KESKIAIKAINEN MESSU

Rekonstruaatio Siuntiossa 24.8.1997

Turun hiippakunnan liturgian mukaan eli Missale Aboensen mukaan Siuntion Pyhän Pietarin kirkossa noin vuonna 1490



Liturgi : Kirkkoherra Ismo Turunen / Lauluryhmä Verbi Dei sono

Musiikin sovitus ja johto : Marko Näätänen / Urut : Svante Forsman

Liturgian rekonstruointi : Markku Koponen

Miten nykyajan siuntiolaisten esivanhemmat kokivat ja elivät ehtoollis-jumalanpalveluksen eli messun puoli vuosituhatta sitten? Sitä me emme oikeastaan tiedä. Ja meille on mahdotonta asettua tuon ajan ihmisen maailmaan. Tätä messua yritetään kuitenkin pääpiirteissään viettää samoin kuin 1490-luvulla. Se tarjoaa meille tilaisuuden kokea jotakin vähäistä siitä, mitä myöhäiskeskiajan esivanhempamme kokivat joka sunnuntain messussaan. Siuntiossa messua vietettiin apostoli Pietarille omistetussa kirkossa, joka oli 1400-luvun lopussa melkein uusi.

Keskiaikaisen messun rakenne, monet sen rukouksista ja myös monet papin laulamista sävelmistä, ovat tuttuja luterilaisen ajan jumalanpalveluksesta - myös omastamme. Se kertoo meille, missä juuremme ovat. Ne juuret ulottuvat kristillisen keskiajan kautta jakamattoman kirkon perinteeseen ja viimein ensimmäisiin kristittyihin.

Tätä messua vietetään Turun keskiaikaisen jumalanpalvelusjärjestyksen mukaan, sellaisena kuin se on vuoden 1488 Missale Aboensessa, ensimmäisessä Suomea varten koskaan painetussa kirjassa. Tähän Turun messukirjaan tukeutui Mikael Agricolan rukouskirja 1500-luvulla ja kaikki sen jälkeen Suomea varten julkaistut luterilaiset kirkkokäsikirjat. Myös monet keskiaikaisen kansanhurskauden tavat, ristinmerkki, polvirukoukset, Jeesuksen nimen kunnioittaminen, Terve Maria-rukous ja lukuisat muut perinteet, olivat ensimmäisille uskonpuhdistajille tuttuja ja heidän hyväksymiään. Vasta parin viimeksi kuluneen vuosisadan aikana ne pääsivät Suomessa unohtumaan.

Messun musiikki on suurimmaksi osaksi peräisin kahdesta suomalaisesta käsikirjoituksesta : 1400- 1500-luvun vaihteen Tammelan gradualesta sekä Uskelan gradualesta vuodelta 1518. Näiden kummankin käsikirjoituksen gregoriaaninen musiikki perustuu kuitenkin paljon vanhempaan, ensimmäisen kristillisen vuosituhannen ja sydänkeskiajan kirkkolauluun, jonka perimmäiset juuret ovat Jeesusta seuranneen ajan juutalaisessa synagoogaliturgiassa, antiikin Rooman ja Kreikan musiikissa sekä kristillisen idän perinteissä. Tähän kaikkeen lännen keskiajan vuosisadat ovat tuoneet omat lisänsä.

Keskiajan jumalanpalveluskieli oli latina. Tätä messua vietetään kuitenkin pääosin suomeksi siksi, että se olisi nykyajan ihmisen ymmärrettävissä ja mukanaelettävissä. Keskiaikaiset esivanhempamme kävivät messussa ainakin 80 kertaa vuodessa, jos kaikki sunnuntait ja juhlapyhät lasketaan yhteen. Heille kaikki oli tuttua jo lapsuudesta. Me tarvitsemme hieman enemmän.

Keskiaikaisessa messussa meitä voi kenties eniten hämmästyttää se, että pappi rukoilee pitkiä osia jumalanpalveluksesta puoliääneen tai hiljaa. Tämä tapa, joka varhaiskeskiajalla levisi länsimaihin ortodoksisesta bysantista ja idästä, sisälsi ajatuksen siitä, että pappi toimii ikäänkuin koko seurakunnan suuna ja esirukoilijana Jumalan edessä. Toisaalta jumalanpalveluksen tietyt osat käsitettiin jo varhaiskirkon aikana niin pyhiksi, ettei niiden haluttu joutuvan kastamattomien, saati sitten pilkkaajien ja pakanoiden kuultaviksi.

Messun sakramentaaliset pelastuksen merkit ovat aina olleet leipä ja viini. Keskiajan kristitylle ne tulivat todella ja konkreettisesti läsnäolevaksi Jeesuksen ruumiiksi ja vereksi, kun ne oli pyhitetty messun suuressa ehtoollisrukouksessa. Niihin suhtauduttiin sen jälkeen myös asianmukaisella kunnioituksella ja hartaudella.

Nykyiselle luterilaiselle jumalanpalvelukselle outoja asioita ovat vihkivesi ja suitsutus. Vihkivesi oli perimmiltään kastevettä. Niinpä se kristittyjen päälle vihmottuna muistutti heitä heitä kasteesta, joka oli pelastanut heidät pimeydestä ikuiseen elämään. Samalla sillä oli puhdistava vaikutus ja se karkoitti pois pahan. Suitsutussavun merkitys oli myös kaksinainen. Se oli ensinnäkin seurakunnan Jumalan eteen nousevien rukousten vertauskuva. Sen lisäksi suitsutus oli kunnianosoitus. Se oli kunnianosoitus evankeliumin sanassa läsnäolevalle Jeesukselle, kunnianosoitus leivässä ja viinissä läsnäolevalle Lunastajalle ja kunnianosoitus Kristuksen seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa.

Keskiajan kirkkokansa ei ollut mykkä katselija, vaan se oli eleittensä, liikkeittensä ja rukoustensa kautta osa jumalanpalvelusta. Tästä todistavat monet myöhäiskeskiajan kansalle tarkoitetut rukouskirjat. Ennen messun alkua ja sen päätyttyä kansa saattoi laulaa "leisejä", keskiaikaisia virsiä, joita on säilynyt Suomestakin.

Myöhäiskeskiajan pitäjänkirkossa oli penkkejä seinänvierustoilla ja kirkon etuosassa arvohenkilöille ja varakkaimmille talollisille. Suurin osa tavallisesta kansasta - sairaita ja vanhoja lukuunottamatta - seisoi koko messun ajan.

Sitä nykyajan siuntiolaista, joka haluaa eläytyä esivanhempiensa messuun, auttaa muutaman pääperiaatteen tunteminen :

- Keskiajan jumalanpalveluksessa pappi rukoili monia rukouksia hiljaan tai puoliääneen. Tällöin seurakunta yleensä istui.

- Kaikki papin kuuluvalla äänellä laulamat rukoukset käsitettiin seurakunnan yhteiseksi rukoukseksi. Niiden aikana seurakunta osallistumisensa merkkinä seisoi.

- Seurakunta seisoi myös erityisen pyhiksi käsittämiensä hetkien aikana : näitä olivat vihkivedellä vihmominen, Kyrie, Gloria, evankeliumin laulaminen, uskontunnustus sekä suuri ehtoollisrukous ja ehtoollisen asetussanat.

- Vanhan tavan mukaan seurakunta kumarsi aina, kun Jeesuksen nimi mainittiin ääneen. (Näin tapahtui joissakin Suomen seurakunnissa 1800-luvulle saakka).

Joissakin messun kohdissa seurakunta polvistui, mikä ei kuitenkaan Siuntion kirkonpenkeissä ole mahdollista. Keskiajan kirkonmenoissa seurakunnan liikkeet olivat monin tavoin vapaita ja jokaisen messuun osallistuvan oman tahdon ja sisäisen rukouksen mukaisia. Niinpä edellämainitut ohjeet ovat neuvoja, eivät sääntöjä.

Messun aikana ei laulettu virsiä. Roomalaisessa perinteessä sen, mitä messussa laulettiin lukukappaleitten, rukousten ja vuorotervehdysten sekä messun vakiintuneiden osien lisäksi, tuli aina olla ankarasti raamatun teksteistä, useimmiten psalmeista.




ENNEN MESSUN ALKUA

Kirkkoon tullessaan seurakuntalaiset kastavat sormensa vihkivesimaljaan ja tekevät sillä ristinmerkin.He kumartavat alttarille ennen kuin asettuvat paikoilleen.

Ennen messun alkua pappi rukoilee hiljaa valmistavia rukouksia itsensä ja koko seurakunnan puolesta. Sen jälkeen hän pukeutuu sakaristossa liturgiseen asuun ja lausuu rukouksen jokaisen vaatekappaleen päälle pukiessaan. Keskiaikainen kirkkokansa saattoi messun alkua odotellessa laulaa kansankielisiä virsiä, eli leisejä. Vanhoja Suomalaisia leisejä ei ole nykyisessä virsikirjassa.

VIHKIVEDELLÄ VIHMOMINEN

Kaikki nousevat seisomaan

Pappi saapuu alttarille. Pappi pirskottaa seurakunnan vihkivedellä. Samaan aikaan kuoro laulaa psalmista 51 : "Herra vihmo minut puhtaaksi iisoppilla ja pese minut lunta valkeammiksi..."

Vihmomisen päätyttyä pappi laulaa vuorolauselmia ja rukouksen. Hän palaa sakaristoon ja pukeutuu messukasukkaan.


MESSUN ALKUOSA : Sanan jumalanpalvelus

-Kaikki seisovat.

Kuorikellon kilahtaessa pappi saapuu alttaripalvelijan kanssa kirkkoon. Kuoro aloittaa alkuvirren psalmista 74 :

"Katso liittoasi, Herra..."

Pappi lukee alkuportailla messun alkurukoukset ja synnintunnustuksen ja suitsuttaa sitten alttarin. Suitsutus on kunnianosoitus alttarille " Kristukselle, kivelle, jonka rakentajat hylkäsivät, mutta josta on tullut meille kulmakivi" (psalmi 118:21).

Kuoro laulaa "Kyrien" , eli Herra armahda. Pappi aloittaa "Glorian" eli kunnia Jumalalle korkeuksissa", jota kuoro jatkaa. Glorian päätteeksi pappi laulaa kollehtarukouksen. -Näiden aikana kaikki seisovat.

Pappi laulaa epistolan (Gal. 3:16-22). -Kaikki istuvat. Tämän jälkeen kuoro laulaa graduaalivirren psalmista 74 :

"Herra, älä unohda liittoasi".

Kuoro aloittaa evankeliumia edeltävän "Hallelujan" värssyineen psalmista 91 :

"Kohottakaa Jumalalle riemuhuuto..." - Kaikki seisovat. Pappi suitsuttaa evankeliumin ja laulaa sen (Luuk. 10)

Evankeliumin jälkeen pappi aloittaa "Credon" - eli konstantinopolilais-nikaialaisen uskontunnustuksen :

"Minä uskon yhteen Jumalaan...", jonka kuoro laulaa loppuun. Sanojen "Et incarnatus est.." (Ja hän tuli lihaksi...) kohdalla kaikki kumartavat syvään.

Uskontunnustuksen päätyttyä pappi pitää saarnan. - Kaikki istuvat. Saarnan tuli keskiaikaisten piispainkokouksten mukaan käsitellä messussa luettuja Raamatun lukukappaleita, kymmentä käskyä, uskontunnustusta, päähyveitä, seitsemää kuolemansyntiä tai opettavaisia ajatuksia pyhimysten elämästä. Saarna pidettiin tietenkin aina kansankielellä. Saarnan päätteeksi pappi kehoittaa kaikkia lausumaan yhdessä Isä meidän- ja Terve Maria- rukoukset. Terve Maria-rukouksen (Luuk. 1:28) kehoitti vielä Lutherkin rukoilemaan joka päivä.



MESSUN JÄLKIMMÄINEN OSA : Ehtoollispalvelus -kaikki istuvat.

Pappi aloittaa ehtoollisaineiden valmistamisen vuorotervehdyksellä ja sitä seuraavilla hiljaisilla rukouksilla. Hän kaataa ehtoollismaljaan viiniä ja sekoittaa siihen vettä. Tämä varhaiskristillinen tapa esittää vertauskuvallisesti Kristuksen jumalallisen ja inhimillisen luonnon yhdistymistä. Pappi suitsuttaa ehtoollisaineet ja alttarin. Alttaripalvelija suitsuttaa myös kuoron ja lopuksi kirkkokansan, joka nousee seisomaan suitsutuksen ajaksi. Suitsutuksen päätyttyä pappi pesee kätensä ja rukoilee sielunsa puhdistumista.

SUURI EHTOOLLISRUKOUS ELI KAANON -kaikki seisovat.

Pappi laulaa nyt vuorotervehdykset ja prefaation Pyhälle Kolminaisuudelle. Kuoro laulaa sen jälkeen Sanctuksen, eli enkelten virren "Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot". Sanctuksen aikana pappi aloittaa suuren ehtoollisrukouksen puoliääneen. Hän rukoilee kirkon ja maailman puolesta, muistelee pyhiä apostoleita ja lausuu lopulta hitaasti puoliääneen ehtoollisen asetussanat.

Sekä leivän että viinin asetussanojen jälkeen pappi kohottaa ehtoollisaineet korkealle päänsä yläpuolelle. Kuorikelloa soitetaan. Kaikki seisovat ja kumartavat syvään. Pappi levittää kätensä ristin muotoon. Keskiajan kristitylle leivästä ja viinistä oli näin tullut todella läsnäoleva Jeesuksen ruumis ja veri.

Keskiaikainen kansan rukouskirja ( ja Mikael Agricola) neuvoo ehtoollisaineiden kohottamisen, eli ylentämisen jälkeen rukoilemaan hiljaa :

Kristuksen sielu, pyhitä minut.
Kristuksen ruumis, pelasta minut.
Kristuksen veri, huumaa minut.
Kristuksen kyljen vesi, pese minut.
Kristuksen kärsimys, vahvista minut.
Hyvä Jeesus, kuule minua. Haavoihisi kätke minut.
Älä salli minun erota sinusta.
Pahalta viholliselta varjele minut.
Kuolemani hetkellä kutsu minut.
Ja käske minun saapua luoksesi,
että pyhiesi kanssa ylistäisin sinua
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Kuoro aloittaa Sanctuksen loppuosan : "Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä..." - lopuksi kaikki istuvat. Pappi jatkaa suurta ehtoollisrukousta. Hän rukoilee seurakunnan vainajien puolesta. "Muista, Herra , myös palvelijoitasi N. ja N., jotka ovat menneet edellämme uskon sinetillä merkittyinä ja nukkuvat rauhan unta. Anna heille ja kaikille Kristuksessa lepääville luonasi virvoitus, valkeus ja rauha." Hän muistelee pyhiä marttyyreitä, kuten Stefanosta, ensimmäistä marttyyriä sekä pyhää Luciaa, Agnesta, Ceciliaa ja Anastasiaa. Hän päättää ehtoollisrukouksen : "Vie meidät pyhien joukkoon, Herra, sinä joka et katso ansioita, vaan annat anteeksi."

EHTOOLLISEN VIETTO - kaikki nousevat ja seisovat.

Pappi aloittaa ehtoollisen vieton laulamalla yksin Isä meidän-rukouksen. Hän jatkaa puoliääneen rukoilemalla :

"Anna armoisasti rauha meidän päivinämme, että me sinun laupeutesi tukemina aina olisimme vapaat synnistä ja turvassa kaikelta onnettomuudelta..."

Pappi laulaa vuorotervehdyksen, johon kuoro vastaa. Kuoro aloittaa Agnus Dein, eli "Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnin...". Sen aikana pappi pudottaa murtamansa ehtoollisleivän palasen ehtoollismaljaan rukoillen pelastusta kaikille ehtoollista nauttiville. Pappi suutelee ehtoolliskalkkia. Hän vaihtaa rauhantervehdyksen alttaripalvelijan kanssa. Sitten hän kumartuu hetken rukoukseen ja laulaa lopuksi kuuluvasti :

"Olkoon teillä rauhan ies, jotta olisitte otolliset tulemaan osallisiksi Jumalan pyhistä salaisuuksista".

Seurakuntalaiset vaihtavat nyt rauhantervehdyksen kättelemällä toisiaan ja toivottamalla toisilleen Herran rauhaa. Pappi kumartuu ja rukoilee puoliääneen joukon rukouksia. Lopuksi pappi nauttii ehtoollisen alttarilla. Kuoro aloittaa ehtoollisvirren (Viis. 16:20).

"Herra, sinä annoit meille leipää taivaista,siinä on kaikki ihanuus ja suloinen maku."

Pappi kääntyy alttarilta kansaan päin ja astuu kuorikaiteelle. Nyt voivat kaikki, jotka haluavat, tulla ehtoolliselle. Erillistä kehotusta ei ole. Ehtoollisella on jatkuva pöytä. Ehtoollisen jakamisen aikana ne, jotka eivät mene ehtoolliselle, voivat istua. Ehtoollisen aikana kuoro laulaa pyhän Tuomas Akvinolaisen hymnin :

"Verbum supernum prodiens..", eli "Jumalan sana taivaassa..."

Ehtoollisen jälkeen keskiaikainen kansan rukouskirja ( ja Mikael Agricola) neuvoo polvistumaan ja rukoilemaan hiljaa :

"Oi laupiain Herra Jeesus Kristus,
katso lempeästi minuun, arvottoman palvelijasi puoleen,
niinkuin katsoit anteeksi antaen Pietariin, joka sinut kielsi,
niinkuin katsoit synnintekijään Maria Magdalenaan
ja ryöväriin vierelläsi ristinpuulla.
Anna minun yhdessä Pietarin kanssa itkeä syntejäni,
yhdessä Magdalan Marian kanssa rakastaa sinua
ja vie minut yhdessä ryövärin kanssa paratiisiin,
missä saan nähdä sinut kasvoista kasvoihin iankaikkisesti."

Ehtoollisen päätyttyä pappi puhdistaa ehtoollisastiat vedellä ja huuhtelee keskiajan tapaan sormensakin niiden yllä, ettei sormiin jäisi Kristuksen ruumiin hiukkasia. -kaikki nousevat. Pappi laulaa ääneen messun loppurukouksen. Sen jälkeen pappi suutelee alttaria ja siunaa kirkkokansan ehtoollispateenilla :

"Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."

Messun lopussa pappi poistuu alttarilta psalmin 151 sanoja hiljaa rukoillen. Papin riisuessa liturgista asuaan kirkkokansa laulaa seuraavan keskiaikaisen virren :

"On Kristus noussut kuolleista, halleluja..."