|

puristamo.
PALLAS –kuvataiteiden maisteriopiskelijoiden ryhmänäyttely
Kaapelitehtaan Puristamo, Tallberginkatu 1 C (1. krs), Helsinki
27.11.-11.12.2003
Avoinna joka päivä 11-19
Vapaa pääsy
Lehdistötilaisuus keskiviikkona 26.11.2003 klo 14-15
Puristamo on tila Kaapelitehtaalla. Puristamo on myös henkinen, fyysinen ja yhteiskunnallinen tila.
Taideteollisen korkeakoulun PALLAS-kuvataiteiden maisteriopiskelijat, Sini Anttila-Rodriguez, Janne Inkeroinen, Laura Lilja, Susanna Liukkonen, Terhi Ylimäinen ja Magdalena (Malin) Åberg, luovat maalauksillaan ja tilateoksillaan monipuolisen kokonaisuuden.
Teokset osallistuvat taidekeskusteluun, tarkkailevat ympäristöä ja arkielämän ilmiöitä sekä kertovat niin populaarikulttuurista kuin elämästä yhteiskunnan ulkopuolellakin. Puristamossa painottuu teoksen ja tulkinnan, tutun ja tuntemattoman sekä yksilön ja yhteiskunnan kohtaaminen ja siihen liittyvä vuorovaikutus.
Sini Anttila-Rodriguez:
Esillä olevissa töissäni teen maalaamalla tulkintaa erilaisista materiaaleista. Maalausten aihe muodostuu tulkittujen materiaalien, käytettyjen värien ja objektien muodostamista mielleyhtymistä ja niiden keskinäisistä suhteista.
Teen maalaamalla myös lainauksia maalaustaiteessa jo esiintyneisiin tulkintoihin. Variaation kautta esittämäni objekti saa toisenlaisen olemuksen.
Janne Inkeroinen:
Se mitä yksi tahtoo, sitä joku toinen vastustaa, ja mikä lopputuloksena syntyy, on jotakin, mitä kukaan ei tahtonut. –Marx
Kulttuurilla, joka vaikuttaa yhteiskuntaamme eniten, ei ole juurikaan tekemistä taiteen kanssa. Se on politiikkaa, taloutta ja rakentamista. Onko taidekulttuurilla mitään sanottavaa näiden valtavien voimien puristuksessa? Ovatko taiteilijat vain hyttysiä, jotka pysyäkseen hengissä myötäilevät vallitsevia olosuhteita ja edesauttavat omalta osaltaan ihmisten vieraantumista itsestään ja elämästä?
Laura Lilja:
Pikkuveljeni, Toivo Johannes Lilja, suljettiin vankilaan 24. heinäkuuta 2003 totaalisen aseistakieltäytymisen vuoksi. Performatiivisista, audiovisuaalisista ja tilallisista elementeistä koostuva teokseni kertoo vakaumuksesta, yksilön suhteesta valtioon sekä tiedon saamisen ja sen vääristymisen vaikutuksista yhteiskuntaan.
Susanna Liukkonen:
Sumerien Inanna-jumalatar tekee matkan Aliseen. Siellä hän joutuu kohtaamaan oman pimeän puolensa sisarensa, manalanjumaltar Ereshkigalin, muodossa. Manalanmatka tietynlaisena initiaatiomatkana kuului koko sumerilaisen kulttuurin piirin, ihmisen elämään oleellisena kuuluvana asiana, joka sisältää kasvun siemenen. Sitä ei yritetty torjua.
Joutuessaan kriisiin ihminen menee toiseen mentaalitilaan kuin arkielämässä. Usein tähän kriisiin kuuluu syvällinen muutos, ihmisen arvot ja asenteet elämään muuttuvat. Joskus ihminen syntyy ’alamaailma’-olosuhteisiin. Kuinka päästä taas elämään 'alamaailma'-kriisin jälkeen? Kuinka yhteiskunta ottaa tulijan vastaan? Maalaukseni kuvaavat osaa yhteiskunnan alamaailmasta: ihmisten ja seksuaalisuuden tuotteistamisesta ja hyväksikäytöstä.
Terhi Ylimäinen:
Teokseni kulkevat synkeästä itsetutkiskelusta ympärilläni oleviin ihmisiin, yhteiskuntaan ja elämään palautuen synkeänä kuvana kankaalle. Maalaukset kohdistuvat dokumentoimaan populaarikulttuurin visuaalista maailmaa sekä siitä huokuvaa voimaa ja viestittyviä elämänarvoja.
Seikkailen poseeraavan ja todellisen kuvan välimaastossa. Ulkokuori ja karisma ympäröivät tiettyjä ihmisiä sidoksissa unelmiin, uhoon, ylpeyteen ja surumielisyyteen.
Magdalena (Malin) Åberg:
Hyödynnän öljymaalauksissani valopihojen ja varjojen muodostamia hieman selittämättömiä sommitelmia. Samanaikaisesti kuvaan kuitenkin myös jonkun tutn näköisen yksityiskohdan arjesta tai kodista. Tahdon luoda tunnelmia, joissa kodikkuuden ja pelottavan raja ei ole yksiselitteinen.
Perspektiivi muodostuu pääasiassa varjosta, esimerkiksi talonseinään heijastuvasta puunvarjosta, ja toimii näin ikäänkuin päinvastoin; maalaus ei ole perinteinen "ikkuna", vaan kääntyy takaisin katsojaa päin.
Tervetuloa!
Lisätietoja:
Terhi Ylimäinen 040 5540 289 terhi.ylimainen@uiah.fi
>paluu etusivulle
|
|