työn tarkoituksesta ja joka myös sanelee työlle sopivimman metodiikan. Tyypillisiä tavoitteita tuotteiden, niiden valmistuksen ja käytön tutkimuksessa ovat seuraavat:

  1. Kehityksen kuvaaminen eli deskriptio. Siinä selostetaan tutkittavissa kohteissa pinnalle näkyviä kehityksen merkkejä ja tässä kehityksessä ilmeneviä säännönmukaisuuksia. Esimerkkejä tuotteiden tutkimuksessa usein esiintyvistä muutoksen rakenteista ovat trendit, vallankumoukset sekä esikuva ja seuraajat -rakenne.
  2. Kehityksen selittäminen tarkoittaa sitä, että osoitetaan kehityskulun syyt ja ehkä myös seuraukset. Syyt voidaan etsiä joko menneisyydestä (kausaaliset syyt) tai samanaikaisesta ympäristöstä, taikka myös tulevaisuudesta (kuten esimerkiksi taiteilijain ja tilaajien intentiot).
  3. Kehityksen ohjaaminen. Joskus kehityksen selvittäminen on tarpeen siksi, että halutaan ohjata kehitystä, aikaansaada tietty kehityskulku, ja tämähän usein onnistuu vaikuttamalla kehityksen syihin, kun ne vain on ensin saatu selville.

Jäljempänä on esimerkkejä kaikista kolmesta yllä luetellusta näkökulmasta.

Muistutettakoon vielä, että suunniteltaessa minkä tahansa joukon tutkimista on tietenkin ensiksi välttämätöntä rajata tämä perusjoukko (kuten selostetaan luvussa Tutkimuksen rajaaminen,) muutoin työ luultavasti rönsyilee arvaamattomiin suuntiin.

Kehityksen kuvaaminen

Kehityksen kuvaaminen tarkoittaa sitä, että rekisteröidään kohteessa tapahtuneet muutokset ja yritetään löytää muutoksen rakenne. Tutkimuksen tavoitteeksi tämä voi näyttää vaatimattomalta, mutta sen toteuttaminen voi silti osoittautua työlääksi, jos muutokset ovat monimutkaisia eikä niitä ole ennen selvitetty.

Rakennuksen muutoksiaYksittäistapauksen kehitys. Jos tutkimuksen kohteena on teollinen tuote, saattaa olla mielekästä tarkastella sen koko elinkaarta raaka-aineesta markkinoille, käyttöä, kulumista, korjaamista, hylkäämistä ja uusiokäyttöäkin. Pitkäikäisen tuotteen kuten rakennuksen muuttuminen voidaan monesti esittää vaikkapa kuvasarjana siten kuin oikealla (Larsson 1973) tarpeellisine selostuksineen. Nykyään asiaa voidaan lisäksi havainnollistaa tietokonegrafiikan tai videoinnin keinoin.

Tutkijaa usein kiinnostavat tuotteisiin liittyvät henkilöt, kuten muotoilijat, tuottajat ja asiakkaat. Henkilöiden pitkän aikavälin "toiminta" tarkoittaa sitä, että henkilö ajan myötä kypsyy ja kehittyy, ja tämän analysointiin saattavat sopia menetelmät, joita kuvataan luvussa Tapaustutkimus.

Luokan kehittyminen. Pitkällä aikavälillä jossakin tietyssä tuotteiden luokassa saattaa ilmetä esimerkiksi seuraavia muutoksen rakenteita:

Jos sama rakenne esiintyy aineiston monessa kohdassa, siitä voidaan käyttää nimeä muutoksen invarianssi ja ehkä jopa kehityksen "laki".

Kehityksen rakenteiden esittämiseen on tarjolla useita tavanomaisia mallikieliä (katso lukua Mallit), eikä mikään estä tutkijaa kehittämästä hänen tapaukseensa soveltuvan uudenkin esitystavan. Tavallisia mallinnuksia ovat mm. esikuva ja seuraajat -rakenne (mikä esitetään tavallisesti kommentoituina kuvina), mittauksista koostuva aikasarja tai muu aritmeettinen malli, tai kirjallinen raportti jota havainnollistavat muut kuvailevat mallit. Kaikkia näitä voidaan sekoittaa samaankin raporttiin.

Kuvaileva tuotteiden historia esittää jonkin tuotelajin ajallisen kehityksen tuotteiden sukupolvesta toiseen, esimerkiksi "Arkkitehtuurin historia" -nimisissä kirjoissa perinteisesti selostetaan rakennuskohteiden sarjaa pyramideista alkaen, ryhmiteltynä maantieteellisiin alueisiin, tyylikausiin jne. Kehityksen suunta ja kaikille tapauksille yhteiset teoreettiset rakenteet haetaan taideteoksista itsestään ja taideinstituution sisältä. Ulkopuolisista vaikutteista niitä ei juurikaan etsitä. Taiteilijat suhteutetaan pääasiassa toisiinsa: he ovat joko vaikutteiden antajia tai saajia. Kuvailevat historiat ovatkin tutkimuksina enimmäkseen melko pinnallisia ja mitäänsanomattomia; varsin usein niitä käytetään lähinnä palstantäytteenä kun halutaan julkaista kuvakirja tuotteista.

Esikuva ja seuraajat -rakenne

Esikuvina ja niiden seuraajina voidaan usein esittää kehitys, joka koostuu peräkkäisistä eri ihmisten innovaatioista. Tärkeitä oivalluksia syntyy vain harvakseen, ja julki tultuaan niitä monesti heti jäljitellään kyseisellä alalla, mistä saattaa syntyä suorastaan uusi "koulukunta". Tällaiset koulukunnat tarjoavat sitten myös myöhemmille tutkijoille kätevän keinon järjestää aineistonsa. Taidehistoriassa menettely on ollut erittäin suosittu, ja se soveltuu hyvin myös tekniikan kehityksen kuvaamiseen.

Taiteenalan kehitysEsikuvia seuraavan kehityksen kaavakuvassa oikealla isot pisteet esittävät onnistuneita teoksia, joita toiset (pienet pisteet) sitten jäljittelevät. Lisäksi on siellä täällä irrallisina pisteinä liian poikkeavia, yksittäisiksi yrityksiksi jääviä teoksia.

Ulottuvuudeksi X kaaviossa voidaan valita jokin kehitystä luonnehtiva teosten ominaisuus. Esimerkiksi autojen kehitystä tutkittaessa se voisi olla vaikkapa 'huippunopeus' tai 'polttoaineen kulutus', maalaustaiteen tuotteissa esimerkiksi 'rytmi' tai 'uskonnollinen sanoma' jne.

Schools of artTutkittaessa hyvin pitkää kehityskulkua, kuten maalaustaiteen historiaa, on tavallista, että eri paradigman vaihdoksissa ratkaisevat muutokset tapahtuvat aivan eri asioissa, eli ei ole mitään teosten ominaisuutta, jonka kehitystä olisi aihetta seurata kautta koko historian. Looginen lähestymistapa olisi tällöin tehdä oma tutkimuksensa kustakin uudesta koulukunnasta, kuten on merkitty ruutuina alempaan kuvioon. Jos välttämättä halutaan tehdä yksi tutkimus koko prosessista, sen raportin voisi ainakin jakaa erillisiin lukuihin.

Miten aineistosta sitten osoitetaan todella myöhempiin kohteisiin vaikuttaneet esikuvat? Niiden tunnistamiseksi on lähinnä kaksi keinoa: joko on todettava, että esikuvaa muistuttavia teoksia todella sen jälkeen syntyi runsaasti, taikka sitä ylistettiin aikalaisten puheissa tai kirjoituksissa. Pääasia on, että esikuvaksi nimeämisen tulee olla objektiivisesti perusteltu, eli sitä ei ratkaise tutkijan oma näkökulma, vaan tutkittavan aikavälillä vallinnut näkökulma.

Taidehistorian alalla on kylläkin usein sattunut, että tutkija on valinnut niin esikuvat kuin koko aineistonkin pelkästään sellaisista teoksista, jotka hänen omasta mielestään ovat tutkimisen arvoisia. Lukijan pitää silloin vain osata lukea näitä, ei kuvauksina vaan ohjaavina tutkimuksina, mitä metodiikkaa käsitelläänkin eri kohdassa jäljempänä.

Esikuvien valitsemisen ohella on päätettävä, tarkastellaanko tutkimuksessa myös seuraajia (pienet pisteet kaaviossa), ja jos näin tehdään, miten laajana otoksena ja yksityiskohtaisesti. Yhtenä vaihtoehtona on taidehistorian perinne: otetaan lukuun vain "suuret" teokset ja järjestetään ne ajan ja alueen mukaisiksi jonoiksi. Tämä on tietenkin vain yksi mahdollisuus. Joka tapauksessa on tavallista, että poikkeukselliset tapaukset jätetään huomiotta. Asiaa pohditaan tarkemmin luvussa Tutkimuksen rajaaminen.

Autoja Tutkimusraportissa esikuvat (ja ehkä muutamia niiden seuraajia) tavallisesti esitetään kuvina kommentteineen. Jos kuitenkin selvitettävä kehityskulku on pitkä, sen yhtenäistä juonta saattaa olla vaikeaa saada esiin yksittäisissä kommenteissa, jolloin esitystapaa voi olla aihetta täydentää jäljempänä kohdissa Muita malleja kehityksen kuvaamiseen ja Kehityksen selittäminen esillä olevin keinoin.

Tyypillinen esimerkki muotoilun historiallisen kehityksen kuvaamisesta esikuvakohteiden avulla on Raymond Loewyn kirja Industrial Design. Se havainnollistaa kehitystä selostamalla vuosikymmenien mittaista Loewyn omien suunnitelmien sarjaa ja toteamalla niiden muotopiirteissä tapahtuneen vähittäisen kehityksen.
Loewy myös esittää kirjansa sivulla 74 yhteenvedon, "Evolution Chart of Design", josta näyte on oikealla. Loewyllä, kuten yleensäkin tuotteiden historioissa, painottuvat kohteiden ulkomuoto ja tyylipiirteet. Halutaan todeta tietyn aikakauden teosten ulkomuodon tyypilliset ja yhteiset piirteet sekä ne piirteet, jotka kehittyvät tai poikkeavat edeltäneestä kaudesta.

Aikasarjan analysoiminen

Tuotteiden historiaa kuvailevassa tutkimuksessa tuotteita usein käsitellään holistisesti yksilöinä, joille kuuluu sarja niille ominaisia piirteitä jotka kaikki otetaan tutkimuksessa huomioon. Toinen vaihtoehto on ottaa tutkittavaksi vain muutamat kohteiden ominaisuudet; tällöin on tavallista että tutkija myös "operationalisoi" nämä ominaisuudet siten, että hän määrittelee ne mitattavina muuttujina. Aikasarja on joltakin ajanjaksolta, yleensä tasavälein, kerätty jono muuttujan arvoja.

Käyrä on tavallisin esitystapa aikasarjoille. Aika-akseliksi valitaan aina vaakasuora x-akseli. Samaan koordinaatistoon voi tarvittaessa mahtua useitakin sarjoja eli käyräparvi; yhdessä kuvassa on tietenkin syytä esittää vain sellaisia sarjoja, joiden välistä yhteyttä tutkitaan tai jota yhteyttä halutaan erityisesti korostaa. Jos yhdessä kuviossa halutaan rinnastaa kaksi eri aikasarjaa, joilla on erilaiset asteikot, on joskus tehty niin, että toinen asteikko on kuvan oikeassa reunassa ja toinen vasemmassa. Samassa käyrässä voidaan tarpeen mukaan esittää sekä mitatut että ennustetut arvot, ks. kuvia alla.

Käyrä Jos muuttujan absoluuttinen vaihtelu on kovin vähäinen, sitä voidaan korostaa siten, että y-asteikkoa typistetään eli siitä leikataan pois mielenkiinnoton osuus, joko alhaalta tai yläpäästä.
Typistetty asteikko

Typistäminen on hieman vaarallinen toimenpide, sillä se johtaa lukijan pahasti harhaan, ellei hän huomaa tai osaa tulkita typistämistä. Jotta lukija varmasti huomaisi typistämisen, se on hyvä näyttää myös diagrammin pohjaviivastossa. Kuvassa oikealla on täsmälleen sama asiasisältö kuin vasemmanpuoleisessa kuvassa, mutta vaihtelu on asteikkoa alhaalta typistämällä saatu paremmin näkyviin. -- Jos päinvastoin muuttuja vaihtelee kovin laajoissa rajoissa, y-akselin asteikko voidaan tehdä logaritmiseksi.

Portainen käyrä Kaikki aikasarjat ovat luonteeltaan epäjatkuvia, eli ne saavat kunakin kautena vain yhden diskreetin arvon. Tämän johdosta usein aikasarjan esitystavaksi valitaan portaittainen käyrä. Sitä voisi myös nimittää eräänlaiseksi pylväsdiagrammiksi, jossa pylväät tässä tapauksessa on piirretty kiinni toisiinsa. Kuva vas.

Jos aikasarjan vaihtelua analysoidaan tarkemmin, siitä usein löytyy (satunnaisvaihtelun ohella) komponentteja, joista kukin seuraa omaa säännönmukaisuuttaan. Tavallisimmat näistä komponenteista ovat:

Trendi on suoraviivaiseksi kuviteltu pitkän ajanjakson kehityssuunta. Tutkija voi silmämääräisestikin sovittaa sitä kuvaavan suoran (suora viiva kuvassa alla) koordinaatistoon, johon on ensin merkitty muuttujan todelliset arvot.


Aikasarja ja trendi Eksaktimpi menetelmä tähän on regressioanalyysi, jota selostetaan luvussa Määrien analysoiminen. Siinä etsittävän yhtälön x-muuttujaksi tulee aikasarjan kunkin mittaushetken järjestysnumero, esimerkiksi vuosiluku. Sitten kun yhtälö on saatu selville, se joka tapauksessa esitetään graafisesti, mahdollisesti yhdessä alkuperäisten arvojen kanssa.

KausivaihteluKausivaihtelu on syklinen, samanlaisena yhä uudelleen toistuva vaihtelu. Vaihtelun jaksona on monesti jokin luonnollinen aikayksikkö, kuten vuosi tai päivä. Esimerkiksi rakennusten energiankulutus yleensä vaihtelee samanaikaisesti kolmella taajuudella: vuosittaisen, viikottaisen ja päivittäisen rytmin mukaan. Kaikki kolme selvitetään tarvittaessa yksi kerrallaan samalla menetelmällä:

Sitten kun kausivaihtelu on selvitetty, se esitetään joko graafisesti kauden pituisena käyränä, taikka numeerisesti kausi-indeksinä. Tämä indeksi vaihtelee arvon 100 (tai 1) molemmin puolin, ja sen kausittaiset arvot saadaan, kun jaksojen (esimerkiksi kuukausien) keskiarvot jaetaan koko aineiston yhteisellä keskiarvolla.

Suhdannevaihtelu toistuu kuten kausivaihtelukin, mutta sen jakson pituus ja muoto vaihtelee. Suhdannevaihtelun paljastamiseksi on aineistosta ensin selvitettävä trendi ja kausivaihtelu, ja sen jälkeen nämä kaksi vaihtelua eliminoidaan eli puhdistetaan aineistosta. Tämä tehdään esimerkiksi kertomalla niiden käänteisfunktioilla kaikki alkuperäiset arvot. Tämän jälkeen aineistoon jää jäljelle enää (satunnaisvaihtelun ohella) vain suhdannevaihtelu.
Suhdannevaihtelu esitetään joko graafisesti käyränä taikka numeerisena suhdanneindeksinä samalla tavoin kuin edellä mainittu kausi-indeksi.

Satunnaisvaihtelu useimmiten poistetaan liukuvan keskiarvon menetelmällä. Se tehdään esimerkiksi kuukausittaisia arvoja sisältävässä aineistossa siten, että kunkin kuukauden arvon paikalle pannaan sen ja molempien naapurikuukausien yhteinen keskiarvo. Voidaan myös käyttää viiden tai seitsemän kuukauden keskiarvoa, joskin tällöin haitaksi vähitellen alkaa tulla aineiston liiallinen pyöristyminen: siitä alkaa hävitä sekin vaihtelu, joka tutkijaa kiinnostaisi.

Satunnaisvaihtelu ei välttämättä ole pelkkä eliminoimista vaativa häiriö. Jos se näyttää kovin suurelta, tutkijan ehkä on aihetta pohtia, mistä tuo tuntematon vaihtelu aiheutuu. Mahdollisia selityksiä voivat olla mm.:

Todettakoon lopuksi, että kaikki yllä luetellut ajallisen kehityksen kuvaajat analysoidaan helposti tietokoneella, joskin sitä ennen on tutkijan itsensä päätettävä minkä tyyppistä ajallista vaihtelua (trendi, kausi- tai suhdannevaihtelu) selvitetään. Tämän jälkeen kone tutkii onko aineistossa tällaista vaihtelua ja miten voimakas se on.

Muita malleja kehityksen kuvaamiseen

Mitä tahansa kehityskulkua voidaan aina kuvata sanallisesti, mutta nykypäivän hemmoteltu yleisö ei juuri tahdo lukea pitkiä tekstejä ilman keventäviä kuvia. Monia asioita kehityksessä todellakin voidaan selventää hyvin valittujen havaintokuvien tai kaavioiden keinoin. Näitä luetellaan toisaalla, sivulla Mallit.

Taiteissa kehitysprosessien kuvaamiseen käytetyistä teoreettisista malleista ehkä tavallisin on tyylikausi tai tyylisuuntaus. Muutkin tuotteet usein voidaan järjestää samantapaisiksi, joskin ehkä toisen nimisiksi kausiksi kuin taiteissa. Kullakin sukupolvella näyttää näet olevan omat toiveensa tuotteiden ulkonäölle, ja myös käytännön vaatimukset muuttuvat.

Suunnittelutyylien vaiheina voidaan nähdä, samoin kuin perinteisesti on nähty taidehistoriassa:

  1. nousu,
  2. kukoistus ja
  3. rappeutuminen (jälkipolven näkökulmasta katsottuna; nykyisin tätä nimitystä ei tosin juuri käytetä, sehän viittaa alun perin eliömaailmasta otettuun malliin, joka ehkä ei sittenkään täysin sovi kaikkiin historiallisiin ilmiöihin).

Yksittäinen taiteilija usein nähdään suhteessa tyylikauteen joko uudistajana (ransk. avant-garde) tai jäljittelijänä.

Tyylit eivät synny tyhjästä eivätkä häviä jäljettömiin, vaan nekin voidaan järjestää ketjuiksi aivan kuten taideteokset on tapana järjestää. Alla on esimerkkinä osa Jencksin piirroksesta (1973, 28), joka esittää arkkitehtuurin muutamien tyylikausien välisiä suhteita ja sijoittaa niihin eräitä tunnettuja arkkitehteja.

Kuvaaville kehityksen malleille on ominaista, että niissä tutkitaan enimmäkseen taiteenalan sisäisiä asioita, ja ainoa niiden ulkopuolinen muuttuja on aika. Mikään ei tietenkään estä laajentamasta näkökulmaa ja etsimällä muutosten selityksiä myös ympäröivästä yhteiskunnasta, mikä onkin aiheena seuraavassa jaksossa.

Kehityksen selittäminen

Kehityksen selittäminen tarkoittaa sen syiden ja ehkä myös seurausten osoittamista. Syyt tutkimuskohteen kehitykseen voidaan etsiä joko menneisyydestä (kausaaliset syyt) tai samanaikaisesta ympäristöstä, taikka myös tulevaisuudesta (kohteeseen vaikuttavien ihmisten intentiot).
Kehitys ja selitysTäten esimerkiksi Penny Sparke kirjassaan Electrical appliances selvitti, miten toisaalta teollisuuden kehitys, toisaalta perheen emännän muuttuva roolikuva vaikuttivat kotitalouden koneiden muotojen kehitykseen, kuva oikealla.

Selittämiseen tähtäävässä jonkin tuotelajin historiassa tuotteiden muuttumisen ja kehityksen syyt etsitään yhteiskunnan kehityksestä, sen väestön, sivistyksen, tekniikan ja teollisuuden muutosten aiheuttamista paineista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista. Tuotteet ovat kehityksen mallissa vain yksittäistapauksia tutkimuksen varsinaisesta kohteesta, joka lähinnä on tuotanto laajasti ymmärrettynä kulttuurihistoriallisena, sosiaalisena, taloudellisena ja ekologisena ilmiönä. Selittävässä tuotteiden historiassa taiteilijoita ei tarkastella pelkästään teosten luojina, vaan elävinä ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä.

Tapahtumien selittämistä yhteiskunnallisten ilmiöiden avulla on harrastettu historiankirjoituksessa vasta 1700-luvulta lähtien, katso Kehityksen selittämisen varhaisia teoriamalleja eri sivulla. Nykyisin on hyvinkin tavallista, että tuotteiden kehityksen selittäjiksi otetaan yhteiskunnalliset ilmiöt kuten teollisuuden ja muiden elinkeinojen muutokset, keksinnöt, poliittiset päätökset, kansainväliset sopimukset, sosiaaliset uudistukset, koululaitoksen kehitys, ja tietenkin asiakkaiden asenteiden muutokset. Hitaammin vaikuttavia tekijöitä, jotka silti voivat vaihdella maasta toiseen, ovat ilmasto, raaka-aineiden ja muiden luonnonvarojen saatavuus, kuljetusten järjestelyt ja ihmisten paikalliset tottumukset. "Suunnittelija nähdään osana ympäröivää yhteiskunnallista todellisuutta ja hänen työtään ja arvomaailmaansa tarkastellaan sosiaalisiin, kulttuurisiin ja taloudellisiin ehtoihin kytkeytyneenä... On ymmärrettävä, miten ja miksi suunnittelu on kehittynyt ja kenen tarkoitusperiä se palvelee" (Marjo Wiberg, 1992).

Täten esimerkiksi Sparke (1986) on selittänyt sisustusesineiden kehitystä vuosien 1860 ja 1985 välillä seuraavien tekijöiden avulla:

Katuvalaisimia

Toinen esimerkki nykyaikaisesta selittävästä tuotteiden tutkimuksesta on Ulla-Kirsti Junttilan Muuttuvat kadunkalusteet (1986). Siinä on toisaalta empiirisesti selvitettyjä sarjoja tiettyjen tuotteiden kehityksestä (esimerkki yllä) ja lisäksi on selvitetty tähän historialliseen kehitykseen vaikuttaneita syitä, kuten:

Tuotteiden historiallinen tutkimus, jossa tuotteiden syntyä selitetään yhteiskunnallisten vaikutustekijöiden kautta, muistuttaa päämääriltään taidesosiologiaa, ja tämän tieteenalan metodiikkaa voidaankin monesti lainata myös tuotteiden tutkimukseen.

Suunnittelun tavoitteet ja teoria selittäjinä. Useimpien tuotteiden suunnittelun lähtökohtana ja tavoitteena ovat valmiille tuotteelle asetettavat vaatimukset. Näitä ovat esimerkiksi tuotteen käytettävyys , kauneus , viesti , ekologisuus ja taloudellisuus. Näissä tavoitteissa tapahtuneet muutokset voivatkin monessa tapauksessa selittää myös vastaavan tuotelajin samanaikaista historiallista kehitystä.

Tavallinen hankaluus historian tutkimuksessa on se, ettei ole säilynyt riittävästi asiakirjoja kyseiseltä aikakaudelta. Tämä koskee myös tuotesuunnittelun tavoitteita selostavia asiakirjoja. Tällöin tutkijan kannattaa muistaa, että tavallisimpia suunnittelun tavoitteita on voitu käsitellä myös niissä suunnittelun teoriakirjoissa, joita suunnittelijalla on ollut käytettävissään. Jos teoriakirjoja on ollut, niiden vaikutus yleensä jatkuu monen vuoden ajan, ja tänä aikana syntyneissä tuotteissa se monesti nähdään tyylinä.

Kun siis tutkitaan tuotteita, joita varten on käytettävissä suunnitteluteoriaa, on syytä harkita sen vaikutuksen ottamista lukuun kehityksen mahdollisena selittäjänä. Jos tutkitut tuotteet on koottu pieneltä alueelta ja lyhyeltä aikaväliltä, teorian vaikutus on ehkä kaikissa tuotteissa lähes sama eikä siis kovin kiinnostava. Jos taas tuotteet ovat pitkältä aikaväliltä, suunnittelun teoriaan on luultavasti tuona aikana tullut muutoksia, jotka tavallisesti näkyvät selvästi tuona aikana syntyneissä tuotteissa.

Esimerkiksi voidaan ottaa arkkitehtuurin tyylien vaihtelu Euroopassa, sillä se on hyvin dokumentoitu. Antiikin ajoista lähtien on vallitseva tyyli kokonaan uusiutunut useita kertoja, ja näiden muutosten tiedetään varmuudella aiheutuneen siitä, että vallitseva näkemys rakentamisen päämäärien välisestä tärkeysjärjestyksestä on muuttunut. Tämä sama muutos on myös selkeästi esitetty kyseisinä ajankohtina tehdyissä arkkitehtuurin teoriakirjoissa. Tyylien vaihdokset nähdään taulussa oikealla.

Rakentamisen ja sen
suunnitteluteorian
ylin päämäärä:
Vallitseva
arkkitehtuurin
tyyli:
Kauneus Doorilainen, joonialainen
ja korinttilainen tyyli
Uskonnollinen pelastus Gotiikka
Kauneus
(palattiin antiikin
päämääriin)
Renessanssi,
barokki, rokokoo,
uusklassinen tyyli
Yksilöllisyys Jugend ja arkkitehtien
henkilökohtaiset
tyylit, esim. Gaudi
Hyödyllisyys Funktionalismi
Kuten taulusta nähdään, ainakin neljä selkeää arkkitehtuurityylin "vallankumousta" on nähty Euroopassa antiikin jälkeen. Kukin näistä tradition murroksista on liittynyt samanaikaiseen vallankumoukseen rakentamisen yleisesti hyväksytyissä päämäärissä, ja samoihin aikoihin on myös arkkitehtuurin teoriaan tehty vastaava muutos.

Yllä mainittujen neljän "vallankumouksen" ohella Euroopan arkkitehtuurissa on koettu pienempiä tyylin muutoksia, useinhan erotetaan ainakin kymmenkunta historiallista tyyliä (ks. lukua Arkkitehtuurin teoria). Monesti tyylin muutoksen syyksi näyttää riittäneen rakentamisen päämäärien välisen painotuksen siirtyminen. Esimerkiksi on katsottu, että uusklassismiin siirtymisen tärkeimpänä syynä olisi ollut rakennustyöläisten palkkojen voimakas nousu vuoden 1800 vaiheilla, jolloin aikaisempi vahvasti koristeltu rakennustapa muuttui liian kalliiksi toteuttaa. Tällaiset pienet tyylin tarkistukset eivät vaadi suunnittelun teorian uudelleen kirjoittamista, ja todellakin arkkitehtuurin teoriakirjat muuttuivat sisällöltään tuskin lainkaan 1500-luvulta 1800-luvulle. Näille pienemmille tyylin muutoksille on siis tutkijoiden löydettävä muita syitä, ja lukuisia onkin esitetty. Eräs selitys on psykologinen: taideteoksissa ihmiset yleensä suosivat uusia muoteja vanhojen sijasta.

Kehityksen ohjaaminen

Kehityksen tutkimisen tarkoituksena voi olla ohjata tuota kehitystä (taikka myöhempiä vastaavanlaisia kehityskulkuja). Tätä lähestymistapaa kuvataan toisella sivulla kohdassa Kehityksen ohjaaminen.

  In English   En Español   Sisällystauluun

3.8.2007.
Kommentit kirjoittajalle:

Alkuperäinen sijainti: http://www2.uiah.fi/projects/metodi