Tapaustutkimus

  1. Kuvaileva tapaustutkimus
  2. Selittävä tapaustutkimus
  3. Ennustamiseen tähtäävä tapaustutkimus
  4. Tapaustutkimuksesta yleiseen teoriaan

  In English   En Español   Sisällystauluun

Tapaustutkimuksessa eli monografiassa (engl. case study) tutkitaan yhtä tapahtumaa, prosessia, henkilöä, henkilöryhmää tai esinettä. Yhden tapauksen tutkiminen ei näyttäisi juuri edistävän tieteiden yleistä päämäärää, yleispätevän tietouden esiin saamista, mutta se saattaa olla perusteltua muun muassa seuraavista syistä:

Tapaustutkimus Ylläolevista vaihtoehdoista vain C ja D voivat tuottaa yleispätevää tietoa. Muissa on ei pyritäkään keräämään laajemmin pätevää tietoa. On toki aina mahdollista, että jotkin saaduista tiedoista saattavat pitää paikkansa myös muissa tapauksissa, joita ei ole tutkittu, joskin tätä on vaikea tai mahdoton arvioida yhden tapaustutkimuksen puitteissa. Jokainen tutkimusraportin lukija voi sitten itse harkita, mitkä asiat raportissa voisivat ehkä olla yleistettävissä tai rinnastettavissa hänelle läheisempiin kohteisiin (kuva oikealla). Tutkimuksen tekemisen sekä sen tulkinnan tai soveltamisen looginen prosessi on täten samantapainen kuin taiteessa, ks. Taideteos analyysina.

Minkä tyyppistä tietoutta voidaan löytää tapaustutkimuksen avulla? Kuviossa yllä siitä on käytetty nimeä 'kuvaus', mutta muitakin mahdollisuuksia on. Tavallisia tapaustutkimuksen tavoitteita ovat:

  1. Kuvaileva eli deskriptiivinen tutkimus haluaa kuvailla kohdetta - ei vain sen ulkonäköä vaan myös sen piilossa olevaa rakennetta tai sen aiempaa kehittymistä.
  2. Selittävä tutkimus selvittää syyt, miksi kohde on sellainen kuin on, tai miksi se on tullut sellaiseksi.
  3. Ennustava tutkimus selvittää kohteen todennäköistä tulevaisuutta.
  4. Ohjaava eli normatiivinen tutkimus koettaa parantaa kohteen tilaa tai kehittää muita vastaavia kohteita tulevaisuudessa.

Yllä lueteltuja tavoitteita ja niihin sopivia tutkimusmenetelmiä selostetaan jäljempänä, lukuunottamatta ohjaavaa tutkimusta, joka poikkeaa suuresti muista ja jonka menetelmiä selostetaan eri sivuilla kuten Ohjaava näkökulma, Ohjaava tapaustutkimus.

Kuvaileva tapaustutkimus

Yleensä empiirisessä tutkimuksessa on edullista ottaa yhdeksi lähtökohdaksi asiaa koskeva aiempi teoria tai malli, sillä se tavallisesti nopeuttaa työtä suuresti. Teorian puuttuessa tutkimus muodostuu usein työlääksi ja hitaaksi sekä sen tulokset epävarmoiksi, joten yleensä tutkija yrittää välttää tällaista uutta kartoittavaa lähestymistapaa ja tekee ensin perusteellisen kirjallisuusselvityksen mahdollisten mallien löytämiseksi työtä varten.

Toisaalta voi olla syitä siihen, että tutkimusta ei haluta perustaa aiempien mallien tai teorioiden varaan. Tällaisia syitä voivat olla:

Kuvaileva tapaustutkimus ilman teoreettista lähtökohtaa voi siis olla joko pakon sanelema tai harkittu ratkaisu. Molemmissa tapauksissa uutta aluetta kartoittava tutkija ei aluksi tarkasti tiedä, mitä hän on etsimässä, jolloin hänen on vaikea etukäteen suunnitella sen selvittämisen tapaa. Tällainen eksploratiivinen tutkimushanke ei myöskään voi jakautua sellaisiin peräkkäisiin työvaiheisiin (esim. käsitteiden määrittely ... aineiston keruu ... sen analyysi) kuin on mahdollista tehdä silloin, kun tutkimuksen aiheesta on jo aiemmin tehty selvityksiä.

Tiedon vähittäinen kertyminen merkitsee myös sitä, että käsitteiden määrittely, jonka tutkija toki mielellään tekisi mahdollisimman pian, saattaa venyä koko hankkeen pituiseksi. Monesti siitä tulee suorastaan hankkeen tärkein sisältö, ja tutkija saa olla tyytyväinen jos käsitteet selvenevät edes hankkeen loppuun mennessä.

Kun uutta kartoittavan tutkimuksen alussa siis ei ole lähtökohdaksi sopivaa mallia eikä juuri käsitteistöäkään, on lähdettävä siitä, mitä on: tutkimuskohteesta. Tavallisesti kohteita alussa tarkastellaan melko holistisesti, eli niistä kootaan kaikkea mahdollista tietoa mitä vain on saatavissa, eikä aluksi suuremmin pyritä jättämään pois tarpeetonta tietoutta. Karsiminen saadaan varmemmalle pohjalle myöhemmin, kun tutkija on saanut paremman käsityksen siitä, mikä on tarpeetonta.

NäkökulmiaJokaista tutkimuskohdetta voidaan tarkastella vaihtoehtoisilla tavoilla, joko eri tieteenalojen näkökulmista, tai yksinkertaisesti käytännön näkökohtien kannalta. Tutkijan tulisi mahdollisimman varhain valita näkökulmansa ja todeta, minä tai millaisena hän ottaa eli ymmärtää tutkimuskohteen. Onko se esimerkiksi mikrotasolla yksilön pyrkimysten, halujen ja kokemusten tulos, vaiko makrotasolla yhteiskunnan paineiden ilmentymä? Tätäkin toteamusta on mahdollista täsmentää hankkeen edistyessä. Tutkijalta ei toki odotetakaan, että hän lopullisesti ratkaisisi, mitä tutkimuskohde pohjimmaltaan on.

Uutta kartoittava tutkimushanke usein käynnistyy vaivalloisesti, mutta työ helpottuu sitten kun on saatu määritellyksi sen näkökulma ja ongelma. Sen jälkeen on helpompi rajoittaa aineiston kerääminen siihen alueeseen, joka liittyy ongelmaan. Tämä ei silti tarkoita että pitäisi jättää huomiotta kaikki ne tapaukset, jotka eivät ole sopusoinnussa tutkijan muotoutuvien työhypoteesien kanssa - päinvastoin juuri anomaliat eli yllättävät tapaukset voivat osoittaa tarvetta tärkeisiin korjauksiin tai lisäyksiin alan teoriassa.

Sitten kun tutkimuskohteessa piilevä kiinnostava rakenne tai invarianssi alkaa hahmottua, on mahdollista nähdä, mitkä yksityiskohdat voidaan merkityksettöminä karsia.

Uutta kartoittavassa tutkimuksessa analyysi ei erotu omaksi työvaiheekseen sillä tavoin kuin niissä tutkimuksissa, joiden kohdetta on aiemmin jo tutkittu. Alasuutari katsoo (s. 22), että laadullisen aineiston analyysissa voitaisiin nähdä kaksi vaihetta, jotka nivoutuvat toisiinsa:

Pelkistämisessä aineistoa tarkastellaan tutkimushankkeen omasta teoreettisesta näkökulmasta, ja pannaan siitä merkille vain tästä näkökulmasta katsoen olennaiset seikat. Kiinnostava rakenne tutkimuskohteessa on monesti sellainen, jonka voidaan olettaa toistuvan muissakin samantapaisissa kohteissa; tätä näkökulmaa käsitellään sivulla Tyypillisen osoittaminen.

Eksploratiiviselle tutkimukselle on ominaista, että tutkija "oppii" aineistoltaan: vasta sen käsittely näyttää mikä metodi siihen tehoaa, osoittaa sen suunnan josta lisäaineistoa on hankittava, ja lopulta myös paljastaa milloin enempää ei tästä kohteesta saada irti. Saattaapa itse tutkimusongelmakin työn kuluessa vaihtua toiseksi ja kiinnostavammaksi, mikäli tutkijalla on vapaus sitä muuttaa. Mielenkiintoisimmat kysymykset usein löytyvät vasta tutkimuksen loppuvaiheissa, kun tutkija on hyvin perehtynyt aiheeseensa.

Uutta kartoittavassa tutkimuksessa tehtävänä siis on tulkita aineistoa jostakin uudesta näkökulmasta tai paljastaa siitä jokin ennen tuntematon rakenne. Mitä nämä sitten tulevat olemaan, sitä ei eksploratiivinen tutkija itsekään työtä aloittaessaan osaa sanoa tarkasti. Kysymys on siis luovasta uusien ideoitten keksimisestä, mihin vaikeaan työhön ei metodiikkaa paljoa löydy. Jos tutkimus tehdään ryhmätyönä, voidaan apuna käyttää ns. ideointimenetelmiä.

Jos taas tutkija joutuu työskentelemään yksinään, saattaa joskus olla hyödyllistä toimia ei pelkästään teorioita tarkastellen, vaan myös arkisella käytännön tasolla. Suurimmat tiedemiehet usein ovat tehneet keksintönsä hyvinkin tavanomaisia ilmiöitä tarkkaillessaan. Arkielämä voi auttaa keksimään potentiaalisia tulosten soveltamisen kohteita, tai jokin sen ilmiö voi tarjota tutkijan kohteelle analogisen teoreettisen mallin. (Neuvo on peräisin Jaana Venkulalta.)

Teorian pohjalta kuvaileva tapaustutkimus. Nykyisin, kun melkein jokaista asiaa maailmassa on jo tutkittu lukuisten eri tieteenalojen toimesta, on usein tapaustutkimuksen kohdetta mahdollista tarkastella jonkin aiemmin jo kehitetyn teorian valossa.

Vanhoilla tieteenaloilla on teoria usein jo niin laaja, että ainakin akateeminen tutkija voi valita ja muotoilla uuden ongelman alalle jo vakiintuneen teorian erikoistapaukseksi tai laajennukseksi, jolloin tutkimus lähtee helposti käyntiin.

Kiinnostavia näkökulmia kohteeseen voidaan saada myös soveltamalla rinnakkain kahden tai useammankin tieteenalan lähestymistapoja, samaan tapaan kuin hermeneuttisessa kirjallisuuden tutkimuksessa.

Näkökulmia Kahden tai useamman tieteenalan näkökulmien rinnakkainen käyttö on luontevaa etenkin silloin, kun useat eri tieteenalojen tutkijat työskentelevät työryhmänä. Näkökulmat sitten yhdistetään työryhmän yhteisissä keskusteluissa.

Yksinään työskentelevä tutkija voi sen sijaan tarkastella kohdetta peräkkäin useista eri näkökulmista, joista jokainen pohjautuu johonkin teoriaan ja aiempaan tutkimukseen (kuva oikealla).

Selittävä tapaustutkimus

Usein tutkija pyrkii kohteen kuvaamisen lisäksi syvemmällekin ja haluaa selittää tapahtumien tai eri tapauksille yhteisten piirteiden syyt. Pätevä selitys ilmiölle auttaa kokoamaan yhteen kaiken sen hajanaisen tietouden mitä kohteesta on saatu selville, se auttaa näkemään sen oikeassa asiayhteydessä ja historiallisessa perspektiivissä.

Selittämisessä on käytössä lukuisia varsin erilaisia logiikoita, joissa ilmiön syyt haetaan joko ilmiön kontekstista, menneisyydestä tai tulevaisuudesta. Niin tutkimuksessa kuin käytännön elämässäkin tavallisia selittämisen logiikoita ovat seuraavat.

Kontekstiselitys on hyvin tavallinen silloin, kun tutkitaan ihmisen toimintojen ja ammattien sisältöä ja tuotteita. Ihmistä ja hänen tekojaan on kauan tutkittu lukuisissa tieteissä, kuten sosiologiassa, antropologiassa, taloustieteessä ja psykologiassa, ja on luonnollista tukeutua näiden tuottamiin teorioihin, kun tutkimuskohteelle halutaan selitys. Kun aiemmissa tutkimuksissa on selvitetty samantapaisten toimintojen tai tuotteiden yhteydet niiden kontekstiin, se voi helpottaa ja nopeuttaa myös uutta tutkimushanketta samaan tapaan kuin on laita edellä käsitellyssä kuvailevassa tapaustutkimuksessa. Luonteva ja yksinkertainen menetelmä tällöin on kokeilla näiden aiempien mallien sopivuutta nyt käsillä olevaan kohteeseen, ottaa näistä työhypoteeseina käyttöön uskottavimmilta näyttävät, ja sitten täsmentää sitä omaan kohteeseen sopivaksi.

Ehkä tavallisin kontekstiselityksen näkökulma on sosiologinen: ammattia tai tuotetta tutkitaan eri tahoilta tulleiden ristiriitaisten paineiden ja vaikutteiden polttopisteessä. "Suunnittelija nähdään osana ympäröivää yhteiskunnallista todellisuutta ja hänen työtään ja arvomaailmaansa tarkastellaan sosiaalisiin, kulttuurisiin ja taloudellisiin ehtoihin kytkeytyneenä... On ymmärrettävä, miten ja miksi suunnittelu on kehittynyt ja kenen tarkoitusperiä se palvelee" (Marjo Wiberg, 1992).

Samoin tuotteiden ja taideteosten muotojen ja laatujen selittäjiksi usein otetaan yhteiskunnalliset ilmiöt kuten teollisuuden ja muiden elinkeinojen muutokset, keksinnöt, poliittiset päätökset, kansainväliset sopimukset, sosiaaliset uudistukset, koululaitoksen kehitys, ja tietenkin asiakkaiden asenteet. Eri alueilla eri tavoin pysyvästi vaikuttavia tekijöitä ovat ilmasto, raaka-aineiden ja energian saatavuus, kuljetusten kanavat ja ihmisten paikalliset tottumukset.

ContextEsimerkiksi Päivi Hovi tutki mainoskuvia Suomessa aikavälillä 1890 - 1930, ja totesi että niiden ymmärtämiseksi kuvia on tarkasteltava rinnakkain neljästä eri näkökulmasta (kuva oikealla). Kutakin näistä näkökulmista oli jo muualla tutkittu ja näin syntyneet teoriat tarjosivat Hoville näkökohtia hänen oman empiirisen aineistonsa tarkasteluun. Vaikka tämä ei oikeastaan ollut tapaustutkimus, kohteitahan oli suuri joukko, samaa näkökulmaa voidaan hyvin soveltaa myös yhteen tapaukseen.

Psykologinen näkökulma on myös hyvin suosittu taiteilijamonografioissa. Tämän metodin perustaja oli saksalainen Wilhelm Scherer (1841 - 86). Hän laati taiteilijaelämäkerran mallin, jota vieläkin paljon käytetään. Sen mukaan taiteilijan omalaadun selittäjiksi on asetettava

Taiteilijan tuotannon ymmärtämiseksi Scherer siis neuvoo tutkimaan ensinnäkin hänen syntyperäänsä ja lapsuudenkotiaan, toiseksi taiteilijan elinympäristöä ja kolmanneksi hänen saamaansa koulutusta.

Miten ympäristön ulkoiset tekijät sitten oikein vaikuttavat taiteilijan mielen intentioihin ja lopulta fyysiseen taideteokseen? Sen selvittäminen on osoittautunut vaikeaksi ja selvitysten tulokset varsin epäluotettaviksi, kuten toteaa Ålander kirjassa Rakennustaide, 35:

"Tutkija voi julkaista arkkitehdin koulutodistukset, rakkauskirjeet, työsopimukset, ravintolalaskut ja häntä koskevat juorut tai muistelmat, mutta hänen on vaikea osoittaa, mitä tästä kaikesta on seurannut tämän tai tuon julkisivun arkkitehtonisiin ilmaisuihin."

Sigmund Freudista alkava taiteen tutkimuksen "psykoanalyyttinen" koulukunta puolestaan selitti, että taiteen luomisen sisäinen tarve aiheutuu torjutusta ja alitajuntaan painetusta seksuaalivietistä. Taiteilija, ja myös yleisö, voi "sublimoida" seksuaalisia tarpeitaan taiteen kautta.

Aiemmista tapahtumista haettu selitys ilmeisesti vaatii diakronista tarkastelua, eli aineistoa tarvitaan pitemmältä aikaväliltä, kohteen eri kehitysvaiheista. Tarkastelun aikajänne vaihtelee - fysiikassa kausaalisesti selitettävät ilmiöt usein tapahtuvat sekunnin murto-osassa, kun taas esimerkiksi ruoan lisäaineiden vaikutukset ihmiseen voivat ilmetä vasta vuosikymmenten kuluessa. Joka tapauksessa aikajänteen kasvattaminen tietää sitä, että aineiston määrä kasvaa eikä kovin monta näkökulmaa ja ympäristötekijää voida ottaa huomioon rajallisin resurssein tehtävässä tutkimushankkeessa. Näkökulman liian laajenemisen estää vain ankara aiheen rajaaminen.

Kun harkitaan, mitä aineistoa on tarpeen koota, usein arvokasta tukea voidaan saada aiempien tutkijoiden havainnoista siitä, miten asiat samantapaisissa kohteissa ovat liittyneet toisiinsa. Jos tällaisia aiempia teorioita ei ole tarjolla, ilmiön tai kohteen selitys on löydettävä siitä itsestään. Tämä voi vaatia suurenkin aineiston keräämistä, josta tosin suuri osa analyysivaiheessa tavallisesti havaitaan irrelevantiksi. Tätä aineistoa tarkasteltaessa usein käy ilmi, että kohteessa tai sen ympäristössä on ajan mittaan tapahtunut erilaisia muutoksia. Seuraavaksi on tutkittava näiden muutosten ajankohtia ja mitä on tapahtunut hieman ennen ja jälkeenpäin. Näistä tapahtumista saattaa löytyä selityksiä muutoksille itse kohteessa, ja lopulta myös kohteen nykytilalle. Historiallisen tarkastelun näkökulmaa käsitellään myös sivun "Kehityksen analysoiminen" kohdassa Kehityksen selittäminen.

Myöhemmistä tapahtumista haettu selitys. Ihmisten intentioita ja päämääriä voidaan selvittää haastattelemalla taikka asiakirjoista kuten virkamiesten, poliitikkojen, yritysjohtajien ja suunnittelijoiden laatimat budjetit, ohjelmat ja ehdotukset, sekä tällaisten henkilöiden muistelmat. Muita lähteitä ovat tuotekonseptit, spesifikaatiot ja ehdotusten arviointien asiakirjat.

Ihmisten toiminnan selittämisessä heidän ilmoittamiensa aikeiden pohjalta on se vaikeus, että todelliset teot saattavat aikeista poiketa, kenties toteutusvaiheessa eteen tulleiden arvaamattomien esteiden vuoksi tai siksi ettei ilmoitettu aikomus ollut kyllin realistinen tai edes rehellinen. Tätä ongelmaa käsitellään toisella sivulla: Saatujen tietojen arvioiminen.

Ennustamiseen tähtäävä tapaustutkimus

Silloin kun tapaustutkimuksen tarkoituksena on antaa pohja kohteen tai ilmiön myöhemmän kehityksen ennustamiselle, on tarpeen aivan ensiksi määritellä, mitkä asiat tulevaisuudessa ovat "kiinnostavia" eli on otettava esille ennusteessa. On itsestään selvää, että nämä asiat ovat keskeisiä myös ennusteen pohjaksi tehtävässä tutkimuksessa.

Mitä muuta aineistoa tarvitaan ennustamisessa, riippuu siinä käytettävästä menetelmästä, ja tämä taas riippuu siitä, onko ja millainen malli on saatavissa ennustettavan ilmiön kehittymisestä ja siinä vaikuttavista tekijöistä. Erittäin hyvä pohja ennusteisiin saadaan mallista, joka selittää ilmiön ja täsmentää sen syyt ja seuraukset, toisin sanoen ennustettavassa ilmiössä vallitsevat muutoksen invarianssit. Muita, vähemmän luotettavia malleja ovat pelkkä tilastollinen yhteys (esimerkiksi korrelaatio) muuttujien välillä taikka vieraasta ympäristöstä (esimerkiksi toisesta kulttuuripiiristä) lainattu malli eli analogia.

Yhteenveto tavallisista ennustamisen vaihtoehdoista on seuraavassa:

  Ennustaminen heikon mallin pohjalta tai ilman mallia: Ennustaminen heikon mallin pohjalta:
Tarvittava aineisto: "Kiinnostavien" asioiden kehitys mahdollisimman pitkältä ajanjaksolta. Tuoreimmat tiedot "kiinnostavien" asioiden tilasta.
Lisäksi tuoreet tiedot mallissa selittävistä tekijöistä.
Mahdollisia ennustamisen menetelmiä: Ekstrapolointi ; ennustaminen tilastollisen yhteyden pohjalta ; Delfoi-menetelmä Useita mahdollisia menetelmiä. Luotettavimpia ovat ennustaminen selittävän mallin pohjalta ja raja-arvon osoittaminen.

Tapaustutkimuksesta yleiseen teoriaan

Tapaustutkimuksen tuottama tietous koskee tätä tapausta, ja ensi silmäyksellä näyttäisi mahdottomalta soveltaa sitä muihin tapauksiin tai tapausten luokkaan. Loogisesti ajatellen tuntuisi siltä, että jotakin luokkaa yleisesti koskevan tiedon saamiseksi olisi tutkimuksen kohteeksi otettava koko tämä luokka, ei vain yksi tapaus.

Tapaustutkimuksista malliinToinen loogisesti mahdollinen tie yleispätevään tietouteen voisi olla se, että yhdistetään tulokset useista tapaustutkimuksista toisiaan muistuttavista kohteista. Sikäli kuin näillä tutkimuksilla on toisiinsa liittymäkohtia, kuten käsitteiden määritelmiä tai mallien rakenteita, tämä auttaa myöhempiä tutkijoita löytämään kohteista yhteisiä piirteitä eli invariansseja joista sitten lopulta ehkä pystytään kokoamaan yleispätevä malli tai vähintäänkin tyypillinen tapaus, josta kaikki muut poikkeavat vain vähän (kuva oikealla).

Käytännössä kuitenkin kaiketi tavallisin tapa edetä tapaustutkimuksista yleispätevään tietouteen perustuu siihen, että useimmat yhden tapauksen tutkijat todellisuudessa jo työtä alkaessaan tietävät paljonkin muista saman tapaisista kohteista. Tämä yleispätevä tietous sitten siivilöityy alkavaan tapaustutkimukseen käsitteinä, malleina ja muuttujina, jotka soveltuvat useimpiin tapauksiin tässä luokassa. Tämä johtaa siihen, että tapaustutkimuksen raportin lukijoiden on usein helppoa ainakin kokeilla tulosten yleistämistä - omalla vastuullaan, tietenkin.

Aiemman teorian parantaminenNykyisin, kun kaikkia mahdollisia asioita on jo runsaasti tutkittu, on yhä useammin mahdollista aloittaa tapaustutkimus siitä olettamuksesta, että kohde käyttäytyy aiempien tutkijoiden laatiman teorian mukaisesti. Tällöin aiemman teorian pätevyysalue laajenee; ellei näin käy, tutkijalla on mahdollisuus korjata aiempaa teoriaa. Molemmissa tapauksissa tuloksilla saattaa olla tieteellistä arvoa.

Tutkijan kannalta yllä kuvatussa lähestymistavassa on vielä se etu, että se tavallisesti suuresti helpottaa uuden tapaustutkimushankkeen suunnittelua ja toteuttamista, kuten selostetaan toisaalla (Mallia täsmentävä tutkimus).

Ohjaavaa tapaustutkimusta käsitellään toisella sivulla.

  In English   En Español   Sisällystauluun

3.8.2007.
Kommentit kirjoittajalle:

Alkuperäinen sijainti: http://www2.uiah.fi/projects/metodi